Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

 

Tänne sitte vaan kirjottelemaan... Tarinoilla ei ole mitään maksimipituutta. Toivoisimme kuitenkin, että tarinoita EI kirjoitettaisi parin virkkeen pätkissä ;) Eli vähintäänkin viisi riviä tekstiä.

Tarinoissa voit siis käyttää muiden ropettajien kissoja, tai keksiä itse sivuhahmoja, joita EI tarvitse luoda (luominen alkaa olla kannattavaa jos kissa esiintyy useammassa tarinassa moneen kertaan). Jos käytät muiden kissoja älä satuta tai tapa niitä kysymättä kissan ropettajalta! Niin ja lisäksi tutustu ensin kissaan ettei käy niin, että tarinassasi kissa on hullu tappaja vaikka se olisi oikeasti ystävällinen!

Kirjoitus muodolla ei ole väliä, eli voit kirjoittaa minä-muodossa tai kertojalla. Kun aloitat tarinasi kirjoittamisen, laita nimi kohtaan ensin oman kissasi nimi ja sitten klaanisi nimi... ;3 (Tämä helpottaa huomattavasti meidän yp:iden työtä!)

 

Vuodenaika: Viherlehti. Eli keskikesä. Lämpimät tuulet puhaltavat ja riistan määrä on ylittynyt viime viherlehteen verrattuna.

 

Ajankohtaista:

(Auttaa sinua, ropettajaa pysymään ajantasalla tapahtuvista asioista, myös tarinoissasi.)

Seuraava kokoontuminen 02.03. - 07.03.2020

Seuraava parantajien kokoontuminen 12.03. - 17.03.2020

 Sairauksia ei ole liikkeellä. Klaanien välit pysyvät hyvinä. Monia erakko -ja kotikissoja ollaan nähty enemmän mitä tavallisesti. Klaanitovereiden kanssa on yllättävän paljon erimielisyyksiä.

Vieraskirja <  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Leijonapentu ~ Nummiklaani

20.01.2020 10:54
"Entäs minä?" Jokainen pentu kysyi vuorotellen Sulkatähdeltä sen jälkeeni, kun Kuurapentu oli käynyt kysymässä, koska hän pääsisi oppilaaksi. Liekkitassun nimityksen jälkeen Nummiklaanin pennuille oli iskenyt hirveä oppilaskuume.
"Teistä kaikista ei voi tulla oppilaita samaan aikaan, ymmärrättehän? Teidän pitää olla kärsivällisiä ja odottaa, kunnes olette kuuden kuun ikäisiä", päällikkö oli kertonut, ennen kuin oli mennyt hoitamaan asioitaan klaanikokoontumista varten. Kun viimeisetkin kissat, jotka klaanikokoontumiseen lähtivät, olivat lähteneet, pennut olivat alkaneet pähkäilemään keskenään, kenestä tulisi seuraavaksi oppilas ja kenet hän saisi mestarikseen.
"Minusta Hopeapennusta tullaan valitsemaan seuraava parantajaoppilas." Kuurapentu kuulutti muille pesätovereilleen.
"Minustako parantajaoppilas?" Naaraspentu kysyi selvä ihmetys äänessään. Kuurapentu nyökytteli päättäväisenä päätään.
"Mutta minäkin haluaisin parantajaoppilaaksi. Olen kuullut, että suvussani on aikaisemmin ollut paljon parantajia." Punapentu miukaisi.
"Ei, kun sinusta pitää tulla soturioppilas! En minä halua olla näiden hiirenaivojen kanssa keskenään olla oppilaana." Kuurapentu miukui takaisin ja osoitti hännällään Leijonapentua ja Hopeapentua. Keltaturkkinen pentu tuhahti valkoturkkisen kollin kommentille, mutta ei välittänyt siitä sen enempää. Ei hänkään haluaisi Kuurapennun kanssa olla oppilasaikanaan. Harmaaraitainen pentu olisi liian heikko ollakseen vihersilmän seurassa.
"Siksi Hopeapennusta tulee parantajaoppilas." Kuurapentu jatkoi ja loi nopean vilkaisun naaraspentuun, joka selvästi näytti miettivän asiaa.
"Ei sitten! Jos haluat, että Hopeapennusta tulee parantajaoppilas niin sehän käy! Minä voin vaikkapa ryhtyä sitten erakoksi! En halua soturioppilaaksi!" Punapentu miukaisi äkäisen oloisena ja nousi seisomaan. Leijonapentu katseli pennun yhtäkkistä tunteidenpurkausta yllättyneenä. Hän ei ikinä olisi uskonut, että luppakorvainen kissa pystyisi edes suuttumaan, saatikka sitten näyttämään vihaansa muille. Punaturkkinen kissa tassutti suoraan keltaturkkisen kollin edestä ja juoksi pentutarhaan. Kaikki Nummiklaanin pennut katsoivat kissan menoa ihmeissään.

Vastaus:

13 kp:ta.

- J

Nimi: Tummakajo - Puroklaani

19.01.2020 23:26
Tummakajo katsoi ylpeänä kahta pentuaan, jotka Ututähti oli juuri nimittänyt oppilaiksi. Hän tunsi olonsa iloiseksi ja onnelliseksi samaan aikaan. Hän painautui vierellään olevaa Sädetaivasta vasten ja kehräsi kovaan ääneen.
“Kottaraistassu! Aamutassu! Kottaraistassu! Aamutassu!” klaani alkoi hurrata ja tummanharmaa kolli yhtyi mukaan antaen äänensä kuulua muiden kissojen.
Vaikka kollin katse oli koko ajan kaksikossa, hän ei siltikään huomannut Aamutassun ja Punalehden katseita, joita he toisilleen heittivät. Eivätkä katseet olleet mitään mukavia ja iloisia vain enemmänkin kuin haastaa toinen johonkin.
Kottaraistassu ja Aamutassu tulivat takaisin heidän luokseen ja molemmat näyttivät iloisilta, jopa Aamutassu, joka sattui aina välillä olemaan hieman happama ja tuohtuneen oloinen.
“Olen niin ylpeä teistä kahdesta”, Tummakajo naukui kehräten ja puski kaksikkoa. Oppilaat ottivat iloisina isänsä puskemiset vastaan.
“Tummakajo!” monen silmänräpäyksen päästä kuului huudahdus, mikä sai kollin kääntämään katsettaan hieman ärtyneenä kissaan, joka oli häirinnyt hänen ja hänen perheensä yhteistä hetkeä, mutta Räntätassun huomattuaan, kolli hymyili.
“Niin?” hän kysyi nuorelta kollioppilaalta, joka katsoi häntä iloisena.
“Mitä me teemme tänään?” harmaa kolli kysyi ja asteli lähemmäs. Tummakajo nyökkäsi pennuilleen ja loi kumppaniinsa lempeän katseen ennen kuin asteli oppilaansa luokse ja kallisti päätään,
“Mitä mieltä olisit, jos hioisimme saalistustaitojasi ja saisit sitten loppupäivän vapaaksi?”
“Se kuulostaa mahtavalta!” Räntätassu hihkaisi ja loikki kaislatunnelille, jonne jäi odottamaan mestariaan, joka hymähtäen pudisteli päätään. Mitä hän tekisikään innosta puhkuvan oppilaansa kanssa?
Hän saavutti oppilaan nopeasti ja sanoi, että saisi mennä jo edeltä, kunhan vain pysyisi tarpeeksi lähellä, että hän näkisi kollin näkökentässään. Räntätassu suostui ilahtuneena ja pinkoi vähän matkan päähän niin, että Tummakajo näki hänet juuri niin kuin kolli oli ohjeistanut hänelle. Sentään energinen oppilas jaksoi kuunnella hänen ohjeistustaan eikä poikkoillut joka suuntaan ja ärsyttänyt häntä tahallaan. Ajatella, että hän oli ollut aivan samanlainen monta kuuta sitten ja olisi varmasti ollut tottelematta ja testannut mestarinsa hermoja. Tosin Ututähti ei ollut koskaan oikein pitänyt hänelle minkäänlaisia harjoituksia, joten niistä oli enimmäkseen huolehtinut Ruskalehden sen aikainen mestari Hiirturkki ja muut soturit.
“Tummakajo! Tummakajo!” Räntätassu hihkaisi saaden tummanharmaan kollin havahtumaan ajatuksistaan ja siirtämään huomionsa kokonaan oppilaaseen.
Hän tassutteli hänen luokse ja laski häntänsä toisen selän päälle ja katsoi kollia hieman moittivasti,
“Räntätassu, sinun on opittava olemaan hiljaisempi metsässä, kun olemme saalistamassa. Saaliseläimillä on todella hyvä kuulo ja ne kuulevat sinut kauas. Ethän sinä kuitenkaan halua, että ne pakenevat?”
“En halua, Tummakajo…”, Räntätassu mutisi laskien päätään,
“Anteeksi.”
“Ei se mitään, kaikki oppii sen ajallaan”, Tummakajo hymähti,
“Älä huoli, kaikki on kunnossa. Mutta mitä sinä halusit minun tietävän?”
“Ai niin!” Räntätassu älähti ja vilkaisi nopeasti mestariaan kuin pyytäen anteeksi liian kovaa ääntä ja nyökkäsi sitten eteenpäin,
“Haistin jotain outoa tuossa. Se ei haise ollenkaan miltään riistalta.”
Tummakajo kurtisti hieman kulmiaan ja meni parilla askeleella oppilaansa osoittamaansa paikkaan ja haisteli sitä hetken. Kollin silmät hieman laajentuivat ja korvat menivät luimuun. Kettu.
“Hyvä, kun ilmoitit tästä, Räntätassu. Meidän on mentävä nyt heti ilmoittamaan Ututähdelle löydöstäsi ja jatkamme sen jälkeen harjoituksiamme”, hän naukui kääntyen ympäri ja lähtien askeltamaan leiriä kohden. Räntätassu kuului seuraavan mukisematta vanhempaa kollia.
“Mikä se haju oli?”
“Kettu ja se on kulkenut tästä pari kuuta sitten”, hän vastasi ja irvisti hieman,
“Se voi palata milloin vain, joten on kerrottava päällikölle, jottei kukaan joudu vaaraan tiedottomuuden takia.”
He tassuttelivat leiriin ja menivät suoraan päällikön pesälle ilmoittamaan löydöstään. Onneksi pennut eivät olleet lähteneet leiristä, koska ne olisivat olleet todella helppoa saalista ketulle. Jos Tummakajo olisi vain tiennyt minne hänen enkelinsä olikaan päättänyt lähteä seikkailemaan kuita sitten..

