Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

 

Tänne sitte vaan kirjottelemaan... Tarinoilla ei ole mitään maksimipituutta. Toivoisimme kuitenkin, että tarinoita EI kirjoitettaisi parin virkkeen pätkissä ;) Eli vähintäänkin viisi riviä tekstiä.

Tarinoissa voit siis käyttää muiden ropettajien kissoja, tai keksiä itse sivuhahmoja, joita EI tarvitse luoda (luominen alkaa olla kannattavaa jos kissa esiintyy useammassa tarinassa moneen kertaan). Jos käytät muiden kissoja älä satuta tai tapa niitä kysymättä kissan ropettajalta! Niin ja lisäksi tutustu ensin kissaan ettei käy niin, että tarinassasi kissa on hullu tappaja vaikka se olisi oikeasti ystävällinen!

Kirjoitus muodolla ei ole väliä, eli voit kirjoittaa minä-muodossa tai kertojalla. Kun aloitat tarinasi kirjoittamisen, laita nimi kohtaan ensin oman kissasi nimi ja sitten klaanisi nimi... ;3 (Tämä helpottaa huomattavasti meidän yp:iden työtä!)

 

Vuodenaika: Viherlehti. Eli keskikesä. Lämpimät tuulet puhaltavat ja riistan määrä on ylittynyt viime viherlehteen verrattuna.

 

Ajankohtaista:

(Auttaa sinua, ropettajaa pysymään ajantasalla tapahtuvista asioista, myös tarinoissasi.)

Seuraava kokoontuminen 02.03. - 07.03.2020

Seuraava parantajien kokoontuminen 12.03. - 17.03.2020

 Sairauksia ei ole liikkeellä. Klaanien välit pysyvät hyvinä. Monia erakko -ja kotikissoja ollaan nähty enemmän mitä tavallisesti. Klaanitovereiden kanssa on yllättävän paljon erimielisyyksiä.

Vieraskirja  << <  2  3  4  5  6  7  8  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Sielutassu ~ Erakko

09.01.2020 17:52
"Kuule Sielutassu, en tiedä oliko hyvä idea jäädä Neljänvirrantammelle jo toiseksi neljäsosakuuksi. Ei mene pitkään ennen kuin Luuklaani tulee metsästämään tänne. Ja sinut nähtyään he tappavat sinut

silmänräpäyksessä", Synkkäkukka naukui laiskasti Neljänvirrantammen alimmalta oksalta. Käänsin harmaan katseeni Pimeydenmetsän henkeä kohti ja nyrpistin nenääni.
"En usko, että he tänne tulevat. Hiirenkorvan tullesssa jäät sulavat ja kalat alkavat taas uida virtaavissa vesissä. Luuklaanilla on paremmat mahdollisuudet saada monia kaloja Puroklaanin alueelta, kuin

ensimmäistäkään päästäistä täältä", tivasin naaraalle takaisin ja käänsin pääni taas tassujeni edessä oleviin kasveihin. Olin viimeisen neljäsosakuun kerännyt kaikkia mahdollisia kasveja ja marjoja

Neljänvirrantammen ympäristöstä, mitkä alkoivat heräämään henkiin lehtikadon jälkeen. Nyt yritin keksiä käytettäisiinkö näitä kasveja ja marjoja mahdollisesti yrtteinä ja mihin niitä käytettäisiin. Ainoa yrtti mistä tällä hetkellä olin varma oli lepän kaarna. Synkkäkukka oli kertonut minulle, että sitä käytettäisiin hoitona hammassärkyyn. Yrittäessäni miettiä muiden kasvien tarkkoitusperiä tunsin hennon

näykkäyksen hännässäni. Hyppäsin säikähdyksestä ilmaan ja käännyin hampaat esillä katsomaan näykkijää. Tajuttuani se olevan seurassani kulkeva henki huokaisin helpotuksesta.
"Älä viitsi pelotella minua noin", maukaisin tuolle, heilutellen häntääni tympiintyneenä.
"Ei tarvitsisi pelotella, jos kuuntelisit minua. Meidän on pakko vaihtaa paikkaa nyt. Vuoristoklaanin alueella olisi turvallisempaa", mustaturkkinen kissa sihisi ja asteli vielä lähemmäs minua, alle hiirenmitan

päähän. Hän katsoi meripihkaisilla silmillä suoraan omiini.
"Minun tehtäväni on suojella sinua vaaroilta, joten usko minua nyt. Et pärjää yksinäsi edes Luuklaanilaista pentua vastaan!" Synkkäkukka murisi, peruuttaen sitten kauemmas ja kääntyen kulkemaan

Vuoristoklaanin rajaa kohti. Hän oletti, että seuraisin häntä. Katselin korvat luimussa Pimeydenmetsän hengen perään ja mietin vaihtoehtojani. Tottahan se oli, etten voinut ennustaa mihin Luuklaanilaiset

tulisivat metsästämään, mutta olisi se järkevämpää mennä kalastamaan kuin metsästämään maan alle pakoon kylmältä suojautuneita eläimiä. Huomasin mustaturkkisen naaraan kääntyneen katsomaan

taas minua.
"Mitä ajattelit tehdä Sielutassu?" meripihkasilmäinen kissa kysyi ja katosi mustan savun saattelemana. Hienoa! Hän ajatteli tehdä elämästäni vielä hiukan vaikeampaa.

