Klaanit:
No niin.. Elikkäs olemme luoneet tänne viisi omaa klaania. Ne vastaavat samoja klaaneja kuin soturikissat sarjassa, mutta niillä on eri nimet ja olemme huvikseen piirtäneet uuden kartan. Klaanien esittelyt löydät myös täältä. Klaanien leirit löydät tietyn klaanin esittelyistä (alempana). Tässä olisi nyt sitten selvennystä noihin kuviin.

Kartta
Kuten näette, klaanien rajat ovat vahvistettu vihreällä tussilla. Kartan keskellä oleva Neljän virran tammi vastaa kirjan kartan Nelipuuta (paikkaa, missä klaanit kokoontuvat täyden kuun aikaan) Tulikammio taas korkokiviä ja emon suuta. Siellä Kuukiven luona klaanien päälliköt ja parantajat saavat vaihtaa unia Tähtiklaanin kanssa. Kartan vasemmassa reunassa on järvi. Siitä pieni osa kuuluu Nummiklaanille ja loput Puroklaanille.
Sitten, Kuutamoklaanin pohjois puolella vuorten juurella on tulva-alue. Keväisin se on veden peitossa.
Myöhemmin tullut Luuklaani ei ole oikeastaan oikea klaani, vaan kapinallisten ryhmä, joka kutsuu itseään klaaniksi. Heidän tavoitteenaan on vallata koko kanjoni ja lisäksi kostaa kissoille, jotka ovat joutuneet kiistoihin tämän klaanin kanssa. Heillä on omat raa'at tapansa ja he ovat tappaja- ja kiduttaja lauman maineessa.
Luuklaanin leiri sijaitsee Tulikammion lähellä olevassa vuoristossa. Maasto, eläimistö ja vaarat ovat samoja kuin Vuoristoklaanissa.
Luuklaanin päällikkö nimittäjäisseremoniassaan saa jostakin olemassa olevasta Pimeydenmetsän hengestä "suojelijan" joka vakituisesti ilmestyy päällikön uniin ja auttaa tuota tiukkojen paikkojen tullen. Hän ei myöskään saa elämiä vaa viisi erikoiskykyä, mitkä mahdollisesti tekevät tuon ulkonäölle jotakin muutoksia. Erikoiskykyjä voi olla esim. Vahvemmat kynnet, kestävyys, ketteryys, voima ja sitä rataa.
Klaanien seremoniat