//Tummallakin vähän tarinanpätkää

Vastaus:

Jaa, että kettu samaan aikaan pyörinyt Puroklaanin alueella, kun Kotkatassu ja Aamutassu olivat seikkailuretkellään? O.o Saat 31 kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Aamupentu/-tassu - Puroklaani

19.01.2020 22:54
Aamupentu istui pentutarhan suuaukolla ja katseli aukion tapahtumia tylsistyneenä. Hän ei ollut edes tajunnut kuinka tylsää olisi voinutkaan olla, kun Kotkatassu lähtisi pois pentutarhasta. Ei hän ollut ymmärtänyt, että pieni kiusoittelu kaksikon välillä olisi saanut naaraan päivän piristymään. Hänellä oli jopa ollut hauskaa kollin kanssa, vaikkei hänestä niin välittänytkään, mokomakin kivikasvo, joka aina kiusasi häntä. Aamupentu huokaisi syvään antaen hartioidensa lysähtää kasaan.
Muisto heidän pikku seikkailustaan palasi kermanvaalean naaraan mieleen ja sai hänet hymyilemään hieman. He olivat melkein jääneet kiinni varapäällikölle ja toiselle kokeneelle soturille. Eihän siitä olisi voinut seurata mitään, jos he olisivat saaneet heidät kiinni. Kotkatassu oli tyrkännyt hänet sivuun ja peittänyt naaraan suun hännällään mykistäen hänet. He olivat olleet aivan hiljaa jonkin aikaa, kunnes soturit olivat kadonneet. Ehkä se oli saattanut olla jopa mukavaa, kun he olivat vain asettuneet makaamaan maahan ja olleet hiljaa ja tutkailleet pilvetöntä taivasta. Silloin Aamupennusta oli tuntunut rauhalliselta ja mukavalta eikä häntä ollut haitannut ollenkaan, että Kotkatassu oli se kissa, jonka vieressä hän makoili. Ehkä he olivat näyttäneet järkensä menettäneiltä, mutta ei se ollut haitannut ollenkaan. Siinä kollin vieressä silloin oli ollut rentouttavaa ja jollain oudolla tavalla jopa turvallista.
Aamupentu pudisteli päätään ja kääntyi lähteäkseen takaisin pentutarhaan. Ne olivat vain muistoja eikä Kotkatassu enään jaksanut olla naaraan kanssa, kun oli itse oppilas ja hän oli vain typerä pentu. Muutenkin kollilla oli mestarinsa kanssa paljon harjoituksia ja siksi häntä ei edes näkynyt leirissä miltein ollenkaan ja, jos näkyi niin vain nopeasti.

“Hei Aamupentu! Aamupentu!” korvia vihlovan kovaääninen nau’unta herätti Aamupennun ihanista unistaan ja sai raskaat silmät avautumaan raolleen sen verran, että näkyviin tuli Kottaraispentu, joka näytti steppaavan iloisena paikoillaan.
“Mitä sinä siinä hypit kuin joku hiirenaivo?” naaraspentu urahti kysyvästi. Kuitenkaan vihaisen puoleinen äänensävy ei saanut Kottaraispennun ilosta pauhaavia silmiä laantumaan tai hymyä laskeutumaan.
“Arvaa mitä?” Kottaraispentu naukui iloisena eikä vaikuttanut ollenkaan siltä omalta itseltään, joka aina oli niin tylsän rauhallinen ja kivikasvoinen. Aamupentu nosti päätään ja katsoi veljeään kysyvästi. Vaikka olihan se ihan kivaa vaihtelua, ettei Kottaraispentu ollut niin tylsä, silti kollin liiallinen touhotus otti enemmänkin hermoille, varsinkin juuri heränneenä.
“En jaksaisi alkaa arvailemaan mitään tyhmiä juttuja”, kermanvaalea naaras tuhahti kyllästyneenä ja nyökäytti päätään pienesti,
“Kerro pois.”
“Meistä kahdesta tehdään tänään oppilaita! Ututähti kutsuu aivan kohta kaikki paikalle ja sitten mekin saamme oppilasnimemme ja mestarimme!” Kottaraispentu hihkaisi innostuneena ja sai Aamupennun hämilleen. Heistäkö tulisi jo oppilaita? Olivatko he muka jo kuusi kuutta vanhoja?
“Aamupentu ja Kottaraispentu, tulkaahan tänne niin putsaan teidät juhlalliseen kuntoon. Pitäähän teidän näyttää siisteiltä kaikkien edessä.”
Aamupentu nousi tassuilleen ja kääntyi Sädetaivaan puoleen ja nyökäytti päätään vieläkin ihan ulapalla. Hän tassutteli emonsa luokse ja istuutui alas antaen emon tämän kerran siistiä hänen turkkinsa hänen puolestaan. Olisihan Aamupentukin voinut ihan itse putsata turkkinsa, muttei hän viitsinyt sanoa emolleen eitä, kun toinen oli niin onnellisen oloinen. Kun hänet oltiin suittu, oli Kottaraispennun vuoro.
“Mennäänpä sitten”, emo naukui saatuaan Kottaraispennunkin suittua siistiksi ja johdatti pentukaksikon aukiolle, missä Aamupentu huomasi Ututähden, joka seisoi jo valmiina Suurkivellä.
“Saapukoot jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokouseen!" Ututähti lausui kutsuhuudon huomattuaan tulevat oppilaat emonsa seurassa lähellä Suurkiveä.
Aamupentu seurasi emoansa lähemmäs Suurkiveä ja huomasi, että kaikki muutkin klaanilaiset alkoivat kerääntyä Suurkiven ympärille. Myös Tummakajo näytti olevan leirissä ja hymy huulillaan kolli tassutteli heidän luokse, nuolaisi heidän päälakiaan kuin osoittaakseen kuinka ylpeä heistä olikaan, jonka jälkeen istahti Sädetaivaan viereen ja kuiskasi jotain tämän korvaan. Aamupentua ei kiinnostanut vanhempansa jutustelut vaan sen sijaan hän käänsi kokonaan huomionsa Ututähteen, joka huiskautti häntäänsä merkiksi kaikille hiljentyä ja nosti sitten ylpeän hymyn kasvoilleen.
“Kissat! Siitä ei ole kauaakaan, kun kaksi pentua nimitettiin oppilaiksi ja klaanimme sai lisää voimaa riveihinsä”, naaras maukui ja käänsi katseensa sitten kaksikkoon,
“Ja nyt on aika nimittää Aamupentu ja Kottaraispentu oppilaiksi.”
Päällikkö kääntyi ensimmäisenä katsomaan Kottaraispentua ja hymyili harmaalle kollille kannustavasti,
“Kottaraispentu olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla soturioppilas. Tästä päivästä siihen päivään saakka kun ansaitset soturinimesi sinut tunnetaan nimellä Kottaraistassu. Mestariksesi tulee Varjoturkki.”
Aamupentu katseellaan, kun musta soturitar asteli edemmäs ja katsoi vihreät silmät iloisina uutta oppilastaan ja kääntyi sitten päällikön puoleen.
“Varjoturkki, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet osoittanut olevasi ystävällinen ja pitkähermoinen ja oletan sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle.”
Varjoturkki ja Kottaraistassu koskettivat toistensa kuonoja ja Aamupentu huomasi selvästi kuinka yleensä aina niin kivikasvoisen veljen kasvoilla oli iso hymy. Meripihkaiset silmät kimmelsivät selvästi onnesta mikä sai hänetkin paremmalle tuulelle.
Sitten vihdoinkin, todella pitkän tuntuneen ajan päästä Ututähti käänsi katseensa Aamupentuun ja katsoi häntä. Naaraspentu vastasi katseeseen tomerasti, korvat hieman taaksepäin taitettuina.
“Aamupentu olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla soturioppilas. Tästä päivästä siihen päivään saakka kun ansaitset soturinimesi sinut tunnetaan nimellä Aamutassu. Mestariksesi tulee Punalehti”, Ututähti julisti saaden Aamupennun kurtistamaan kulmiaan. Kuka ihme oli Punalehti ja olisiko hänen tuleva mestari minkälainen kissa? Aamutassu käänsi katseensa hieman vasemmalle vain huomatakseen punaruskean naaraan, joka oli astellut eteenpäin ja katsoi päällikköä, luomatta häneen katsettakaan. Aamutassu pyöräytti huomamattomasti silmiään ja päätti keskittyä taas päällikköön ja hänen sanoihinsa.
“Punalehti, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet osoittanut olevasi rohkea ja uskollinen ja oletan sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle.”
Kuultuaan päällikön lopettavan puheensa, Punalehti kääntyi katsomaan Aamutassua arvioivasti ja parilla askeleella oli aivan hänen edessään. Naaras katsoi tosta yhtä haastavasti ja lopulta soturitar oli se, joka kumartui koskettamaan hänen kuonoa omallaan. Heidän yhteisestä matkasta ei voisi seurata kuin töyssyjä ja huutoa.

