Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

 

Tänne sitte vaan kirjottelemaan... Tarinoilla ei ole mitään maksimipituutta. Toivoisimme kuitenkin, että tarinoita EI kirjoitettaisi parin virkkeen pätkissä ;) Eli vähintäänkin viisi riviä tekstiä.

Tarinoissa voit siis käyttää muiden ropettajien kissoja, tai keksiä itse sivuhahmoja, joita EI tarvitse luoda (luominen alkaa olla kannattavaa jos kissa esiintyy useammassa tarinassa moneen kertaan). Jos käytät muiden kissoja älä satuta tai tapa niitä kysymättä kissan ropettajalta! Niin ja lisäksi tutustu ensin kissaan ettei käy niin, että tarinassasi kissa on hullu tappaja vaikka se olisi oikeasti ystävällinen!

Kirjoitus muodolla ei ole väliä, eli voit kirjoittaa minä-muodossa tai kertojalla. Kun aloitat tarinasi kirjoittamisen, laita nimi kohtaan ensin oman kissasi nimi ja sitten klaanisi nimi... ;3 (Tämä helpottaa huomattavasti meidän yp:iden työtä!)

 

Vuodenaika: Viherlehti. Eli keskikesä. Lämpimät tuulet puhaltavat ja riistan määrä on ylittynyt viime viherlehteen verrattuna.

 

Ajankohtaista:

(Auttaa sinua, ropettajaa pysymään ajantasalla tapahtuvista asioista, myös tarinoissasi.)

Seuraava kokoontuminen 02.03. - 07.03.2020

Seuraava parantajien kokoontuminen 12.03. - 17.03.2020

 Sairauksia ei ole liikkeellä. Klaanien välit pysyvät hyvinä. Monia erakko -ja kotikissoja ollaan nähty enemmän mitä tavallisesti. Klaanitovereiden kanssa on yllättävän paljon erimielisyyksiä.

Vieraskirja <  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Myrkkymarja ~ Luuklaani

31.01.2020 21:03
Myrkkymarja tuijotti kaikennäköisiä ja kokoisia kasveja, mitä lojui minne sattui. Tietenkin seassa oli myös marjoja, kuten tappomarja, minkä naaras tunnisti heti. Tämä karisti marjoista tulvahtavia muistoja veljestään pois ja siirsi marjat taaimmaiseen pesänurkkaan. Hän laittoi vielä jonkinlaisia lehtiä peitoksi, jotta hän ajattelisi niitä mahdollisimman vähän. Sitten tämä otti seittiä tassuihinsa ja laittoi ne pesästä löytyneeseen oksaan. Myrkkymaeja ripusti kepin seinään, josta seitit olisi helposti saatavilla. Naaraan silmät katsahtivat sitten sekaisin oleviin yrtteihin.
"Miten se edellinen paata, eikun paraat, no mikä onkaan, on niin sotkuinen?" ihmettelin kärttyisenä. Pitää aina etsiä kaiken seasta jotta löytyisi se tarvittava asia. Pesän suuaukosta alkoi kuulumaan ääniä ja naaraskissa käännähti ympäri. Se pentu, Jäätassu, odotti siellä lintu suussaan.
"Täffä finulle phääftäinen, avvon tuvveva pavantaja." Jäätassu mutisi linnun välistä ja laski sen maahan. Sitten hän lähti kumartaen pois.
*Parantajan arvo on varmaan aika kunnioitettu.* pohdin ja aloin syömään päästäistä.

***

Kun Myrkkymarja oli saanut siivottua pois luut ja sulat, oli aika palata yrttien pariin. Muutaman Myrkkymarja tunnisti: kissanmintun, murtumayrtin ja oksennuskasvin. Myrkkymarja laittoi nämä omiin koloihinsa, ja loput tämä yhdisti ulkonäön mukaan ja laittoi ne omiin paikkoihin. Tottakai hän myös tunnisti kurkkukipunlievitysnesteen ja unisiemenet. Myrkkymarja laittoi ne kauimmaksi muista, jotta pienet siemenet ja kultainen neste eivät sekoittuisi yrttien joukkoon.
"Saapukoot jokainen tappamiseen kykenevä Luukummun juurelle klaanikokoukseen!" kuului kutsuhuuto kaukana pesästä, missä Myrkkymarja oli. Naaras ymmärsi, että piti lähteä ja meni kipittämään kohti ääntä. Paljon kissoja meni koolle sille sanotulle Luukummun äärelle. Tai siis, Myrkkymarjalle se oli paljon kun oli tottunut pienempään määrään kissoja.
"Muistatte varmaan Kostokynnen, jonka me karkoitettiin klaanista. Nyt tänne oli saapunut muukalainen, joka ilmoittautui uudeksi parantajaksemme. Jos hän on ollut uskollinen meille täysikuuhun saakka, häntä ei tarvitse epäillä." naaras, joka seisoi Luukummulla, murahti. Se oli sama joka väitteli Jäätassun ja sen toisen naaraan kanssa.
*En minä ole muukalainen.* Myrkkymarja ajatteli loukkaantuneena mutta ei jaksanut enää miettiä asiaa. Sen sijaan hänen katseensa lipui takana olevaan kiveen. Siellä, noh, kökötti kissahahmon varjo.
"Palatkaa nyt omiin puuhiinne." Luukummulla seisova naaras käski ja kaikki heti hajaantuivat jatkamaan tekemisiään. Myrkkymarja meni lähestymään kiveä.
"Minne menet?" naaras takana kysyi.
"Näen jotain yrttiä tuolla kivellä ja menen katsomaan sitä." Myrkkymarja keksi nopeasti pikavalheen ja jatkoi matkaansa. Myrkkymarja katsoi, ettei hänen varjonsa näkyisi kiven takana olevalle kissalle, ja meni toiselta puolelta hyökkäämään. Säikähdyksestä henkäisevä kissa oli kolli, jota Myrkkymarja ei ole aikaisemmin nähnyt. Eli näköjään ei ollut luuklaanilainen.
"Mitäs sinä täällä kujeksit?" Myrkkymarja sähisi. Kolli avasi suutaan, mutta sitten sulki sen.
"Mmmminä haha-halusin vain tulla katsomaan mitä Luuklaanissa tapahtuu." tämä piipitti.
"Vakoilijako olet?" Myrkkymarja kysyi viekkaasti.
"No en niin..." hän mutisi.
"Minäpä menen kertomaan päälliköllemme että kujeilet täällä." Myrkkymarja ilmoitti pehmeästi ja otti pari askelta.
"Ei!" kolli huudahti.
"Miksi ei?" Myrkkymarja kysyi muka yllättyneenä.
"Eieiei ei taisteluja! Mitä vaan että ei kunhan ei kenenkään klaanilaiseni tai läheiseni kuolemaa!" tämä anoi. Myrkkymarja pohti hetken. Vaikka hänelle kissoja oli paljon, hän silti tiesi että muihin klaaneihin verrattuina aika vähän.
"Noh... Jos hankkisit minun kanssani pentuja. Ja jokainen jäisi Luuklaaniin." Myrkkymarja kertoi pehmeästi ja silitti hännällään kollin turkkia.

Vastaus:

25 kp:ta! Jaa näin Myrkkymarja aikoo osoittaa uskollisuutensa Luuklaanille...