Vastaus:

8 KP:TA

- J

Nimi: Aamupentu - Puroklaani

08.01.2020 20:36
“Taasko sinä esität jotain kuollutta riistaa?” Aamupentu kysyi tuijottaen Kotkapennun tekemistä jälleen kerran. Vaikka viimeksi hän oli meinannut saada kuonoonsa vanhemmalta kollilta, kun oli tahallaan kiusannut tätä ja sen jälkeen vielä syyttänyt kollia kaikesta, silti häntä kiinnosti Kotkapennun tekemiset ja hän halusi saada vanhemman puhumaan.
“Minä en sentään ärsytä muita”, Kotkapentu tuhahti vastaukseksi luomatta katsettakaan Aamupentuun, mikä tuntui ärsyttävän vieläkin enemmän kuin se, ettei Kotkapentu olisi puhunut lainkaan.
“Enkä minä meinaa repiä toista riekaleiksi, kun vähän vaan ärsyttää”, naaraspentu laukoi takaisin ja käänsi katseensa pois lumenvalkoisesta kissasta. Hän alkoi sukia turkkiaan siistimmäksi samalla, kun vilkuili kollia sivusilmällä. Hänen kermanvaaleille kasvoille nousi pieni, lähes olematon hymy, kun hän huomasi Kotkapennun katsovan häntä.
“Mitä sinä selität senkin hiirenläjä?” Kotkapentu ärähti nousten tassuilleen ja mulkoili naarasta, “En minä sinua aikonut repiä riekaleiks.”
“Siltä sinä näytit”, Aamupentu naukui takaisin kohauttaen olkapäitään.
“Ehkä, kun tuollaiset mäntit hyppivät silmille..”, kollipentu murahti ja oli jatkamassa lausettaan, kun Kottaraispentu tassutteli rennoin askelin heidän luokse ja istuutui alas kallistaen päätään,
“Mitä te täällä riitelette?”
“Ei me mitään riidellä”, Aamupentu naukui kääntäen keltaiset silmänsä veljeensä.
“Ai..?” Kottaraispentu hymähti kääntäen katseensa Kotkapentuun ja sitten taas sisarukseensa, “Siltä te kuulostitte.”
“No luulit omiasi!” Aamupentu tuhahti kohdaten veljensä rauhalliset meripihkaiset silmät, joista ei näkynyt oikein minkäänlaista tunnetta. Veli vain näytti ja oli rentona eikä välittänyt sen enempää siskonsa äänensävystä.
“Minä menen seikkailemaan ja vain urheimmat kissat tulevat kanssani”, hän naukui vilkaisten Kotkapentua haastavasti, “Kotkapentu ei varmastikaan uskalla tulla.”
“Kuka muka niin sanoi? Miksen muka uskaltaisi?” Kotkapentu urahti samantyyppisellä haastavalla äänellä kuin Aamupentu ja röyhisti hieman rintaansa,
“Olen rohkein pentu tästä klaanissa.”
“Kuka tuota uskoisi?” Aamupentu irvisti ja loikki pentutarhan suuaukolle ja juuri, kun hän oli jo loikkimassa vapauteen, Kottaraispennun ääni keskeytti hänen aikeensa.
“Onkohan se järkevää? Emo on sanonut monesti, ettei saisi mennä kauas seikkailemaan.”
Aamupentu kääntyi hetkeksi ympäri katsoen veljeään ivallisesti.
“Emo sitä ja tätä, emme me kauas mene, mutta ole sinä toki täällä emon seurana. Eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka kirput hyökkäävät kimppuun!” hän naurahti pilkallisesti veljelleen ja jätti tämän sitten taakseen. Juoksuaskeleet kielivät Kotkapennun seuranneen häntä ulos.