//Yay Aamu ja Kottarainen on nyt pentuja uwu. eli siis säde pääsee taas soturin puuhiin ja Puronlaulun voi varmaan siirtää pentutarhaan? ^^

Vastaus:

En malta odottaa Punalehden ja Aamutassun tulevia koulutushetkiä! Lisään Sädetaivaan soturienpesään ja Puronlaulun lähetän pentutarhaan. Onko Puro muuten vielä tiineenä vai syntyvätkö pennut heti? Ja tästä tarinasta saat huiketa 46 kokemuspistettä!

- Jezkebel

Nimi: Lukrethia

19.01.2020 21:38
Savipentu - Puroklaani

Nyt mä tiedän mitä Yöturkki oli suunnitellut.. Olen ollut pelinappula sen suurella pelialustalla. Hän oli auttanut minua vain siksi, että saisi minusta parantajaoppilaan, mikä ei minulle käynyt! Haluaisin kumppanin ja pentuja, eikä parantajilla saa olla sellaisia. Olin niin vihainen parantajalle, että hän oli päättänyt asioista kysymättä multa ensin! Menin ihan sekaisin raivosta. Jos Yöturkki olisi silloin kulkenut mun edestä, olisin käynyt sen jalkaan kiinni. Näytän heikolta, siksi se luulee minua heikoksi kissaksi, kenestä ei voi tulla soturioppilasta. Huomasin hiiren ja hyökkäsin sen kimppuun. Sain tukevan otteen sen niskasta, mutta ote alkoi pikkuhiljaa löystyä. Sitten keksin nerokkaan idean ja pudotin hiiren maahan. Hiiri lähti perääntymään, mutta tein uuden hyökkäyksen. Jostakin kumman syystä sain upotettua hampaani sen kurkkuun. Se oli ratkaiseva isku, sillä hiiri kuoli melkein heti. Raahasin hiiren ruumiin leiriin ja heitin sen tuoresaaliskasaan. Sitten etsin mukavan paikan missä voisin ottaa nokoset. Olisin ehdottomasti ollut jo täysin uppoutuneena unien maailmassa, ellen olisi edelleen miettinyt Yöturkkia. Mitä kummaa sillä oli mielessään?

Vastaus:

Eli Savipennusta ei ilmeisesti tule parantajaoppilasta? :D Saat 5 kp:ta.

- Jezkebel

Nimi: Mustapentu ~ Kuutamoklaani

19.01.2020 16:55
"Oliko sinulla jotain asiaa?" Mustapentu kysyi Nummipyörteeltä, joka oli tullut pentutarhaan melkein heti Varistähden lähdettyä. Pennulla oli omat aavistuksena Kuutamoklaanin varapäällikön ilmestymisestä, jotka osottautuisivat pian todeksi.
"Satuin kuulemaan keskustelustasi Varistähden kanssa ja halusin vain kysyä, että oletko varma, että haluat hänet mestariksesi?" Varapäällikkö kysyi, selvä huoli paistaen hänen äänessään. Naaras tuhahti Nummipyörteen huolelle. Mikä hiirenaivo! Eikö naaras tajunnut, että Mustapentu halusi Varistähden oppilaaksi?
"Kyllä olen varma", pentu vastasi vaatimattomalla äänellä. Häntä ei kiinnostanut keskustella toffeeturkkisen kissan kanssa.
"Mutta eikö Pilvipyrstö olisi parempi vahtoehto? Tai Sammalpuro-" Kuutamoklaanin varapäällikkö aloitti, mutta joutui keskeyttämään lauseensa naaraan sihahtaessa äkäisenä.
"Haluan Varistähden mestarikseni enkä ketään muuta!" Keltaiset viirusilmät leimahtivat vihasta. Miten Nummipyörre kehtasikin yrittää muuttaa hänen mieltään asiaan? Mustapennulla meinasi mennä hermo varapäällikön kanssa. Naaras katsoi pentua yllättyneenä.
"Sitäpaitsi se on Varistähden päätös, ketä hän opettaa ja hän valitsi minut!" Pentu sanoi ivallinen sävy äänessään. Toffeeturkkinen kissa katsoi edessään istuvaa naarasta äimistyneenä ja hän vaikutti jäävän täysin sanattomaksi. Mustaturkkinen kissa hymyili tyytyväisenä Nummipyörteen reaktiolle ja alkoi sukimaan itseään.
"Voit poistua nyt." Mustapentu naukaisi ylimielisenä itsensä pesemisen keskeltä ja hymy muuttui ilkeäksi, kun pentu sivusilmällä katseli Kuutamoklaanin varapäällikön tottelevan ja poistuvan pentutarhasta.

Vastaus:

9 kp:ta.

- J

Nimi: Tummakajo - Puroklaani

15.01.2020 20:24
“Räntäpentu olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla soturioppilas. Tästä päivästä siihen päivään saakka kun ansaitset soturinimesi sinut tunnetaan nimellä Räntätassu. Mestariksesi tulee Tummakajo!”
Harmaa kolli hieman säpsähti ja käänsi ihmeissään katseensa ensin Ututähteen ja sitten Räntätassuun, joka näytti todella iloiselta ja valmiilta jo hyppäämään oppilaiden tehtäviin. Tummakajo hieman hymähti huvittuneena, olihan hänkin ollut todella innoissaan omissa nimitysseremoniassaan, että oli melkein kiljaissut riemusta. Se ei olisi tosin olisi ollut kauhean järkevää ja olisi saanut kollin vajoamaan maan alle nolostuksesta.
“Tummakajo, olet valmis ottamaan ensimmäisen oppilaan. Olet osoittanut olevasi uskollinen ja aina valmiina puolustamaan klaaniasi ja oletan sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle”, Ututähti lopetti nyökäten häntä tulemaan paikalle ja koskettamaan juuri nimitetyn harmaan oppilaan kuonoa omallaan. Tummakajo henkäisi hieman ja asteli sitten kaikkien nähtäville ja kumartui koskettamaan ihka ensimmäisen oppilaansa kuonoa omallaan. Hän hymyili Räntätassulle iloisena,
“Sinusta tulee voimakkain soturi koskaan.”
Räntätassu nyökkäsi innokkaana takaisin.
“Kotkatassu! Räntätassu! Kotkatassu! Räntätassu!” kissat yltyivät hurrauksiin, joka sai kaksi kollioppilasta röyhistämään rintojaan. Kotkatassu hieman isommin ja Räntätassu hillitymmin. Tummakajo ei olisi voinut olla ylpeämpi oppilastaan.
He laskeutuivat muiden kissojen joukkoon ja Tummakajo katsoi, kun Kotkatassua ja Räntätassua onniteltiin, jonka jälkeen hän päätti astella oppilaansa luokse.
“Mitäs sanoisit, jos lähtisimme hieman tutustumaan metsään?” Tummakajo kysyi saaden kollioppilaan kääntymään todella nopeasti hänen suuntaansa ja nyökkäämään intoa puhkuen. Hän hymähti huvittuneena oppilaalle ja viittoi häntä seuraamaan. Kaksikko katosivat kaislatunnelin kautta metsään.