- Jezkebel

Nimi: Liekkitassu ~ Nummiklaani

30.01.2020 23:28
Taivashalla oli juttelemassa hiukan kauempana Leopardilaikun kanssa, kun Liekkitassu ja Lehvähammas istuivat leirin suuaukolla odottamassa muita. Varapäällikkö oli tentannut vastanimitetyltä oppilaalta tietoja äskeisestä sananvaihdosta, sekä kolmen kissan väleistä. Oppilas oli selittänyt, ettei tiennyt kahden soturin välisestä suhteesta, mutta hänen ja soturikollin välit tuntuivat olevan kireät. Tai ainakin hetki sitten olivat. Kolli toivoi, että soturitar saisi puhuttua ruskeaturkkiselle kissalle järkeä, ja samalla pystyisi haihduttamaan vihan, mitä vihreäsilmäinen kissa koki punaturkkista kohtaan. Sinisilmä ei vieläkään itse tiennyt, mitä oli tehnyt Leopardilaikulle, että sai tämän vihat niskaansa. Samalla miettiessään asiaa huomasi Liekkitassu, että Taivashalla oli palaamassa takaisin heidän luokseen. Kollisoturi taas näytti jäävän paikalleen, eikä oppilas tiennyt, oliko tää hyvä vai huono asia.
"Nyt kaikki on kunnossa. Leopardilaikku vain ei osannut käyttäytyä oikein, mutta asiat ovat kunnossa nyt", soturinaaras naukaisi päästessään takaisin leirin suuaukolle. Kolli katsoi naarasta kysyvänä ja päätti, että keskustelisi tämän asian läpi Taivashallan kanssa mahdollisimman nopeasti.
"Hyvä. Oletko valmis kokoontumisen?" Lehvähammas kysyi kääntäen samalla katseensa Liekkitassuun. Vastanimitetty oppilas tajusi varapäällikön kysymyksestä, että he olisivat nyt lähdössä klaanikokoontumiseen. Kolli oli ehtinyt jo unohtaa koko kokoontumisen. Punaturkkinen kissa hymyili innosta mestarilleen ja nyökkäsi. Samassa pusikko heidän takanaan alkoi kahisemaan ja sieltä ilmestyivät Kettutassu, Pöllönlento sekä Sulkatähti.
"Lähtekäämme matkaan!" Nummiklaanin päällikkö naukaisi, niin että Leopardilaikkukin varmasti kuulisi. Hopeanharmaaturkkinen naaras lähti kuljettamaan joukkoa kohti Neljän virran tammea.

Tammelle päästyään Nummiklaanilaiset pysähtyivät. Liekkitassu ihmetteli miksi he olivat yhtäkkiä pysähtyneet. Hän kun ei huomannut mitään, joukon hännillä kun oli kulkenut koko matkan. Oppilas kiersi joukon eteen, kysyäkseen pysähtymisen syytä, kun yhtäkkiä näki sen. Neljan virran tammi seisoi heidän edessään, mutta aukiolla ei ollut yhtikäs ketään! Kolli kääntyi hämmentyneenä katsomaan ensin Taivashallaa ja sitten Lehvähammasta. Aukionhan pitäisi olla täynnä kissoja kokoontumisen aikaan, tai niin hän oli ainakin luullut. Joten miksi se oli nyt aivan tyhjä?
"Ehkä muut ovat vain myöhässä..." Sulkatähti mumisi hiljaa, mutta Liekkitassu kuuli sen. Oppilaan sisälle levisi pieni kauhu. Olisiko hänen ensimmäinen klaanitapaamisensa täysin epäonnistunut? Olivatko he turhaan tulleet tammelle asti? Ja hän oli niin innolla odottanut tätä hetkeä, missä muut klaanit oikein olivat?
"Minä en ainakaan jää tänne koko yöksi seisomaan, nähdään aamul-" Leopardilaikku kailotti, mutta joutui keskeyttämään lauseensa, kun päällikkö antoi hännällään merkin olla hiljaa. Naaras katsoi aukion toiselle puolelle ja haisteli ilmaa. Punaturkkinen kolli kääntyi itsekin katsomaan, mitä Sulkatähti oikein aisti. Hän ei aluksi nähnyt mitään, saatikka haistanut, mutta äkkiä hiukan kauempana seisoi täysin tuntematon kissa, joka katsoi juuri Nummiklaanilaisiin päin. Kissan turkki oli musta kuin yö, ja parin nuuhkaisun jälkeen hän osoittautui kolliksi. Mustaturkkinen kissa asteli aukiolle ja Liekkitassu näki sen mitä oli koko illan odottanut näkevänsä. Samanlainen kissajoukko, kuin Nummiklaanilaistenkin, seurasi mustaturkkista kollia. Oppilaan vatsassa alkoi lentelemään perhosia, tässä olisi ensimmäinen klaani minkä hän tapaisi omaansa lukuunottamatta. Sulkatähti antoi käskyn lähteä aukiota kohti, ja vastanimitetyn oppilaan oli hyvin haastavaa olla juoksematta toisen klaanin luo. Mutta vaikka kolli olikin innoissaan toisen klaanin tapaamisesta, oli hänellä myös epäilyksiäkin niistä. Hän oli kuullut, etteivät kaikki klaanit halunneet rauhaa, tai edes kokoontua joka kuu Neljän virran tammelle.
*Onkohan tämä yksi niistä klaaneista?* Liekkitassu mietti ja hidasti vauhtiaan, että pääsisi kulkemaan Taivashallan rinnalla.
"Mikä klaani tuo on?" Oppilas kysyi hiljaa soturittarelta, samalla pysähtyen muun joukon kanssa. He olivat päässeet toisten klaanikissojen kohdalle. Kolli silmäili jokaista kissaa vuorotellen. Heistä kaikki näyttivät soturin ikäisiltä, paitsi kaksi: valkoturkkinen naaras ja tummanharmaa kolli mustilla raidoilla.
*Ovatkohan hekin oppilaita?* Liekkitassu mietti itsekseen.
"He ovat Vuoristoklaanilaisia." Taivashalla vastasi, havahduttaen oppilaan ajatuksistaan. Kolli käänsi siniset silmänsä ensin Taivashallaan ja sitten takaisin Vuoristoklaanilaisiin.
*Eli he ovat se klaani, ketkä asuvat tuossa vuoristossa.* Tummanpunaturkkinen kissa pohdiskeli lisää ja vilkaisi kauempana seisovaan vuoristoon. Hän ei itse ikinä pystyisi asumaan tuolla. Liekkitassu rakasti nummia, vaikka olikin nähnyt ne vasta ensimäistä kertaa aikaisemmin päivällä. Vastanimitetyn oppilaan katse kiersi kissoissa, jotka kaikki seisoivat hiljaa paikoillaan. Sinisilmäisen kissan katse harhaili siihen samaan mustaan kolliin kenet oli ensimmäisenä kissajoukosta nähnyt ja hätkähti hiukan, kun huomasi kissan katsovan suoraan häntä silmiin lempeällä katseella. Se ei edes kääntänyt katsettaan pois, kun huomasi Liekkitassun tuijottavan takaisin. Kolli oli hiukan pienempi, kuin muut kissat joukossa kahta oppilasta lukuunottamatta, joten hän arveli sen olevan vastanimitetty soturi.
"Kukas tuo on?" Oppilas kysyi Taivashallalta, kuitenkaan kääntämättään katsettaan pois mustaturkkisesta kollista. Miksi tuo kissa katsoi punaturkkia niin oudosti?
"Se on Aaltotähti, Vuoristoklaanin päällikkö", soturitar vastasi Liekkitassulle hymyillen, huomatessaan itsekin päällikön ja oppilaan tuijotuskilpailun. Kollin silmät suurenivat ja hän käänsi nopeasti katseensa pois. Sinisilmä oli oikeasti luullut Aaltotähden olevan vain hiukan isompikokoisempi oppilas.

//Taivashalla tai joku muu kokoontumiseen saapuvalla jatkoa?

Vastaus:

31 kp:ta.

- J

Nimi: Sinna

30.01.2020 19:03
Voi ei! Kylmäpentu - Puroklaani piti kirjoittaa eikä Sinna... Hyvä minä. Anteeksi!