Naaraspentu kääntyi kohdatakseen Kotkapennun ja nyökkäsi sitten karhunvatukkapensaille päin ja antoi hymyn karata kasvoilleen.
“Mitäs sanot Kotkapentu, mennäänkö katsomaan leirin ulkopuolta?” hän kysyi kallistaen päätään ja nyökkäyksen saatuaan, he hiippailivat hieman kauemmas muiden kissojen katseilta ja etsivät sopivan kokoista aukkoa, mistä pääsisivät läpi toiselle puolelle. Sellaista hetken etsittyään, Kotkapentu löysi juuri sopivan kokoisen mistä he molemmat pääsivät läpi, tosin lumenvalkoinen kolli oli isompi kuin nuorempi Aamupentu, joten hänellä oli hieman vaikeuksia päästä läpi.
“Me voisimme saalistaa kaloja ja sitten kaikki olisivat meistä ylpeitä”, Aamupentu ehdotti ja Kotkapentu kohautti olkapäitään, “Enpä usko, että sinunlaisesi rääpäle saisi mitään kalaa kiinni ja toiseksi, olet varmasti yli puolet pienempi kuin se kala.”
“En ainakaan ole mikään punkero, joka mahtuu juuri ja juuri hauraan pensaan läpi”, Aamupentu piikitteli takaisin ja kollin tuiman katseen saatuaan, hymyili onnistuneena.
Kaksikko jatkoi väittelyään eivätkä kuulleet läheltä kuuluvia askeleita ennen kuin vasta meinasi olla liian myöhäistä.
“Sinä-”
“Hiljaa!” Kotkapentu sihahti tönäisten Aamupennun läheiseen pikku puskaan piiloon ja samalla tukki naaraan suun hännällään. Aamupentu vilkaisi kollia äkäisesti, mutta päätti totella huomattuaan vain parin silmänräpäyksen päästä Kanijalan, joka tassutteli Hiiriturkin kanssa leirin sisäänkäynnistä metsään. Kermanvaalea naaras nielaisi ja painautui Kotkapentua vasten yrittäen olla mahdollisimman hiljaa. Hän ei huomannut Kotkapennun oudoksuvaa katsetta, jonka hän Aamupentuun loi, kun naaras oli tunkeutunut hänen henkilökohtaiselle alueelle eli ihan kiinni. He molemmat seurasivat tarkkaavaisesti kahta soturia, jotka pikkuhiljaa liikkuivat yhä kauemmas ja kauemmas heistä.
“Olipa se lähellä”, kermanvaalea naaras huokaisi helpottuneena ja huitaisi kollipennun hännän naamansa edestä.
“Voitko mennä kauemmas? En halua sinua liian lähelle.”
Aamupentu tajusi vasta siinä vaiheessa kuinka lähellä olikaan Kotkapentua ja nopealla liikkeellä meni kauemmas.
“Hiirenläjä”, Kotkapentu tuhahti hiljaa itsekseen.
He olivat hetken hiljaa ennen kuin Kotkapentu asettui makaamaan maahan selälleen ja katsoi kaikkialle muualle kuin häneen. Aamupentu nosti kulmaansa toisen käytökselle, mutta vain tämän kerran päätti tehdä kuten vanhempi ja asettui maahan makaamaan. Loppuaika taisikin mennä siinä, kun he makasivat vierekkäin katsellen taivasta ja antaen mukavan rennon ilmapiirin lennellä heidän ympärillään. Oli se kai ihan mukavaa välillä olla hiljaakin eikä vain riidellä.