//Tästä tuli vähän lyhyt mut jotenki ei vaan nyt napannu oikeen kirjottaa tummalla, joten alanpa kirjottelemaan aamulla ja kattomaan miten neidin kanssa kirjoittelu sujuu xD

Vastaus:

9 Kp:ta! Jee, Tummakajo sai ensimmäisen oppilaansa! ^^

- Jezkebel

Nimi: Jäätassu ~ Luuklaani

15.01.2020 18:36
Kaikki Luuklaanin kissat Jäätassun ympärillä murisivat edessään olevalle kirkkaalle hahmolle. He olivat raastaneet Kostokynttä sielujensa kyllyydestä, kunnes kirkas valo oli sokaissut heidät ja saaneet heidät perääntymään.
"Se on Tähtiklaanilainen!" Oli Pakkasviima huutanut, ymmärtäessään kirkkaan hahmon ulkomuodon. Oppilas oli hyvin järkyttynyt. Hän oli uskonut, että Tähtiklaani oli vain klaanikissojen keksimä harha tai taru. Tai niin kaikki Luuklaanissa olivat hänelle kertoneet. Jäätassu katsoi kirkasta hahmoa selvästi peloissaan. Hän ei edes itse tiennyt mistä se johtui, pelkotunne vain valtasi hänet totaalisesti. Naaras vilkaisi myös maassa makaavaa Kostokynttä. Entinen parantaja oli vakavasti haavoittunut ja tuskin tulisi selviämään hengissä. Punaturkkisen nedon huomio kiinnittyi kuitenkin uudestaan kirkkaaseen kissahahmoon, joka tuntui palavan yhä kirkkaammin ja kirkkaammin. Kukaan Luuklaanilainen ei liikkunut, vaikka sähinä ja murina uhkailuja kyllä kuului. Sinisilmäinen kissa olisi myös halunnut huutaa jotakin, mutta pelko oli lamaannuttanut hänet. Jäätassu ei pitänyt tästä. Yleensähän Luuklaanilaisia pelättiin ja heitä juostiin karkuun. Oppilas oli luullut ettei kukaan uskaltaisi nousta murhaajaklaania vastaan. Siksi naaras ei ollut tottunut tälläiseen tunteeseen, mikä pelotti häntä vielä enemmän. Punaturkkinen neiti yritti katsoa johonkin muualle, kuin kirkkaasti palavaan hahmoon ja käänsikin päänsä katsoakseen tähtitaivasta. Se oli huono idea. Siniset silmät suurenivat entisestään, kun hän huomasi tähtien suorastaan tanssahtelevan, luoden eri muotoja ja kuvioita yötaivaalla. Neitokaista alkoi pyörryttämään ja hetken päästä hän huomasikin makaavansa maassa. Oppilaan maailma pyöri huimaa vauhtia ja hän näki ainoastaan kirkkaiden valojuovien pyörivän näkökentässään. Naaras sulki silmänsä, antaen näin koko maailman pimetä hänen ympärillään.

Jäätassu availi silmiään ja irvisti tuntiessaan kihelmöintiä päässään. Oppilaan päähän sattui paljon, mutta hetken maassa ähistessään alkoi kipu laantumaan. Pystyessään nyt kiinnittämään paremmin huomota ympäristöönsä, huomasi naaras vieläkin makaavansa maassa. Mutta sillä hetkellä aurinkohuippu oli lähestymässä. Neitokainen kurtisti kulmiaan. Silloin, kun Kostokynttä oltin ruvettu karkoittamaan, oli aurinko juuri laskeutunut. Sitten punaturkkinen kissa älysi. Hän oli pyörtynyt ja maannut maassa koko yön! Jäätassu nousi ylös ja laahusti oppilaiden pesää kohti. Oppilas ei voinut uskoa, että hänelle tapahtui noin! Siniset silmät leimusivat vihasta. Naaras olisi halunnut nähdä, miten tilanne oli jatkunut ja mitä Kostokynnelle oli käynyt. Matkalla leiriaukion halki, kuuli naarasoppilas huutoa Kuolontähden pesästä. Jäätassu hiipi lähemmäs päällikönpesää ja jäi sen ulkopuolelle kuuntelemaan.
"Minä olen koko ikäni ollut soturi, enkä mikään parantaja!" Viiltokynsi sihahti äikäisen kuuloisena. Lausetta seurasi Kuolontähden suusta kuuluva 'tsh'.
"Jos et sattunut huomaamaan, niin me juuri menetimme ainoan parantajamme!" Päällikkö tiuskaisi takaisin. Naarasoppilas hiipi lähemmäs kuuntelemaan, että saisi paremmin selvää emon ja tyttären äänistä.
"Luuletko, että minä jo näin vanhana kissana pystyisin enää opettelemaan minkäänlaisia yrttejä tai niiden käyttötarkoituksia? Ja sitten vielä oletat, että pystyisin samalla opettamaan Jäätassua parantajaksi?" Jäätassu suoraan sanottuna jäätyi paikalleen. Kuuliko naarasoppilas nyt ihan oikein Viiltokynnen sanat? Että hänestä tulisi parantajaoppilas? Sehän olisi ihan hiirenaivoista tehdä noin! Jäätassusta ei ikinä tulisi parantajaoppilasta, hän ei halunnut sitä. Oppilas nousi päällikön pesän vierestä ja marssi suoraan suuaukosta sisälle.
"Minä haluan olla soturioppilas, enkä mikään parantajaoppilas!" Naaras kuulutti, saaden kummankin kissan huomion itseensä. Kuolontähti lävisti hyytävällä katseellaan Jäätassun heti tuon tullessa näköpiiriin. Viiltokynsi myös mulkaisi oppilasta, joka hyvin epäkohteliaasti keskeytti emon ja tyttären keskustelun. Punaturkkinen kissa kuitenki sivuutti kaikki ilkeät tuijotukset, mitä hän sai.
"Miten kehtaat keskeyttää meidät Jäätassu?" Päällikkö sihisi, paljastaen hampaitaan.
"Kuulin, kun puhuitte, että pistäisitte minut parantajaoppilaaksi enkä halua sitä! Olen paljon mielummin soturioppilaana." Jäätassu naukui, katsoen vuorotellen mestariaan ja Viiltokynttä. Päällikön ilme ei muuttunut naarasoppilaan selityksestä, mutta Viiltokynsi ei näyttänyt enää niin vihaiselta mitä äsken.
"Tämä asia ei ole sinun päätettävissäsi, nyt poistu!" Kuolontähti murisi. Oppilas ei halunnut sanoa mestarilleen enempää vastaan, mutta ei myöskään halunnut jättää asiaa sikseen. Jäätassu aukoi suutaan, mutta ei saanut mitään ulos ja alkoi helutella häntäänsä hermostuneena. Naaras ei halunnut ätsyttää mustaturkkista kissaa yhtään enempää.
"No nyt huomaat, ettei Jäätassukaan ole innoissaan ideasta, joten eiköhän keksitä jotakin muuta." Viiltokynsi naukaisi yhtäkkiä. Kuolontähti ja naarasoppilas kääntyivät molemmat katsomaan vanhaa soturia. Päällikkö äkäisenä ja Jäätassu yllättyneenä.
*Tehosivatko sanani noin hyvin häneen?* Oppilas ajatteli itsekseen ja ylpeys alkoi valtaamaan naaraan päätä. Punaturkkinen kissa käänty katsomaan mestariaan ja odotti tuon reaktiota emonsa lauseeseen.
"No jos teille ei kerran kelpaa ensimmänen ideani, niin toinen varmasti on mieluisampi." Kuolontähti murisi, mutta pieni virne ilmestyi hänen suupielilleen. Jäätassu nielaisi. Tämä ei tiennyt hyvää.
"Ole hyvä ja kerro se." Viiltokynsi naukaisi tyynellä äänellä. Päällikön keltaiset viirusilmät kimmelsivät pahaenteisesti.
"Toisena vaihtoehtona on, että sinä ja rakas isä hankitte minulle sisaruksen, josta tulee uusi parantajamme Pimeydenmetsän henkien avustuksella."

Vastaus:

34 kp:ta.