Nimi: Sinna

30.01.2020 18:27
Voi ei! Kylmäpentu - Puroklaani piti kirjoittaa eikä Sinna... Hyvä minä. Anteeksi!

Vastaus:

Ei mitään, tälläistä sattuu! :)

- Jez

Nimi: Sinna

30.01.2020 18:25
//Haluaisin myös Kylmäpennulle siskon, Liljapennun. Tässä olisi hänen tiedot jos hänet voi lisätä:
Nimi: Liljapentu
Luonne: Iloinen ja eloisa, pitää kaikista ja kaikesta, jopa ylipirteä. Joskus hänen asemansa ’emon suosikkina’ kuitenkin kihahtaa hänelle päähän.
Ulkonäkö: Kermanvaalea naaras meripihkan värisillä silmillä.


Seisoin yksin öisellä aukealla tummien puiden ympäröimänä. Hopeinen usva pyörteili ympärilläni ja kostutti turkkiani. Kelmeä täysikuu valaisi vain heikosti ympäristöä, eikä yltänyt puiden tummiin varjoihin. Kaukaa kantautui ketun haukahdus, ja värähdin. Aukean laidalla oli myös pieni lampi, jonka vesi kimalteli miltei mustana yössä.
”Missä olen?” kysyin itseltäni ääneen. Usva vaimensi ääntäni, ja kuulin vain säälittävän vinkaisun. Samassa varjot liikahtivat, ja kohotin päätäni nostaen korvani hörölleen. Puiden siimeksestä astui vaaleanharmaa kissa, jonka kylmänvihreät silmät porautuivat syvälle sieluuni. Emo! Leskenlehti! Mutta miksi hän katsoi minua noin...?
”Emo? Missä me olemme?” utelin rauhallisemmin, kiinnostuneena. Leskenlehti tietäisi. Hän tiesi aina. Nyt Leskenlehti ei vastannut, tuli vain lähemmäs minua. Silloin tajusin. Minähän näin! Miten... Ja miten en ollut huomannut sitä?
”Emo...?” Kaikki alkoi vaikuttaa vielä kummallisemmalta, sillä Leskenlehti ei vastannut, tuli yhä vain lähemmäs. Astuin askelen taaksepäin, mutta liukastuin märällä ruoholla ja kaaduin selälleni.
”Auh!” vinkaisin. Leskenlehti käveli yhä lähemmäs minua, ja kumartui ylleni. Hengittäen pahalta haisevaa hengitystään korvaani hän mumisi: ”Etkö sinä osaa varoa?”
”M-mitä?” hämmästyin. Leskenlehti vaikutti yhä oudommalta. Pikkuhiljaa hänen muotonsa alkoi muuttua. Ennen vaaleanharmaa naaras alkoi muuttua mustaksi, ja hänen silmissään hehkui punainen tuli. Kavahdin kauemmas, mutta liian myöhään. Leskenlehti... tai siis mikä lie hyppäsi päälleni ja painoi minut maahan. Hänen naamallaan karehti ilkeä virne, kun hän raastoi kynsillään kaulaani. Veri kasteli rintakarvani ja sai minut kakomaan. Pikkuhiljaa maailma musteni silmissäni ja kuulin vain Leskenlehden kammottavan naurun: ”Minä tapan sinut, tapan...”

”Kylmäpentu, herää!” Leskenlehden ääni tunkeutui korviini ja avasin silmäni. Pimeyttä niin kuin yleensäkin. Oliko äskeinen ollut vain painajaista...?
”Emo... Sinä halusit tappaa minut...” mumisin puoliunessa.
”Höpön löpön nyt”, Leskenlehti puhahti ärsyyntyneesti. ”Tule heti ulos, ei sitä voi nyhjätä koko päivää pesässä vain siksi, että on sokea!”
”Joo joo...” vinkaisin purskahtamaisillani itkuun. Ei sokeus ollut minun vikani! Seurasin Leskenlehden tuoksua ulos pesästä raikkaaseen ulkoilmaan. Leirin kymmenet äänet tunkeutuivat korviini saaden ne värähtämään hieman. Miksi kaikki puhuivat niin kovaa?
”Katso, Kylmäpentu!” Liljapennun ääni huusi läheltä minua, tuoresaaliin hajun luota. ”Katso, katso nyt!”
”Voi olla vähän vaikeaa”, murahdin kärttyisesti. Hyvähän tuon oli paistatella Leskenlehden suosiossa!
”No ei sitten!” Liljapentu kuulosti loukkaantuneelta.
”Niin mitä?” kysyin tylsistyneesti. ”Mitä olit näyttämässä?”
”Uutta taisteluliikettä! Osaan sen jo TOSI hyvin!” Liljapentu hihkaisi innoissaan. Kuulin hiekan kahahtavan, kun hän ilmeisesti ponkaisi ilmaan ja potkaisi tassuillaan.
”Kai tuon osaa kuka tahansa!” naurahdin. ”Ei kai taisteleminen pelkkää tuota ole!” Itse asiassa minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
”Kyllähän on!” Liljapentu tiuskaisi tajuamatta, mistä yritti väitellä.
”Eipäs ole”, murahdin ja pidättelin mrrau-naurahdusta.
”ONPAS!” Liljapentu kiljui niin kovaa, että minun teki mieli survoa käpäläni korviini.
”Mistäs sinä sen tiedät?” kysyin paiskaten lisää vettä myllyyn. Liljapentua oli aika kiva ärsyttää! Liljapentu tuntui miettivän hetken, muttei keksinyt mitään. Sen sijaan hän alkoi parkumaan kovaan ääneen ja kiljaisi: ”Minä kerron emolle, että sinä kiusasit!”
”En minä...” aloitin, mutta tajusin että tuolle oli turha yrittää selittää mitään. ”Ihan sama.” Tassuttelin varoen leirin poikki kuunnellen ja haistellen. Kiihdytin hieman tahtia huomatessani, etten ollut törmännyt mihinkään. MÄTS!
”Uh...” Olin paiskautunut puuta päin. Ehkä minun kannattaisi sittenkin vähän varoa. *Toivottavasti kukaan ei nähnyt...* ajattelin ja lähdin etsimään tuoresaaliskasaa. Minulla oli kiljuva nälkä, vaikken sitä Liljapennun kanssa kinastellessani ollut huomannut. Pian riistan haju tunki sieraimiini vahvana, ja meinasin törmätä maahan asetettuun oravaan. Valitsin tunnustelemalla itselleni lihavan kottaraisen ja kannoin sen vähän matkan päähän. Nenääni kantautui maidon tuoksu, joten olin varmaan lähellä pentutarhaa. Yritin sulkea hajut ja äänet mielestäni kumartuessani kottaraisen ääreen. Olin tuskin saanut ensimmäistä palaa kurkusta alas, kun yhtäkkiä hampaat tarrasivat niskanahkaani ja Leskenlehden tuoksu ympäröi minut. Naaras raahasi minut kauemmas tuoresaaliista ja tipautti minut maahan kipeän tömähdyksen saattelemana.
”Liljapentu sanoi, että olit kiusannut häntä. Onko sanottavaa?”
”Se oli ihan molemminpuolista!” huudahdin. Miten emo saattoi uskoa Liljapennun valheita?
”No kuulin kyllä ihan toista.” Leskenlehti tosiaan näytti uskovan ennemmin Liljapentua kuin minua. ”Sinähän uhkasit raapaista häntä!”
”MITÄ!?” huusin niin, että omia korvianikin vihloi. Miten Liljapentu saattoi? En ikinä satuttaisi häntä!
”Saat luvan pysyä poissa pentutarhasta, kunnes pyydät anteeksi!” Leskenlehti tiuskaisi.
”Miksi?”
”Pah. Mitäs minä sinulle selittämään? Ja milloin muuten ajattelit siirtyä pentutarhasta klaaninvanhimpien pesään? En minä sinua täällä älyttömiin jaksa paapoa!”
”Minusta tulee oppilas, ennen kuin edes pääsen soturiksi!” Kuinka vähä-älyinen emoni oikein oli?
”Ei soturioppilaiksi sokeita oteta!” En nähnyt Leskenlehden ilmettä, mutta äänestä päätellen arvelin sen olevan huvittunut. ”Klaaninvanhimpien pesään sinä kuulut!” Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Liljapennun ääni huusi pentutarhalta: ”Emo! Minulla on nälkä! Haluan tuoresaalista!”
”Tullaan, tullaan” Leskenlehti huusi ja haistoin hänen tuoksunsa loittonevan käpälien tömähdellessä maahan. Jäin pohtimaan hänen sanojaan. Ne taisivat ikävä kyllä olla osin totta. Miten ikinä pärjäisin taistelussa? Ajatellessani jatkoin kävelyäni leirissä. Haistoin vieraita tuoksuja ja kuulin lukemattomia ääniä. Olin niin tohkeissani, että kävelin suoraan jonkun oudontuoksuisen kissan turkkia päin.
”Outs!” kissa tokaisi ja kumartui puoleeni. ”Kukas sinä olet? Etkö nähnyt minua?” Olin hetken hiljaa ja päätin vastata ensin toiseen kysymykseen.
”En minä nyt varsinaisesti sinua nähnyt”, vastaus putkahti suustani hieman liiankin kärkevästi. ”Ja miksi sinä haiset oudolle?” Kissa ei tuntunut hätkähtävän äänensävyäni, vaan sanoi ystävällisesti: ”Minä olen Yöturkki. Haisen yrteiltä, en oudolta. Oletko sinä so... *khröm* ...etkö näe silmilläsi?”
”Voi sen ihan suoraankin sanoa”, puhahdin, ”että olen sokea.”
”Ai.” Yöturkki kuulosti vaivaantuneelta. ”No sitten.”
”Miksi sinä haiset yrteiltä?” kysyin kuitenkin kiinnostuneempana.
”Olen parantaja.”
”Paran... mikä?”
”No... haluatko tulla huomenna pesääni kats... öh... minua tapaamaan?” Yöturkki kysyi. Hämmennyin hetkeksi.
”Hyvä on”, sanoin lopulta. Kyllä se aina Leskenlehden kytättävänä olemisen voittaisi.
”Selvä! Tulen hakemaan sinua pentutarhalta! Minun pitääkin nyt mennä.”
”Selvä”, vastasin, mutta liian myöhään. Yöturkki oli jo mennyt. *Huomenna sitten...*