- J

Nimi: Kinuski ~ Kotikissa

15.01.2020 00:15
Vaikka kissojen loikat näyttävät nopeilta, tämä oli hitaimmalta tuntuva hyppy, mitä Kinuski oli ennen hypännyt. Itse hyppyyn ponnistus ei ollut sattunut, mutta tassujen kurottaminen eteenpän kyllä tuntui. Kotikissa laskeutu ikkunalaudalle kömpelösti ja sihahti kivusta. Naaras varovasti tarkisti haavansa ja huokaisi helpotuksesta, kun ne eivät olleetkaan auenneet. Heti, kun kotikissan jännitys hypystä oli tyyntynyt, tuo käänsi päänsä katsoakseen ulos. Siniset silmät suurenivat kun kinuskiturkkinen kissa katsoi edessään aukeavaa näkymää. Kaikki lumi oli sulanut ja aurinko paistoi, saaden ruohikossa, kasvistoissa ja puissa olevat vesipisarat kimaltamaan.
"Vau..." Kinuski henkäisi, katsoessaan ulos. Into juosta märässä nurmikossa sai kotikissan pörröisen hännän kippuralle, ja viikset väpättivät innosta. Äkkiä naaraan huomio kiinnittyi kaukana toisen talon takapihalle. Tarkemmin sanottuna takapihan aidalle. Hän näki aivan selvästi aidan päällä istuvan kissan hahmon ja neiti säikähti pahanpäiväisesti. Kinuskiturkkinen kissa ei ollut tottunut näkemään muita kissoja, kuin Misteliä, koska hän oli ollut koko elämänsä ainoa kissa koko naapurustossa. Sinisilmäinen neiti ravisteli päätään ja katsoessaan uudestaan samaiselle aidalle, hänen hämmästyksekseen ei maisemassa näkynyt ristin sielua. Kinuski räpäytti silmiään ja katsoi uudestaan, mutta ei nähnyt jälkeäkään edes mistään eläimestä. Kotikissa oli kuitenkin täysin varma nähneensä aidan päällä kissan, mutta ajattelin sen sitten olleen ehkä harha, mikä tuli äskeisen loikan tuottaman kivun takia. Naaras unohti kuitenkin nopeasti koko asian, kun jäi ihastelemaan näkyä ikkunasta.

Vastaus:

5 kp:ta.

- J

Nimi: Aamupentu - Puroklaani

13.01.2020 21:27
"Saapukoot jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokouseen!"
Aamupentu heräsi Ututähden kutsuhuutoon, joka kuului jopa pentutarhaan selvänä ja voimakkaana. Hän nousi tassuilleen ja käänsi kellertävät silmänsä muita kohden vain tavatakseen Kotkapennun katseen.
“Tiedätkö sinä hiirenaivo mitä on tapahtumassa?” hän kysyi katsellen lumenvalkoista kollia, joka tuhahti hieman hänelle ja röyhisti rintaansa,
“Eihän tuollainen mäntti mitään tietäisi.”
“Jos tietäisin en kysyisikään!” Aamupentu ärähti napauttaen häntäänsä maata vasten äkäisenä.
Kotkapentu oli juuri vastaamassa hänelle jotain yhtä napakkaa, kun Kultakuiske asteli riitapukareiden väliin ja hymyili huvittuneena. Kuningatar nappasi Kotkapennun lähemmäs itseään ja alkoi sukimaan tämän turkkia parempaan kuntoon. Aamupentu virnisti huvittuneena kollipennun kärsivälle ilmeelle ja loikki pentutarhan suuaukolle.
“Minä en sentään ole tuollainen pikku pentu, joka ei osaa siistiä itse itseään!” hän heitti ivailevasti ja kulki sitten ulos hämärästä pesästä aukiolle. Naaraan katse nousi Suurkiveen, jonka päällä Ututähti jo seisoikin ja katseli kissoja tyynesti.
*Ovatko kaikki päälliköt tuollaisia kivikasvoja?* hän mietti irvistäen ja huiskautti häntäänsä. Jos hän joskus onnistuisi pääsemään päälliköksi, hän ei olisi tuollainen kivikasvo vaan olisi eloisa ja näyttäisi muille olevansa kaikkea muuta kuin tylsä klaanipäällikkö, joka homehtui pesässään ja valitti turkkiin kiinnittyneitä punkkeja.
Hän huomasi liikettä sivusilmässään ja pian huomasi Kottaraispennun, joka asteli sisaruksensa viereen ja istui alas. Aamupentu käänsi katseensa tähän ja nyökkäsi pienellä liikkeellä päällikköä ja kissoja kohden, jotka olivat kokoontuneet Suurkiven ympärille.
“Tiedätkö miksi kaikki ovat tuolla ja mitä asiaa Ututähdellä on?”
“Tiedän kyllä”, Kottaraispentu vastasi katse tyynenä kuin klaanipäälliköllä konsanaan.
“No mitä sitten?” Aamupentu kysyi tuntien olonsa ärsyyntyneeksi, kun ei ollut vielä saanut tietää oikeaa syytä kaikkien kokoontumiseen. Tuskinpa kissat halusivat kuulla kuinka kiva päivä tänään oli tai, että eilen joku lensi naamalleen jonkinlaisissa harjoituksissa. Tosin viimeisen jutun kuuleminen olisi kyllä saanut Aamupennun kasvoille nousemaan vahingoniloisen virneen.
“Kotkapentu ja Räntäpentu nimitetään oppilaiksi”, Kottaraispentu vastasi hymähtäen ja katsoi sitten siskoaan pieni hymy kasvoillaan,
“Eikö se olekin hienoa?”
“No ei todellakaan ole!” Aamupentu kivahti saaden Kottaraispennun hieman hymähtämään ja nostamaan kulmiaan oudoksuvasti naaraalle ihan kuin hän olisi juuri huutanut Tähtiklaanin olevan pelkkiä satuhahmoja, joilla oli vain kiva pelotella pentuja käyttäytymään hyvin.
“Mikä ei ole todellakaan?” ääni sai Aamupennun katseen sinkoamaan pentutarhan suuaukolle, josta juuri Kotkapentu ja Räntäpentu astelivat ulos Kultakuiske vanavedessään.
“Sinun nimittämisesi!” Aamupentu sähähti luoden Kotkapentuun hyytävän kylmän katseen antaen vihan kuin iskeytyä häntä tuijottaneeseen kollipentuun.
“Olet vain kateellinen, kun sinä et vielä pääse oppilaaksi ja minä pääsen!” Kotkapentu laukoi takaisin vihastuneena häntä puolelta toiselle huiskien.
“Ei ole totta!” Aamupentu ärisi ja oli jo hyökkäämässä kollipennun kimppuun, kun Kottaraispennun pörröinen häntä esti naaraan aikomukset. Hän käänsi vihasta loimuavat silmänsä veljeään kohden, joka katsoi häntä rauhallisena.
“Kotkapentu ja Räntäpentu ovat meitä vanhempia ja nyt on heidän aikansa tulla oppilaiksi, joten hillitse itsesi ja anna heidän mennä nimitettäviksi”, kolli naukui tuijottaen Aamupennun silmiin. Hän katsoi veljeään hetken ennen kuin huokaisi raskaasti ja istuutui alas yrittäen rauhoitella itsensä. Veljen silmien heijastus olivat paljastaneet hänen vihasta riehuvat kasvonsa mikä oli hieman jopa säikäyttänyt pentua.
“Mennäänpäs sitten”, Kultakuiske naukui ohjaten kollipennut päällikön katseen alle. Aamupentu huokaisi syvään ja kääntyi katsomaan nimitysseremoniaa. Jos totta puhuttiin, hän oli kokonaan unohtanut Kultakuiskeen olemassa olon hetkeksi, kun naaras ei ollut sanonut sanaakaan koko riidan aikana.
"Kotkapentu olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla soturioppilas. Tästä päivästä siihen päivään saakka kun ansaitset soturinimesi sinut tunnetaan nimellä Kotkatassu. Mestariksesi tulee Hiiriturkki”, Ututähti aloitti katsellen lumenvalkoista kollia, jonka meripihkaiset iloiset silmät oltiin suunnattu ylöspäin päällikköön. Naaras päällikkö käänsi katseensa varapäällikköönsä, joka oli astellut esille ja jatkoi,
“Hiiriturkki, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet osoittanut olevasi viisas ja harkitsevainen ja oletan sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle.”
Hiiriturkki ja Kotkatassu koskettivat toistensa kuonoja. Aamupentu pystyi näkemään selvän ilon kuplivan yleensä niin tylsistyneen kollin silmissä. Hän tuhahti napauttaen hännällään maata. Missä vaiheessa muka hän oli alkanut tutkailemaan toista niin, että tiesi minkälaiselta hän yleensä näytti? Muutenkin oli aivan epäreilua, että kolli nimitettiin ennen häntä, olihan hänkin melkein yhtä iso ja vahva. No ehkei yhtä iso, mutta kyllä hän vahva oli.
“Räntäpentu olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla soturioppilas. Tästä päivästä siihen päivään saakka kun ansaitset soturinimesi sinut tunnetaan nimellä Räntätassu. Mestariksesi tulee Tummakajo!” Ututähti jatkoi saaden hänen katseen sinkoamaan takaisin heihin. Isän nimen mainitseminen oli saanut hänen mielenkiintonsa heräämään. Tulisiko isästä Räntätassun mestari vai? Kotkatassun onneksi isä oli mennyt toisen mestariksi. Hän pystyi kuvittelemaan minkälaisia harjoituksista olisi tullut, jos isä ja Kotkatassu olisivat joutuneet oppilaaksi ja mestariksi. Ei varmasti mitään kaunista.
“Tummakajo, olet valmis ottamaan ensimmäisen oppilaan. Olet osoittanut olevasi uskollinen ja aina valmiina puolustamaan klaaniasi ja oletan sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle”, Ututähti naukui ja Aamupentu huomasi isän keltaisten silmien helmeilevän selvää iloa ja intoa. Olihan kuitenkin Räntätassu hänen ensimmäinen oppilas, kaipa sen pitikin olla jännittävää.
“Kotkatassu! Räntätassu! Kotkatassu! Räntätassu!” klaani puhkesi hurrauksiin.
Aamupentu tuhahti pyöräyttäen silmiään, nousi tassuilleen ja katosi pentutarhaan. Hän ei huomannut hämmentyneitä meripihkaisia silmiä, jotka seurasivat kermanvaalean naarasta niin kauas, kunnes hän katosi pois näkyvistä.

//No nyt on räntä ja kotka oppilaita ja seuraavassa sitten nimitänkin aamun kans ja kottaran :3

Vastaus:

Jee, lisää oppilaita! Onneksi Tummakajosta ei tullut Kotkatassun mestaria :D 37 kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Kultakuiske ~ Puroklaani

13.01.2020 20:52
Kultakuiske katseli kaunista ja tuoretta äiteyttä hohkavaa Sädetaivasta lempeästi. Tuore kuningatar oli selvinnyt sinnikkäästi synnytyksestä, sinnikkäämmin kuin Kultakuiske aikoinaan. Kermanvalkoinen naaras katseli vastasyntyneitä pentujaan rakastavasti ja Kultakuiske pystyi itsekin muistamaan, miten hän oli samalla rakastavalla katseella katsonut omia vastasyntyneitä pentujaan. Kuningatar huokaisi muistellessaan menneisyyttään. Nyt hänen pienet pentunsa olivat jo sotureita.
"Väsyttääkö sinua Sädetaivas?" Naaras kysyi uudelta pesätoveriltaan. Sädetaivas ei vaikuttanut väsyneeltä, mutta synnytys on rankka kaikille. Sinisilmäinen kissa pudisti päätään päättäväisen oloisena.
"No kerro heti, kun haluat mennä nukkumaan. Käsken muiden pentujen menemään leikkimään muualle." Kultakuiske kehräsi ja vilkaisi sivusilmällään Kotkapennun, Kuplapennun ja Räntäpennun äänekästä leikkitappelua. Kuningatar nuolaisi tassuaan miettiessään, että kohta tuokin pentukolmikko lähtisi pentutarhasta. Ajatus tuntui haikealta. Naaras oli kiintynyt heihin, kuin omiin pentuihinsa. Ja vaikka hän tulisikin heitä näkemään leirissä miltei päivittäin, se ettei hän pystyisi tuntemaan kollikolmikon kehoja painautuneena häntä vasten öisin oli miltei sydäntä riipaiseva ajatus. Kultakuiske oli omien pentujensa kohdalla onnekas, nimittäin melkein heidän nimityspäivänään, saapuivat Kotkapentu, Kuplapentu ja Räntäpentu pentutarhaan. Hänelle ei ehtinyt kasaantua yhtä pahaa tunnetta, kun sai heti taas pentuja hoidettavakseen omiensa lähtiessä. Kuningatar siirsi katseensa takaisin Sädetaivaaseen. Pentujen ajattelu sai naaraan surulliselle tuulelle. Kultakuiske huomasi tuoreen kuningattaren silmien sulkeutuvan pikkuhiljaa, mutta avautuen nopeasti takaisin. Harmaaruskea kissa hymyili itsekseen. Meripihkasilmä oli arvannut naaraan olevan väsynyt.
"Kotkapentu, voisitko johdattaa muut pennut ulos täältä?" Kuningatar kysyi lempeästi pennulta. Kolli keskeytti leikkinsä muiden kanssa ja nyökkäsi, huutaen Kuplapennulle ja Räntäpennulle jotakin. Sitten pentukolmikko kirmasi ulos pentutarhasta. Kultakuiske katsoi heidän peräänsä ja virnisti sitten leikkisästi Sädetaivaalle, joka antoi pienen hymynpoikasen kiitokseksi, laskien samalla päänsä tassujensa päälle. Naaras käänsi katseensa myös erääseen uuteen tulokkaaseen:
Savipentuun. Nuori pentu nukkui sikeästi pesän nurkassa, näyttäen hyvin rauhalliselta. Kuningatar nousi ja varovasti asteli tuon luo, pistäen maate naaraan viereen.
*No ainakin sinä jäät tänne kanssani Savipentu.* Kultakuiske ajatteli, kiertäen hännänsä harmaan kissan ympärille.

// Nää tarinan tapahtumat tapahtui pari päivää Tumman ja Säteen pentujen synnytyksen jälkeen, mutta unohdin kirjoittaa tarinan tänne xd

Vastaus:

16 kp:ta

- J

Nimi: Aamupentu - Puroklaani

12.01.2020 23:20
Aurinko alkoi olemaan jo todella korkealla taivaalla, kun kaksikko vihdoin päätti lähteä leiriin takaisin, jottei kukaan olisi aavistellut mitään minne he olivat kadonneet.
“Miksi me muka jo nyt lähdemme?” Kotkapentu kysyi saaden Aamupennun katseen siirtymään monkuvaan ja valittavaan Kotkapentuun. Hän tuhahti toisen pentumaiselle käytökselle tympeästi,
“Jos et muista ‘herra kaikista fiksuin’, lähdemme ettei kukaan alkaisi huudella meidän perään.”
“Kuka meitä muka huutelisi, kun kaikilla näyttää aina olevan niin kiire juoksennella joka paikkaan?” Kotkapentu urahti kiilaten hänen vierelleen ja katsoi naarasta meripihkaisillla silmillään.
“Ei heillä niin kiire ole, etteikö miettisi meidän perään, ollaanhan me pennut klaanin tulevaisuus vai etkö muista sitä hiirenaivo?” naaraspentu hymähti tylsistyneenä takaisin,
“Ja kuka meistä se vanhempi ja ‘kypsempi’ oli?”
Hän ei antanut Kotkapennun vastata vaan huitaisi toista vaan naamaan hännällään, jonka jälkeen kevyin askelin loikki sille samalle kohdalle, mistä he olivat metsään päässeetkin. Kolo oli onneksi tarpeeksi piilossa ja pieni, ettei sitä kuka noin vain huomannut, ellei todella tarkkaavaisesti ja läheltä katsonut. Hän ei vilkuillut taakseen mahtoiko Kotkapentu seurata häntä, kun änkeytyi kolon kautta takaisin aukiolle, missä huomasi vain parin kissan olevan. Hän väisti hieman sivummalle, istahti alas ja alkoi sukia turkkiaan siistimmäksi kaikista niistä lehdistä ja lioista mitä oli tullut metsästä ja maassa maatessa. Hän seurasi sivusilmällä kuinka kollipentukin hieman hankalasti ujuttautui sisälle leiriin ja käänteli sitten päätään ihmetellen minne Aamupentu oli mennyt ja oliko aukiolla kukaan huomannut häntä. Aamupentu tirskahti huvittuneena huomattuaan parin kepin palasen sojottavan kollin lumenvalkoisessa turkissa.
“Mitä sinä siinä hihität?” Kotkapentu tuhahti kysyvästi nyt katsoen kokonaan naaraspentua, joka pyöräyttäen silmiään käänsi oman huomionsa toiseen,
“En minä mitään hihittänyt, sitä sanotaan nauramiseksi.”
“Ei tuo miltään nauramiselta kuulostanut”, Kotkapentu murahti vastaukseksi.
“Kyllä se ihan nauramista oli, mutta et sitä kuitenkaan ymmärtäisi sen päälle mitään senkin kivikasvo!” Aamupentu tiuskaisi ja nousi tassuilleen ja loikki kollia karkuun, joka jahtasi naarasta tulistuneena.
Aamupentu pinkoi minkä koivistaan pääsi suoraan pentutarhalle ja syöksyi pesään, missä melkein törmäsi isänsä selkään. Hän huomasi kääntäessään päätään Kotkapennun juuri tulleen pentutarhan suuaukolle ja vaanimassa häntä matalassa asennossa. Aamupentu heitti hänelle hurmaavan hymyn, jolloin hänen hailakat silmät kimmelsivät mikä sai kollipennun hämille ja sen jälkeen naaraspentu peruuttikin aivan isänsä viereen rikkomatta katsekontaktia. Hän nyökkäsi isäänsä päin saaden Kotkapennun luimistamaan korviaan. Hymy naaraan kasvoilla oli voittoisa. Ei Kotkapentu mitään uskaltaisi tehdä, kun Tummakajo oli siinä.