//Ei tullut mikään maailman pisin mutta noh...

Vastaus:

Lisäsin Liljapennun!^^ Hirveä tuo Kylmäpennun uni! O.o Ja tämähän oli pitkä tarina, oikea kokemuspisteiden kaappari! Saat 45 kp:ta.

- Jezkebel

Nimi: Kostokynsi ~ Luopio

29.01.2020 13:05
"Entäs mihinkä katajanmarjoja käytetään?"
"Vatsakivun lievittämiseksi." Kostotassu vastasi hyvin päättäväisenä Synkkäkukalle. Luuklaanin parantaja kehui parantajaoppilasta ja jatkoi kyselyään. Kostotassu oli ollut vasta vain muutaman kuun parantajaoppilas, mutta muisti jo hyvin yrttejä ja niiden käyttötarkoituksia. Synkkäkukka oli ylpeä oppilaastaan ja tiesi, että hänestä tulisi vielä loistava parantaja, josta koko Luuklaani voisi olla ylpeä. Kaksikon keskustellessa käveli Varjotähti heidän luokseen.
"Synkkäkukka, miten olet viihtynyt Kostotassun kanssa?" Luuklaanin päällikkö kysyi, mutta äänensävystä pystyi huomaamaan, ettei häntä kiinnostanut koko asia.
"Onhan hän vilkas oppilas, mutta viihdyn hänen seurassaan. Yrtitkin alkavat pikuhiljaa painumaan paremmin hänen päähänsä." Synkkäkukka naukaisi ja virnisti Kostotassulle, joka katsoi mestariaan suu ammollaan. Ei hän nyt noin huono ollut! Varjotähti nyökkäsi ja käveli kaksikon luota pois.

Kostokynsi muisteli yhtä lempimuistoaan haikeana, nilkuttaessaan vuoristopolkua alaspäin. Synkkäkukka oli ollut yksi kollin lempi kissoista, ketä hän oli ikinä tuntenut. Ja no, Luuklaanilaisten kanssa kun eli, niin heidän joukossaa ei kilttejä ja mukavia kissoja juuri ollut. Synkkäkukka oli ollut samanlainen luonteeltaan, kuin Kostokynsikin;
Hiljainen ja yksikseen viihtyvä, mutta ennen kaikkea hän oli ollut hyvää tahtova. Ehkä entisestä Luuklaanin parantajasta oli tullut tällainen mitä nyt luonteeltaan on Synkkäkukan ansiosta. Kolli hymyili itsekseen muistellessaan entistä mestariaan. Hänellä oli kauhea ikävä vanhaa takkuturkkista naarasta, vaikka opiskelu olikin ollut välillä parantajan kanssa rankkaa. Kostokynsi sihahti äkisti kivusta, mikä säteili hänen takajalastaan koko kehoon. Hän ei ollut ehtinyt vielä paikata haavojaan mitä oli Luuklaanilaisilta saanut, eikä paikkaisikaan, ennen kuin olisi päässyt turvallisesti toiselle puolelle kanjonia.
*Luopio, erakko, luopio, erakko.* Sanat pyörivät entisen parantajan päässä. Kolli oli menettänyt yhden tärkeimmistä asioista ihan yhtäkkiä, kenenkään varoittamatta häntä siitä. Kostokynnen 'perhe', mistä hän ei juurikaan välittänyt, oli heittänyt hänet ulos hänen kodistaan. Ainoasta kodista. Ainut hyvä puoli tässä oli, että murhanhimoiset kissat toivottavasti häviäisivät kokonaan hänen elämästään.

Vastaus:

13 kp:ta.