//Aamulla taas vähän tarinanpätkää x) Jotenki tällä typysellä on niin kivaa kirjottaa ja jotenkin sen ja kotkan suhde on musta vaan niin kiva xD
Ja hei muuten, Kotkahan on Aamua vanhempi, joten voisinko mä nimittää sen seuraavassa Aamun tarinassa oppilaaks? Ja jos saan niin nimittyyks kukaan muu sen mukana oppilaaks ja mikä olis Kotkan mestari? Also, Aamustakin tulee kohta oppilas, koska noita kp:ta on jo tarpeeks, joten haluutko et ootan Lumea et saat kirjotettuu sille sen kp-määrän, mitä tarvitaan, koska sillon nää voitais nimittää samaan aikaan oppilaiks? ^^

Vastaus:

Aamupentu on todella mielenkiintoinen hahmo :3 Voit nimittää Kotkapennun ja Räntäpennun samaan aikaan, olen aina kuvitellut, että he olisivat saman ikäisiä. Tummakajostahan voisi tulla jommankumman mestari, kun kokemuspisteitäkin on sen verran. Mutta jos et halua Tummaa kummallekkaan niin ajattelin, että Kotkan mestari olisi Hiiriturkki ja Rännän olisi Punalehti. Voit myös nimittää Aamupennun (ja Kottaraispennun), jos haluat. Lumipentu kyllä tulee perästä ;)

Ja Aamulle tulisi tästä tarinasta 17 kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Tummakajo - Puroklaani

12.01.2020 22:52
Oli aamupäivä ja aurinko oli vasta tehnyt tiensä taivaalle luoden kultaisia valopisteitä maahan ja tummanharmaan kissan turkkiin, joka istui aukiolla nauttimassa kauniista näkymistä. Hänen ei ollut saanut oikein unta. Pahat unet tuntemattomasta kiusasi saivat kollin yöunet vähemmälle ja mumisemaan ääneen, jolloin oli saanut monet kissat hereille. Monesti Ruskalehti tai joku muu pesätoveri oli potkinut hänet hereille. Se oli noloa, liian noloa, varsinkin silloin kun Täpläliito oli herättänyt hänet ja luonut murhaavan katseen häneen varoittaen, että repisi kollin korvat päästä, jos hän vielä herättäisi häntä enään kertaakaan. Tummakajo oli ottanut parhaakseen lähteä ulos aukiolle vielä kuun möllöttäessä paikoillaan.
“Tummakajo?” ääni kutsui häntä saaden kollin väsyneet kellertävät silmät siirtymään juuri ulos tulleeseen Ruskalehteen, joka katsoi häntä huolestuneena,
“Mikä sinulla on, kun et saa unta? Vaikutat ihan samanlaiselta, kun Sädetaivas odotti pentuja.”
Tummakajo katsoi sisarustaan hetken ja huokaisi syvään,
“En tiedä mikä minua vaivaa. Näen vain joka yö samantapaista painajaista.”
“Painajaista?” kanelinruskea naaras toisti kallistaen päätään ja tassutteli hänen viereen istahtaen aloilleen. Naaraan katse oli utelias.
“Niin”, kolli huokaisi raskaasti,
“Samantapaista painajaista jokaikinen yö ja ellei muiden potkut herätä minua, oma huutoni tekee sen puolestani.”
“Totta, olen kuullut sinun puhuvan ja huutavan unissasi”, Ruskalehti naukui myötäillen veljensä sanomia,
“Olet myös pyörinyt todella paljon paikallasi ja sähissyt. Hyvä, kun et Varjoturkkia kerran pelästyttänyt hengiltä.”
Tummakajo nyökkäsi päätään ja räpytteli silmiään yrittäen saada olotilansa kohenemaan ja väsymyksen kariutumaan pois. Ele ei kuitenkaan auttanut ja auringon jokseenkin jo kirkkaat säteet rasittivat kellertäviä silmiä. Tummakajo urahti ärtyneenä ja nousi tassuilleen kohdatakseen hetkeksi sisaruksensa katseen.
“Menen tapaamaan Sädetaivasta.”
Hän ei jäänyt odottamaan mitä Ruskalehdellä oli sanottavanaan, kun lähti tassuttelemaan hitailla askelilla kohti pentutarhaa, missä hänen kuvankaunis kumppaninsa oleskeli heidän pentujensa kanssa. Pentutarhalle päästyään, kolli kumartui hieman, jotta pääsi astelemaan sisälle pesään, missä hänen silmänsä huomasivat ensimmäiseksi Sädetaivaan, joka makasi pää sammalilla. Myös itsekseen leikkivä Kottaraispentu sai hänen suupielilleen nousemaan hymyn.
“Hei”, hän naukui saaden Sädetaivaan ja Kottaraispennun katseet nousemaan itseensä.
“Isä!” Kottaraispentu hihkaisi ilahtuneena ja jätti sammalpallonsa rauhaan, kun kipitti hänen luokse ja painautui kollin etutassuja vasten. Hän hymyili lempeästi kollipennulle ja nuolaisi tämän päälakea.
“Mitäs veitikka?” hän kehräsi huvittuneena pennulleen, joka nosti katseensa häneen hymyillen leveästi. Harmaaraidallinen pentu oli kasvanut todella nopeasti ja taisikin olla pentueen isoin. Tummakajon mielestä pentu näytti eniten häneltä itseltään, kun Aamupentu ja Lumipentu olivat perineet ulkonäkönsä eniten emoltaan.
“Minulla on tylsää”, Kottaraispentu naukui ja istuutui sitten alas emonsa viereen. Tummakajo katsoi häntä pehmeästi,
“No mikset kysy Aamupentua ja Lumipentua leikkimään kanssasi?”
“En tiedä missä Lumipentu on ja no Aamupentu-”, Kottaraispentu lopetti lauseensa kesken kohdatakseen isänsä säyseän katseen,
“-hän lähti Kotkapennun kanssa, vaikka he riitelivätkin todella paljon aluksi.”
“Vai, että Kotkapennun?” Tummakajo lausui hieman tympeästi, mutta vaihtoi nopeasti äänensävyään mukavammaksi. Hän ei voinut itselleen mitään, kun tunsi olevansa hieman pettynyt, että kaikista pennuista Aamupentu oli juuri päättänyt valita Kotkapennun. Hän ei vain halunnut tyttärensä olevan huonossa seurassa eikä, että Kotkapentu opettaisi naaraalle mitään huonoja tapoja. Aamupentu oli aina Tummakajon mielestä ollut kuin pieni enkeli eikä halunnut käytöksen muuttuvan -ei varsinkaan jonkun kollipennun takia.

//Okei pitkästä aikaa Tummalla kirjotettu ^^ Huomasin muuten, ettei chatti toimi.. Tai siis, kun meen sinne, se väittää et siel sivustolla on joku ongelma ja tälleen

Vastaus:

Juu, sama täällä ylläpitäjäpuolella. Pulinaviekkuun ei pääse ollenkaan, huutaa vain jotakin erroria. Poistin koko linkin niin nyt normaaliin vieraskirjaan viestit!

Ja Tummakajolle 26 kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Kostokynsi ~ Luuklaani (Kohta luopio)