- J

Nimi: Huurrekukka ~ Vuoristoklaani

27.01.2020 15:04
"Oletko hoitanut kaiken valmiiksi klaanikokoontumista varten?" Pilvitassu hihkaisi innoissaan. Huurrekukka kääntyi katsomaan oppilastaan ystävällisesti.
"En ja se tässä alkaakin olemaan ongelma... Minulta puuttuu vielä raunioyrttejä", parantaja ilmoitti yrttikasojensa keskeltä. Parantajaoppilas kiersi varovasti parantajanpesän ympäri katsoakseen jos jonkin yrttikasan takaa vaikka löytyisikin suurlehtistä kasvia.
"Onko meillä aikaa hakea lisää?" Pilvitassu kysyi mestariltaan. Huurrekukka loikkasi yrttien keskeltä pois ja tassutteli pesänsä suuaukolle, katsoakseen ulos. Oli kuunhuipun hetki. Naaras pohti, että olisiko tähän aikaan hyvä idea lähteä keräämään yrttejä, mutta klaanikokouksen ollen jo tulevan kuunhuipun aikaan hän päätti, että olisi parempi hakea niitä nyt, kuin olla ilman. Parantaja käveli takaisin oppilaansa luo.
"Kuule Pilvitassu, järjestele nämä yrtit loppuun ja mene sitten nukkumaan. Lähden hakemaan raunioyrttiä, tulen viimeistään auringon noustessa takaisin." Huurrekukka naukaisi Pilvitassulle, käyden vielä pesänsä yrttivarastot läpi. Hän luotti oppilaansa taitoihin, joten nopean päänpuskemisen jälkeen parantaja poistuikin pesästään leiriaukiolle. Naaras katseli hetken ympärilleen, etsien Myrskytuulta. Mustajuovainen kissa ei kuitenkaan varapäällikköä nähnyt, joten hän luikahti nopeasti leirin sisäänkäynnistä vuoristopolulle. Jos kolli olisi nähnyt harmaaturkkisen kissan, hän ei varmasti olisi päästänyt meripihkasilmää ulos, vaikka hän olisikin oikeasti tällä kertaa mennyt hakemaan yrttejä. Huurrekukka meni muutaman pusikon läpi, jättääkseen hajuaan niihin. Jos harmaalaikkuinen kissa olisikin tullut etsimään parantajaa, hänen etsintäyrityksensä jäisi luultavasti pusikkoon. Naaras kipitti vuoristopolkua pitkin alemmas, miettien samalla, mistä löytäisi raunioyrttiä. Parantajan mielessään myös pyöri hänen ja Myrskytuulen aikaisemmin käyty keskustelu. Miten varapäällikkö oli saanut tietää mustajuovaisen kissan katoamisista ja mitä kaikkea hän oli saanut selville? Vaaleanharmaaturkkinen kissa katsahti tähtitaivaaseen. Oliko Tähtiklaani perillä hänen kielletyistä tapaamisistaan? Huurrekukka huokaisi ja jatkoi matkaansa. Vaikka hiirenkorva alkoiki muuttumaan viherlehdeksi, olisi meripihkasilmäinen kissa mielummin nukkunut sikeää unta lämpimällä sammalpedillänsä, kuin kävellyt viileässä yössä etsimässä yrttejä. Koko päivä oli ollut kaiken lisäksi uuvuttava. Parantajan ja Pilvitassun oli pitänyt koko päivän järjestellä yrttejä ja käydä hakemassa puuttuvia yrttejä varastoon. Naaras kuitenkin ymmärsi, että klaanikokoontumisien aikaan oli muihin leireihin helppo hyökätä, koska suurin osa klaanista olisi Neljän virran tammella. Huurrekukka saapui pienelle aukiolle, mistä yleensä kävi hakemassa yrttejä, mitä siellä nyt kasvoi. Mustajuovainen kissa kävi erilaisia pusikkoja ja kasveja läpi, löytääkseen raunioyrttiä. Parantaja tassutteli yökasteen koristamalla ruoholla ja ravisteli turkkiaan. Ilmassa leijui ohut pilvi sumua, mikä sai vaaleanharmaaturkkisen kissan kylmenemään entisestään. Meripihkasilmän pitäisi pian palata takaisin, hän saisi muuten viheryskän. Aukion kasvit olivat painuneet hiukan alemmas, viileän yön takia. Naaraan mustajuovainen turkki pyyhkäisi muutamaa heinänkortta, kun hän lähti kulkemaan aukion vierestä menevää puroa pitkin alemmas. Hän oli muistellut, ettei suurelhtistä kasvia yleensä tuolta aukiolta löytynyt, mutta olihan se hyvä käydä tarkistamassa. Joidenkin heinänkorsien varsista tippui vettä Huurrekukan turkille, mikä sai parantajan värähtämään. Vaaleanharmaaturkkinen kissa lähti nelistämään alemmas vuoristosta, yrittäen näin pitää itseään lämpimänä. Alhaalta löytyisi myös varmasti raunioyrttiä.

//Seuraa Huurrekukalle?

Vastaus:

19 kp:ta.

- J

Nimi: Kinuski ~ Kotikissa

26.01.2020 17:57
Pikaisen päätöksen tuloksena päätti Kinuski, että hän lähtisi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan haukkaamaan raitista ilmaa. Kotikissa nousi ikkunalaudalta ja varovasti tiputtautui kovalle lattialle. Alastulo sattui ikävästi naaraan haavakohtiin, mutta kipu onneksi lieveni nopeasti. Kinuskiturkkinen kissa tepasteli kotinsa takaovelle ja astui pienestä kissaluukusta ulos. Raikas ilma saavutti heti hänen aistinsa ja ei sinisilmä voinut muuta kuin hengittää ilmaa keuhkonsa täyteen. Tämä oli aivan ihanaa!
*Kumpa voisin viettää kaikki päväni ulkona!* Kinuski ajatteli ulos hengittäessään. Kotikissa jatkoi matkaansa takapihansa laidalla olevalle puskalle, missä kasvoi herkullisia marjoja. Naaras ei tiennyt mitä marjoja ne olivat, mutta ne maistuivat hyviltä. Hänen omistajansakin syöttivät niitä hänelle välillä. Kinuskiturkkinen kissa keräsi muutaman marjan suuhunsa ja käännähti kannoillaan, nähdäkseen ihanan maiseman samalla kun söi. Maiseman sijaan siniset silmät kiinnittyivät ensimmäisenä tummanharmaaseen kissaan, joka seisoi noin kymmenisen metrin päässä hänestä. Marjat tippuivat nurmikolle, kun Kinuskin suu aukesi säikähdyksestä. Kotikissa peruutti pari askelta ja katsoi hätääntyneenä sivuilleen, etsien apua tai omistajiaan. Kissa oli aivan tuntematon naaraalle, ja hän tietenkin ajatteli kissaa uhkana. Kääntäessään katseensa takaisin tummanharmaaturkkiseen kissaan kinuskiturkkinen kissa hämmentyi, koska tuntematonta kissaa ei näkynyt missään! Sinisilmä kiersi varovasti koko takapihansa, mutta ei nähnyt tunkeilijaa missään, eikä edes meinannut aluksi haistaakkaan tuota. Kuitenkin outo metsäinen tuoksu leijaili ilmassa, mutta hän ei saanut kissan sukupuolta selville. Kinuski istahti märälle nurmikolle pohtimaan asiaa, samalla nuollen tassujaan.
*Tämä kissa oli varmasti sama kenet näin aidan päällä katsellessani ikkunasta ulos.*

Vastaus:

8 kp:ta.

- J

Nimi: Kultakuiske ~ Puroklaani

26.01.2020 17:53
"Hei Tummakajo, miten voit?" Kultakuiske kehräsi Tummakajon vierestä, mikä sai kollisoturin huomion siirtymään aamutaivaasta kuningattareen.
"Ihan hyvin... Oliko sinulla jotakin erikoista mielessäsi?" Soturi kysyi ihmetellen.
"Ei mitään erityistä, ajattelin vain kysäistä", naaras vastasi, muttei puhunut täyttä totta. Hän oli kuullut Ruskalehdeltä, että kolli näki miltei joka yö rajuja painajaisia, mitkä herättäisivät vähintään puolet soturienpesästä nukkuvista. Tämä ei ollut normaalia kenellekkään ja kun Tummakajo ei suostunut sisarilleen kertomaan asiasta, ehkä hän pystyisi kertomaan emolleen.
"Kuulin Ruskalehdeltä, että olet nähnyt usein painajaisia. Haluaisitko jutella niistä?" Kultakuiske kysyi varovasti, katsoen poikaansa lempeästi. Soturi ei vastannut, mutta näytti selvästi miettivän asiaa.
"E-en tiedä." Tummakajo rikkoi painostavan hiljaisuuden. Kollin emo luimisti hiukan korviaan ja silitteli hännällään tuon harmaata selkää. Kysymykset meripihkasilmäisen kissan hyvinvoinnista valtasivat kuningattaren ajatukset, eikä hän pystynyt edes kuvailemaan kaikkia tunteita mitä hänen sisällään tällä hetkellä vellosi.
"Olen emosi, voit puhua minulle kaikesta." Kultakuiske sanoi, pitäen äänensä rauhallisena. Naarasta huolestutti poikansa olemus.
*Miksi hän käyttäytyy tuolla tavalla? Hän on aina suostunut kertomaan huonosta olostaan minulle tai sisarilleen, miksi hän ei suostu kertomaan sitä nyt?* Tummakajon emo mietti muistellessaan pentujensa oppilasaikoja, milloin kaikilla kolmella tuntui olleen ongelmia vuoronperään. Koulutus, suhteet ja erilaiset pelot olivat olleet usein sotureiden puheenaiheina noina aikoina. Mutta kaikki kolme olivat myös melkein heti tulleet juttelemaan ongelmistaan, piilottelematta niitä. Tai olivat selvittäneet niitä keskenään.
"Jos sinusta tuntuu, ettet pysty juttelemaan jostakin asiasta kenekään kanssa, muista, että olet Tähtiklaanin siunaama kissa ja he ovat aina kuuntelemassa ja auttamassa meitä. Eivätkä he katso meitä pahalla silmällä, vaikka sinusta kuinka tuntuisi, että ajatuksesi ovat sellaisia, mitä et pysty ääneen sanomaan." Kultakuiske sanoi hiljaa ja painoi päänsä poikansa lapaan.