12.01.2020 13:49
Ainoa asia, mikä Kostokynnen mielessä pyöri, oli, että tulisiko hänestä nyt petturi? Nopea taistelu Pakkasviiman kanssa tuntui uuvuttavalta, mutta parantajalla oli silti jokaikinen karva pystyssä kehossaan. Kuolontähti jatkoi julistustaan;
"Luuklaani! Saanko esitellä teille Kostokynnen, klaanimme entisen Parantajan, joka on nyt uhittelunsa ansiosta päätynyt petturiksi!" Parantaja ei saanut henkeä. Hän oli kuoleman porteilla. Kolli vilkuili ympärilleen ja tunsi silmäparien tuijottavan häntä. Koko klaani oli kertynyt paikalle todistamaan tilannetta. Mustavalkoisen kissan kestävyys ja hyökkäystaidot oltiin pistetty koetukselle, eikä hän jaksaisi ruveta enää koko klaania vastaan taistelemaan. Tämä oli hinta, minkä joka Parantajan ja Parantajaoppilaan piti maksaa. Parantajaksi opiskellessa hyökkäystaidot jäävät heikkoon kuntoon. Hän oli väsynyt pikku kahakastaan Pakkasviiman kanssa. Kostokynsi kuitenkin keskittyi Kuolontähteen, joka lähestyi häntä uhkaavasti. Kolli otti muutaman peruutusaskeleen, mutta joutui pysähtymään, koska Tappotahto tuli hänen taaksensa, estäen peruutuksen.
"En olisi voinut, uskoa, että sinusta tulisi petturi Kostokynsi. Jos oikein muistelen, sinä olet ollut Luuklaanissa sen alusta alkaen, ja olet elossa vain, koska silloinen Luulauma pelasti sinut ja otti sinut ruokittavakseen!" Kuolontähti sihisi. Parantaja nielaisi muistaessaan menneisyytensä. Kaikki mitä Päällikkö oli sanonut, oli totta. Luulauma oli löytänyt Kostokynnen vain viiden kuun ikäisenä harhailemassa yksin Vuoristoklaanin ja Kuutamoklaanin rajalla. Lauma oli ottanut pennun ruokittavakseen ja nimenneet hänet Kostopennuksi. Parantaja ei kuitenkaan jäänyt sen enempää miettimään menneisyyttään vaan kohtasi Kuolontähden pelottavan katseen viileänä.
"Olisin mielummin jäänyt Vuoristoklaanin ja Kuutamoklaanin rajalle, kuin liittynyt Luulaumaan", murisi aivan vieras ääni. Kostokynsi ei aluksi tiennyt ollenkaan, kenelle ääni kuului, kunnes älysi sen tulevan hänen omasta kurkustaan. Osa Luuklaanilaisista katsoi kollia hämmentyneenä. Parantaja hämmentyi itsekin, hän ei ikinä ollut murissut kenellekään noin vihaisesti.
"Kostokynsi, sinä olet häpeäpilkku koko klaanille!" Kuolontähti karjaisi ja valmistautui käymään Kostokynnen kimppuun.
"Sen jälkeen kun olemme tappaneet sinut, heitämme sinut lähimpään kuiluun ja jätämme ruumiisi sinne, muiden eläinten syötäväksi!" Päällikkö sihisi ja napautti häntänsä maahan.
"KIMPPUUN!" Kuolontähti karjui ja samassa silmäräpäyksessä oli jokaikinen Luuklaanilainen ottanut syöksyn Kostokynttä kohti. Parantaja ei ehtinyt edes reagoida kun tunsi terävät hampaat lavassaan ja sitten takajalassaan. Kolli rääkäisi kivusta ja alkoi samantien rimpuilemaan Luuklaanilaisten otteesta. Hän tunsi terävien kynsien ja hampaiden kaivautuvan ihoonsa ja turkin repeytyvän irti kehosta. Kostokynsi päästi korvia hiveleviä huutoja entisten klaanitovereiden raastaessa hänen kehoaan. Kyyneleet virtasivat Parantajan poskia pitkin.
*Onko tämä nyt loppuni? En haluaisi kuolla vielä...* Kolli ajatteli panikoiden, tuntiessa kovan painon kaataen hänet maahan. Mustavalkoturkkinen kissa puristi vihreät silmänsä lujaa kiinni ja toivoi tämän rääkkäyksen loppuvan. Hän ei kestänyt tätä kipua enää.
"Tähtiklaani, minä rukoilen-", Kostokynsi aloitti, mutta joutui lopettamaan, tuntiessaan jonkun puristavan hänen kurkkuaan. Parantaja alkoi yskimään ja käkimään, tuntien veren virtaavan kurkussaan. Kolli raotti silmiään ja huomasi vain Kuolontähden keltaisten virusilmien tuijottavan vihaisena takaisin. Mustavalkoturkkinen kissa sulki vihreät silmänsä uudestaan ja rukoili vain kaiken tämän kivun päättyvän. Kostokynsi ei kuullut muuta, kuin omat huutonsa, eikä haistanut muuta kuin verta. Parantaja oli jo valmistautumassa kuolemaansa, kunnes kuuli äänen;
"Ei hätää, minä autan." Kolli ei tunnistanut ääntä, mutta raotti silmiään varovasti nähdäkseen puhujan. Näky hämmensi mustavalkoturkkisen kissan totaalisesti. Kirkas valo sokaisi hänen näkökenttäänsä ja Kostokynsi joutui siristelemään vihreitä silmiään nähdääkseen paremmin. Parantaja nosti päänsä maasta ja joutui laskemaan sen samatien alas, sähisten kivusta, mikä säteili hänen koko ruumiissa.
"Nouse ylös, minä autan sinua", ääni sanoi kollille. Mustavalkoturkkinen kissa nosti uudestaan päätään ja nyt kääntäen itsensä kyljeltä vatsalleen. Jokaikinen liike tuotti Kostokynnelle suuren määrän kipua, mutta Parantaja puri hammasta ja yritti kavuta vikisemättä ylös. Yrittäessään nousta kolli kiinnitti hiukan paremmin huomiota ympäristöönsä. Hänen ympärillään kuului kissojen sähinää ja murinaa, välillä ilkeitä huutoja. Mutta ne tuntuivat kuuluvan hiukan kauempaa, kuin ihan hänen vierestään. Mustavalkoturkkinen kissa avasi vihreät silmänsä ja ensimmäisenä vilkaisi taakseen:
Luuklaanin kissat olivat muutaman ketunmitan päässä hänestä, uhkaavan näköisinä. He olivat köyristäneet selkiään, luimineet korvansa ja paljastelivat kynsiään ja hampaitaan. Kostokynsi ihmetteli, miksi he eivät hyökänneet ja vain tehneet loppua hänestä. Parantaja kääntyi katsomaan eteensä ja melkein pyörtyi siihen paikkaan. Näytti siltä, kuin tähdet olisivat tippuneet taivaalta ja ilmestynet hänen eteensä. Ja mitä pidempään kolli tähtimassaa tuijotti, sitä enemmän se alkoi muistuttaa kissaa.
"Jaksatko seistä?" tuntematon ääni kysyi hänen edessään. Kostokynsi ei saanut sanaakaan suustaan. Tuntui kuin koko maailma olisikin yhtäkkiä pysähtynyt ja ainoa asia mikä liikkui, oli tähtikissa. Se oli ainakin ainoa asia mihin Parantaja kiinnitti nyt huomiota.
"Kostokynsi?" Ääni kaikui kollin korvissa. Mustavalkoturkkinen kissa nyökkäsi varovasti, ja nousi varovasti seisomaan, irvistäen kivusta. Hän kuitenkin pysyi pystyssä.
"Kostokynsi haluan, että lähdet täältä samantien", tähtikissa sanoi ja väistyi Kostokynnen edestä, näyttäen leirin sisäänkäynnin. Vihersilmäinen kissa ymmärsi, että Tähtiklaanilainen halusi hänen pakenevan.

Vastaus:

34 kp:ta.

- J

Nimi: Lukrethia

11.01.2020 23:09
Savipentu - Puroklaani

Emoni ruumis makasi keskellä aukiota. Juoksin hänen luokseen ja purkasin itkuani tämän kehoon. Elämäni hirvein päivä!
"Miksi Tähtiklaani miksi?" Itkin emoni pehmeään turkkiin. Miksi hänen piti olla poissa? Mitä hänelle edes tapahtui? Tämä sama oli tapahtunut jo muillekin perheenjäsenilleni. Ensin isälleni, veljelleni ja nyt emolleni. Huutoni kaikuivat aukiolla ja kylmä tuuli puhalsi turkkiini. Sitten tapahtui jotai ihmeellistä. Aukiolla alkoi paistamaan aurinko, vaikka äsken oli ollut ihan pimeää. Nostin katseeni emoni turkista ja henkäisin näkymästä. Taivaalla olivat emoni, isäni ja veljeni kasvot. Perheeni hymyili minulle lempeästi. Hymyilin takaisin, vaikka itkinkin vielä. Sitten emoni, siäni ja veljeni hahmot alkoivat muuttumaan. En aluksi saanut selvää kuviosta, mutta älysin nopeasti, että se oli koira! yrittikö Tähtiklaani sanoa jotain? Ravistelin hetken päätäni ja katsoin uudestaan taivaaseen. Nyt taivaalla välkkyi vain tähdet, enkä nähnyt kuvioita yhtään mistään.
"Mitä ihmettä?" Mietiskelin ääneen. Kaikenlaiset kysymykset pyörivät päässäni. Mitä tämä kaikki oikein tarkoitti?

Heräsin sammalpediltä ja älysin äskeisen tapahtuman olleen unta. Jäin kuitenkin miettimään tuota mystistä unta. Mitä perheeni yritti kertoa minulle? Ja mitä se koira oikein tarkoitti? Entä jos olikin tapahtumassa jotakin ja he yrittivät varoittaa minua siitä? Huomasin yhtäkkiä sivusilmälläni, että Yöturkki piti katseensa minulla. Säikähdin hiukan.
"Savipentu kuules... Haluaisitko olla oppilaani?" Parantaja kysyi. Sanoiko hän juuri, että minusta tulee parantajaoppilas?
"Minää... En tiedä", vastasin epäröiden. Olin jo tarpeeksi hämmentynyt äskeisestä unestani ja nyt minut haluttiin parantajaoppilaaksi?
"Olen varma, että sinusta loistava parantaja, kunhan vain jaksat keskittyä, ja opetella paljon asioita ulkoa." Yöturkki maukui päättäväisenä. Minua alkoi pelottamaan hitusen, en ikinä muistaisi kaikkia yrttejä ja niiden käyttötarkoituksia.

Vastaus:

14 Kp:ta! Mitäköhän tuo uni tarkoitti? O.o Ja kerro ihmeessä, jos haluat tehdä Savipennusta parantajaoppilaan!

- Jezkebel

©2020 Saniaiskanjoni v1.2 - suntuubi.com