//Tummakajo jatkatko?

Vastaus:

11 kp:ta.

- J

Nimi: Myrkkymarja ~ Luuklaani

25.01.2020 13:41
"Parantajan paikka on sinun. Eikä sinun tarvitsekaan vaihtaa nineäsi, kun sinulla on jo meidän klaaniin sopiva kaksiosainen nimi." tämä sanoi. Myrkkymarja katsoi hämmentyneenä naarasta.
"Mutta... Anteeksi, mutta mikä teidän nimenne on ja mikä on klaani?" Myrkkymarja kysyi.
"Olen Kuolontähti. Ja klaani on ryhmittymä kissoja, joilla on oma arvoasemansa. Hetkonen, kai et ole mikään klaanikissa, joka yrittää vakoikla meitä?" naaras alkoi epäilemään.
"Een, miten niin?" Myrkkymarja kysyi.
"Uskotko Tähtiklaaniin?" Kuolontähti sanoi tiukasti.
"En tiedä mikä se on." Myrkkymarja vastasi.
"SANO NYT, KYLLÄ TAI EI?!" Kuolontähti suuttui.
"En." Myrkkymarja sanoi peloissaan. Ei hän halunnut kuolla siihen paikkaan.
"Hyvä. Ei ne klaanikissat pystyisi sanoa etteivät usko." Kuolontähti naurahti.
"Voitko kertoa muista klaaneista?" Myrkkymarja kysyi varovaisesti.
"Poistukaa, jokainen." tämä vain vastasi piittaamatta kysymyksestä. Oletettu Jäätassu ja vanhin kissa poistuivat heti pesästä. Myrkkymarja seurasi perässä. Myrkkymaarrja katsoi, kun valkopunaruskea naaras meni puhumaan mustalle kissalle. Sitten he erkanivat toisistaan ja musta kissa tuli Myrkkymarjan luo.
"Kerron nyt sinulle lyhyesti parantajan velvollisuuksista. Ensin, mennään pesääsi." tämä selitti ja alkoi ohjaamaan kohti pientä pesää. Kun päästiin sisälle, nenään tulvahti kasvien tuoksu. Sekä myös vieraan kissan.
"Kuka täällä on ollut joskus aikaisemmin?" Myrkkymarja kysyi.
"Kostokynsi. Älä kysele enempää hänestä." tämä murahti ja kääntyi katsomaan pesää.
"Asut täällä." hän jatkoi.
"Kuka sinä olet?" Myrkkymarja kysyi.
"Pakkasviima, ja olen varapäällikkö." kolli kertoi. Sitten tämä käänsi selkänsä ja lähti.
*Noh, täällä pitäisi vähän siistiä... Laitetaan nyt heti kaikki asiat järjestykseen.* Myrkkymarja päätti.

Vastaus:

14 kokemuspistettä Myrkkymarjalle!

- Jezkebel

Nimi: Aamutassu - Puroklaani

22.01.2020 23:12
“Aamutassu? Nukutko sinä vielä?”
Kermanvaalean naaraan uneen änkeytyi ärsyttävän tuttu ääni, mikä kuului niin läheltä ja kovaa, ettei naaras voinut kääntää vain kylkeään ja olla välittämättä äänestä.
“Nouse ylös senkin laiska hiirenläjä!” kissa jatkoi mouruamistaan ja alkoi tökkiä häntä, mihin Aamutassu vastasi kurkun pohjasta muodostuneella matalalla murinalla, jolla yritti viestittää, ettei häntä juuri nyt kiinnostanut kuunnella ketään vaan päästä takaisin niihin pumpulin pehmeisiin uniin.
“Punalehti odottaa sinua jo eikä hän näyttänyt ollenkaan tyytyväiseltä”, toinen oppilas jatkoi sinnikkäästi.
“No hyvä on sitten”, Aamutassu murisi siristäen silmiään ja räpytteli viimeisetkin unenrippeet pois niistä ennen kuin nousi jäykille jaloilleen ja suunnisti herätyksestä johtuvan vihansa kissaan, joka sattui olemaan kuka muukaan kuin Kotkatassu.
“Jos Punalehti niin kovasti kaipasi minua niin olisi itse tullut tänne eikä pakottanut sinua tänne”, Aamutassu sihisi hampaidensa välille kollioppilaalle, joka katsoi häntä meripihkaisila tylsillä silmillään.
“Varmasti Hiiriturkki odottaa sinuakin”, hän jatkoi vihasta paisuneella äänensävyllään ja häntä viuhkoen puolelta toiselle tuijotti vanhempaa suoraan silmiin asti. Hän oli vihainen yllättävästä herätyksestä, mutta myös siitä kuinka Kotkatassu taas häntä kohteli. Kolli kohteli häntä kuin ennenkin, samalla tavalla kuin monia kuita sitten pentuna eikä hän pitänyt siitä ollenkaan. Se, kun Kotkatassu oli saanut oppilasnimensä, oli naaraspentu vain kuin kadonnut kollin elämästä mikä sai nuoren kissan veren kiehumaan.
“Hän kyllä tietää minun olevan täällä herättämässä kaltaistasi laiskaa kissaa”, Kotkatassu laukoi takaisin katsoen nyrpeästi häntä. Aamutassu mulkoili takaisin ja asteli aivan kollin eteen niin, ettei heidän välillään ollut kuin vain pieni palanen vapaata tilaa.
“Minä en sentään unohda muita kissoja. Minä en esitä jotain tekopyhää hiirenläjää kuin eräät”, hän naukui hyytävän pehmeällä äänellä. Kotkatassu katsoi häntä ihmeissään ja otti askeleen taaksepäin,
“En tiedä mitä tarkoitat.”
“No etpä tietenkään tiedä. Mitä sinä tietäisitkään?” Aamutassu sihisi kiukusta pihisten ja siristi kollille silmiään. Hän heitti kollille kylmän katseen ennen kuin tassutteli ulos oppilaiden pesästä.
Niin kuin Kotkatassu olikin sanonut oli Punalehti aukiolla jo odottamassa oppilastaan ja heidän katseiden kohdattuaan, Aamutassu huomasi vanhemman naaraan silmien salamoivan. Hän veti ilmaa keuhkojensa täydeltä, puhalsi kaiken ulos ja sitten lähti kulkemaan ryhdikkäästi kohti naaras soturia. Ei hän mitään kirppuisaa Punalehteä pelännyt. Eikä häntä todellakaan karminut astella soturittaren tuohtuneet katseen alle ja kohdata naaraan silmät, jotka tuntuivat poraavan reiän hän turkkiinsa.
“En suostunut sellaisen oppilaan mestariksi, joka heti ensimmäisenä oppilaspäivänään myöhästyisi näin paljon”, Punalehti aloitti syyttävästi. Aamutassu heilautti häntäänsä yrittäen hallita vihansa ja pitää äänensä sillä rauhallisella tasolla samalla, kun polttavasti tuijotti edessään seisovaa mestariaan,
“En minä se ollut kuka päätti laittaa sinut minun mestarikseni enkä minä olisi ikimaailmassa suostunut sinun oppilaaksesi, jos olisin tiennyt etukäteen kuka mestarini tulisi olemaan.”
“Sinä et puhu minulle tuolla tavalla tai et pääse koskaan soturiksi”, Punalehti mourusi ja loppua kohden naaraan ääni oli madaltunut murinaan.
“Sinä et ole päällikkö etkä voi pidentää oppilasaikojani”, Aamutassu pisti vastaan ivaillen. Hän huomasi pienen epäröinnin vanhemman silmissä, mikä sai hänet vielä enemmän ylimielisemmäksi.
“Jos sinä aiot kouluttaa minua vain rähjäämällä kuin järkensä menettänyt hiirenaivo, en edes halua osallistua koulutukseesi”, Aamutassu jatkoi haastavasti, mikä sai Punalehden silmät viiruuntumaan ärtymyksestä.
“Sinähän et sitä päätä osallistutko koulutukseeni, koska olen mestarisi ja minä olen se, joka päättää mitä teet ja mitä et tee”, punaturkkinen naaras naukui yrittäen tavoitella rauhallista ulkomuotoa, vaikka kova palo kävikin liiankin näkyvästi hänen silmissään. Naaras syvään huokaisten lähti kohti kaislatunnelia ja hammasta purren päätti Aamutassu häntä seurata.
Hän tunsi pelkkää ärtymystä naarasta kohtaan eikä hän olisi halunnut alistua jonkun sellaisen edessä, joka ei osannut selvästikään pitää itseään kurissa ja pitää järkensä oppilaansa kanssa. Mitä sellaisesta soturista pitäisi ajatella, joka ei edes pärjännyt puolet pienemmän oppilaan kanssa?
*Mikä mäntti, ei varmasti osaa edes taistella*, hän mietti tuhahtaen dramaattisen kovaan ääneen, että edessä kävelevän Punalehden oli pakko kuulla se.

//Niinku pulinaviekussa sanoinkin, Puron pennut ei vielä synny vaan vaan, vaikka viikon päästä jos se sopii?

Vastaus:

Aamutassun ja Punalehden välit jo heti ensimmäisenä päivänä näin kireät o.o Saat 26 kp:ta.

- Jezkebel

Nimi: Sielutassu ~ Erakko

20.01.2020 22:10
Sisareni nimi on Uskosielu. Hän on kaunis kermanvaalea soturi ruskeilla silmillä, jotka huokuvat uskollisuutta, sekä voimaa. Tällä hetkellä hän on yksi Aaltotähden luottosotureista ja hänellä on paljon ystäviä Vuoristoklaanissa, missä hän myös asuu. En voisi olla ylpeämpi hänestä. Harmillista oli, etten ollut nähnyt häntä pitkään aikaan ja ylipäätään olimme tavanneet vain kaksi kertaa hänen soturinimityksensä jälkeen. Rakastin häntä todella paljon ja olisin tehnyt mitä tahansa, että pystyisin näkemään häntä useammin. Tunsin myös samoin emoani kohtaan, kenen kanssa en ollut jutellut sitten viime lehtikadon. Tuntui siltä, että hän olisi kadonnut kanjonista, koska hän ei ollut käynyt myöskään Uskosielun juttusilla lehtikadon jälkeen. Olikohan hänelle tapahtunut jotakin? Huoli emoni takia täytti ajatukseni, mutta pudistelin päätäni. Minulla oli tärkeämpiäkin huolenaiheita tällä hetkellä. Halusin kerätä pienen yrttivarastoni täyteen, koska erakkona eläessä vaaroja oli joka puolella. Laskin kasvit, mitä olin tähän mennessä kerännyt, hetkeksi maahan tullessani pienen puron juureen. Vaikka olikin aikainen viherlehti, juodessani huomasin veden olevan melkein hyytävän kylmää. En olisi mistään hinnasta mennyt sinne. Kun sain janoni sammutettua, keräsin kasvit takaisin suuhuni ja jatkoin yrttien poimimista.

Kun olin saanut kaiken tarvittavan kasaan sain huomata, että erilaisia kasveja ja yrttejä oli enemmän mitä olin luullut. Minun olisi aivan mahdotonta kantaa niitä kaikkia yksin pesälleni. Taisit innostua taas hieman liikaa Sielutassu? Huokaisin syvään ja kävin kaikki yrtit vielä läpi. Hetken kasveja tutkittuani sain todeta, että tulisin kyllä tarvitsemaan niitä kaikkia. Joukossa oli nimittäin paljon yrttejä mitä en ollut ennen edes nähnyt ja halusin siksi ne mukaani, että olisin voinut tutkia niitä lisää. Pikaisen puntaroinnin johdosta päätin, että veisin ensin pesälleni osan ja palaisin sitten hakemaan loput. Vaikka tämä veisi paljon aikaa päivästäni, olisi se silti parempi vaihtoehto, kuin jättää ne tähän. Lastasin suuni täyteen yrttejä ja aloin yskimään, kun niin monta eri imelää, kirpeää ja voimakasta hajua tulvahti yhtäkkiä nenääni. Osa yrteistä tippui maahan yskimiseni johdosta. Tämähän meni aivan päin puuta! Aloin kerätä yrttejä uudelleen suuhuni, ja kun nostin pääni taas liikkuakseni huomasin hiukan kauempana kissan. Kissa ei huomannut minua, vaan kulki hitaasti, melkein nilkuttaen, kohti päämääräänsä. En jäänyt paikalleni seuraamaan kissan menoa vaan juoksin nopeasti lähimmän pusikon kautta kohti pesääni. En haluaisi riskeerata henkeäni tällä hetkellä. Ties mitä tuo kissa olisi tehnyt, jos olisi huomannut minut.

Kun sain viimeinkin tuotua kaikki yrtit pesälleni, oli aurinkohuippu jo melkein takanapäin. Olin aloittanut heti auringon noustessa yrtinkeruutehtäväni ja olettanut, että ehtisin ennen auringonhuippua takaisin, että olisin kerennyt vielä metsästämään, mutta toisin kävi. Vaikka nälkä kurni vatsassani ja tassujani syyhysi lähteä metsästämään, en saanut ajatuksiani pois siitä kissasta. En ollut nähnyt sitä koskaan, joten se ei ollut Vuoristoklaanilainen. Mutta olimme tällä hetkellä Vuorisoklaanin alueella. Ehkä se oli erakko, niinkuin minäkin? Tai luopio, mikä sai ihoni kananlihalle. Luopiot eivät ikinä tahtoneet hyvää kenellekkään ja yleensä oli hyvä syy, että heidät oltiin erotettu klaanista. Emoni tietenkin oli ollut poikkeustapaus. Ukkostähti ei nähnyt miten asiat oikeasti olivat olleet Taistovaaran kanssa ja karkoitti tuon, koska koki naaraan uhaksi Kuutamoklaanille, vaikka tuo oli oikeasti yrittänyt pelastaa klaania. Vatsani kuitenkin keskeytti syvällisen ajattelutuokioni, koska nälkä alkoi olemaan jo sietämätöntä. Päätinpä siis ryhtyä heti toimeen ja lähdin pesästäni etsimään riistaeläimien hajuja.

Vastaus:

25 kp:ta.

- J

Nimi: Myrkkymarja ~ Luuklaani

20.01.2020 16:36
Myrkkymarja käveli tyynesti metsäpolkua pitkin.
"Kumpa olisi joku, joka huolehtisi minusta! Eikä vaan hylkää, ja antaa selviytyä yksin." naaras sanoi itsekseen ivallinen virne kasvoillaan, kun muisteli hänen ja emonsa välisen kahakan loppua.

*"Olet koko ajan vain hakannut veljeäsi, ja suuttunut minulle. Etkä halua olla Mansikan kumppani! Oikeasti, kokeile edes..." emo valitti.
"Päätän itse mitä haluan!" Myrkkymarja, silloin vielä Timppu, vastasi ärsyyntyneenä.
"Etkö voisi tehdä edes yhtä asiaa, mitä pyydän?" emo anoi.
"En, sillä ne ovat tyhmiä, huonoja ja, ja, ja voisit lyödä pääsi puuhun niin tyhmistä ideoista!" Timppu kiihtyi.
"Timppu, käyttäydy nyt kunnolla tai saat arestia!" emo torui.
"Minäpä arestin sinulle näytän!" Timppu karjui ja hyökkäsi päin emoaan. Emo yllättyi kovasta hyökkäyksestä ja vastentahtoisesti kävi pentuaan vastaan.
"Et sinä pysty voittamaan minua... Olet vielä pieni..." emo puuskutti.
"Minä olen iso, ja sinä vanha!" Timppu rääkäisi ja tönäisi emonsa alla olevaan rotkoon. Tämä tippui kuin sätkynukke ja näytti säälittävälle rääsylle kun tömähti tasanteille. Lopulta tämä päätyi jokeen ja hukkui, sillä naaraalla ei ollut enää voimia.*

Myrkkymarja säpsähti tunteikkaasti päästyään muiston loppuun. Aina tilalle lensi toinenkin muisto, joka tapahtui pian tuon jälkeen.

*Timppu päätyi selviytymään veljensä Pumpulin kanssa. Tämä oli kuin tämän alainen. Timppu käytti häntä hyväkseen ja aina antoi veljensä maistaa ensin ruokaa, jotta tietäisi, olisiko se myrkyllinen. Sillä Timppu ei tiennyt kasvien ja eläinten myrkyllisyyden. Timppu myös käski veljensä saalistaa. Timppu haki taas marjoja.
"Pumpuli, löysin uusia marjoja! Tule tänne maistaa!" Timppu kutsui. Pumpuli juoksi siskonsa luo ja maistoi yhtä.
"Tämähän on aika hyvää..." veli maiskutti, kunnes hänen jalkansa alkoi tärisemään. Jalat pettivät alta, ja suusta alkoi tulla vaahtoa. Kolli hengitti pinnallisesti, ja pian tämä oli kuollut.
"Myrkkymarja!" tämä oli kiljunut ennen kuolemaa.*

Siitä syystä Myrkkymarja antoi nimen itselleen. Hän muistaisi syntinsä, että myrkytti marjoilla veljensä. Myrkkymarja ei silti enää välittänyt tapahtumasta - veli oli muutenkin vain taakka naaraan harteilla, Pumpulin kuolema vapautti Myrkkymarjan taakan yläilmoihin. Yhtäkkiä kuuli naaras huutoja. Kolmen naaraan.
"Jaah... Kuulostaa siltä että osaavat suojella." Myrkkymarja päätteli loistavalla arviointikyvyllään. Naaras epäröi hetken, mutta kuitenkin meni lähemmäksi ääniä.
"Luuletko, että minä jo näin vanhana kissana pystyisin enää opettelemaan minkäänlaisia yrttejä tai niiden käyttötarkoituksia? Ja sitten vielä oletat, että pystyisin samalla opettamaan Jäätassua parantajaksi?" yksi karjui, joka oli ilmeisesti joku vähän vanhempi naaras.
"Minä haluan olla soturioppilas, enkä mikään parantajaoppilas!" pennunkuuloinen huusi kolmatta naarasta vastaan.
"Miten kehtaat keskeyttää meidät Jäätassu?" kolmas sihisi varmaan pennulle.
"Kuulin, kun puhuitte, että pistäisitte minut parantajaoppilaaksi enkä halua sitä! Olen paljon mielummin soturioppilaana." pentu sanoi.
*Mikähän se parantaja ja parantajaoppilasjuttu on? Ehkä minä voisin ottaa homman jos saisin sillä turvaa?* Myrkkymarja pohti.
"Toisena vaihtoehtona on, että sinä..." sama kissa jatkoi. Myrkkymarja teki päätöksen ja ryntäsi sisään.
"Minä voin olla teidän parantajanne!" Myrkkymarja huusi täyttä kurkkua.
"No ei tarvitse huutaa." vanhin pyysi.
"Jos osaat kaiken yrteistä saat paikan." toinen vanhemmista kissoista sanoi. Myrkkymarja nyökkäili innostuneena.
"Kai silti voin jäädä soturioppilaaksi?" pentu kysyi.
"Minun luvallani voit." naaras hymyili tekohymyään.
"Mutta, mikä sinun nimesi on?" nuorempi aikuisista kysyi.
"Myrkkymarja." naaras sanoi hieman epäröiden.

//kai ei haittaa että otin Jäätassun viimetarinasta vähän keskustelun lauseita, mitä Myrkkymarja kuuli? :0//

Vastaus:

Ei tietenkään haittaa! Saat 39 kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Lumipentu ~ Puroklaani

20.01.2020 16:15
"Mikäs tuo on?" Lumipentu kysyi osoittaen hännällään maassa olevaa kuollutta kalaa. Tummakajo käänsi katseensa poikaansa.
"Se on kala ja me Puroklaanilaiset rakastamme kalaa. Se maistuu paljon paremmalta, kuin muu riista, joka kävelee maalla tai lentää ilmassa." Soturi vastasi.
"Muistatko mikä tuo oli?" Pennun isä kysyi ja osoitti hännällään vesimyyrää.
"Ööö. Onko se myyrä?" Lumipentu arveli ja silmäili kuollutta riistaa. Tummakajo nyökkäsi.
"Se on vesimyyrä, myös yksi Puroklaanilaisten lempiruuista", soturi kertoi pojalleen. Kollit kyselivät vuoretellen toisiltaan kysymyksiä kiertäessään ympäri leiria. Mikä tuo on ja mihin sitä käytetään? Miksi tätä kutsutaan? Pennun isä kehui aina valkoturkin osuessa oikeaan ja oli hyvällä tuulella, koska ruskeasilmäinen kissa oppi nopeasti ja oli kehittynyt huomattavasti parin viimeisen päivän aikana. Lumipentukin oli iloinen, kun osasi jo paremmin käyttäytyä klaanikissojen tavoin. Leirin kiertäminen alkoi kuitenkin väsyttämään pentua ja hän oli juuri ehdottamassa kierroksen lopettamista isälleen, kun kolli huomasi Sädetaivaan rientävän heidän luokseen. Tummakajo pysähtyi siihen paikkaan ja antoi hännällään pojalleen merkin pysähtyä.
"Hei Sädetaivas-" soturi alotti, mutta joutui keskeytetyksi.
"Meidän pitäisi mennä puhumaan Ututähdelle Lumipennun nimityksestä." Lumipennun emo maukaisi ja siirsi lempeän katseensa poikaansa.
"Lumipentu, menisitkö pentutarhaan Kultakuiskeen luo?" Soturitar kysyi pennulta. Kolli mietti hetken, mutta tuli tulokseen että hänellä tuskin tulisi olemaan muita vaihtoehtoja tässä asiassa. Sitäpaitsi emon sana oli soturilaki.

Vastaus:

8 kp:ta.

- J

©2020 Saniaiskanjoni v1.2 - suntuubi.com