Vastaus:

31 kp:ta! En malta odottaa mitä Kotkapennulle ja Aamupennulle tapahtuu seuraavkasi ;)

- Jezkebel

Nimi: Aamupentu - Puroklaani

06.01.2020 19:50
Aamupentu istui pienen sammalpedin päällä ja katsoi melkein unessa olevaa veljeään Kottaraispentua, jonka harmaa turkki oli aivan sekaisin ja täynnä sammaleenpaloja ja kaikkea siltä väliltä. Naaraspentu huokaisi tylsistyneenä ja nousi tassuilleen. Hänen katseensa kävi ankeaa pentutarhaa läpi, jossa heidän emonsa Sädetaivas makasi sekä Kotkapentu, joka makasi selällään ja kurkotteli pesän kattoa kohden. Aamupentu kurtisti kulmiaan kollipennun puuhille ja hiljaa lähes höyhenen kevyin askelin liikkui tämän luokse.
“Mitä sinä teet?” hän kysyi istuen alas. Keltaiset silmät katselivat uteliaina pentutoverin tekemisiä.
Kun valkoinen pentu ei vastannut, hän tuhahti.
“Tekemäsi näyttää tyhmältä”, hän kommentoi saaden Kotkapennun katseen nousemaan häneen. Kollipentu pyörähti jaloilleen ja tassutteli lähemmäs paljon pienikokoisempaa pentua.
“Itse näytät tyhmältä, olet jopa pienempi kuin hiiri”, kolli vastasi.
“Ehkä, mutten ainakaan makaa maassa kuin hiirenläjä, joka on menettänyt tajunsa”, Aamupentu naukui takaisin ja kääntyi ympäri samalla huitaisten vanhempaa hännällään. Hän vilkaisi taakseen ja Kotkapennun ärsyyntyneet kasvot nähtyään, hän loikki äkkiä karkuun ulos tunkkaisesta pentutarhasta. Kermanvaalean naaraan kasvoilla leikitteli ilkikurinen virne, kun hän pääsi ulkosalle ja piiloutui ison kiven taakse. Kotkapennun askeleet lähestyivät, muttei valkoinen kolli huomannut häntä, ihmetteli vain tyhmänä minne kiusankappale oli mennyt.
*Sentään olen pieni enkä tuollainen punkero, joka ei mahdu mihinkään piiloon*, hän ajatteli hykerrellen.
“Löysinpäs!” Kotkapentu huudahti saaden Aamupennun huudahtamaan ja peruuttamaan äkkiä kauemmas vanhemmasta. Kotkapentu katsoi häntä nopeasti suoraan silmiin eikä näyttänyt yhtään huvittuneelta.
Aamupentu käänteli päätään etsien pakokeinoa ja hänen onnekseen Tummakajo tassutteli juuri Pilvipennun kanssa pentutarhalle päin. Hän katsoi uudelleen Kotkapentua ivallisesti, pinkaisi piilopaikastaan ja väisti juuri ja juuri isompaa pentua lähtien sitten viilettämään isäänsä kohden.
“Isä, isä! Kotkapentu kiusaa!” hän kiljui sukeltaen tummanharmaan isänsä etutassujen väliin piiloon. Kuitenkin salaa hän tutkaili Kotkapentua, joka katsoi takaisin äimistyneenä.
“Hänkö kiusasi sinua, Aamupentu?”
“Joo”, Aamupentu valehteli pitäen naamansa pokkana, ettei Pilvipentukaan huomaisi valhetta hänen kasvoiltaan ja jatkoi sitten,
“Kotkapentu uhkasi repiä minut palasiksi.”
“Niinkö?” Tummakajon ääni tällä kertaa kuulosti jo paljon ärtyneemmältä ja melkein hurraten hän seurasi kuinka isä harppoi pennun luokse, joka katsoi silmät ammollaan täysmittaista soturia. Kun kollipentu oli painunut maata vasten, Aamupentu huomasi hänen selässään mustaa niin kuin myös hännässä, joka oli kietoutunut kollin ympärille.
“Ei pienempiä saa kiusata, Kotkapentu”, Tummakajo naukui matalalla äänellään ja huiskaisi häntäänsä,
“Sinun pitäisi näyttää mallia eikä pelotella.”
“K-kyllä Tummakajo”, Kotkapentu miukui.
“Lupaa, ettei se enään toistu.”
“Ei toistu, lupaan sen!” pentu miukui. Tummakajo nyökkäsi hyväksyvästi ja lähti sitten pentutarhalle. Kolli huiskautti häntäänsä kahdelle pennulleen seuraamisen merkiksi.
Aamupentu antoi Pilvipennun mennä ensin ja kipitti Kotkapennun luokse. Hänen kasvoillaan oli pieni hymy.
“Niin Kotkapentu, ei saa pelotella. Sinun pitäisi käyttäytyä hyvin”, hän naukui ivallisena ja väisti pienen käpälän iskun. Hän pudisteli päätään kollille,
“Ei kannata, ethän halua enää Tummakajolta muistutusta.”
Sen sanottuaan hän kipitti pentutarhalle palauttaen sen suloisen hymynsä kasvoilleen.

//Tällänen ensimmäinen tarina Aamulla x)

Vastaus:

Jaa, että tälläinen neiti Aamupentu on ;) Saat 27 kp:ta.

- Jezkebel

Nimi: Taivashalla - Nummiklaani

06.01.2020 19:11
"No heipä hei Taivashalla. Miten Liekkitassun koulutus sujuu? Eikun ehdinkin jo unohtaa ettei hän ole enää oppilaasi!"
Taivashallan katse napsahti ivallisen äänen suuntaan, joka kaikista kissoista kuului tietenkin iljettävälle Leopardilaikulle, jonka kasvoilla lepäsi ylimielinen hymy. Siniharmaa naaras luimisti kulmiaan ja oli jo sanomassa sanottavansa kollille, kun hänen vieressään Liekkitassu liikahti hieman ja sivusilmällä hän saattoi nähdä selvästi vihasta pörhistyneet karvat.
“Senkin hiirenaivoinen-”, Liekkitassu aloitti murinansa saaden Leopardilaikun vain virnistämään ilkeämmin. Kollin vihreät silmät paloivat selvästä ilkikurisuudesta.
"Haluatko oikeasti puhua ylempiarvoiselle sturille noin oppilas?" Leopardilaikku sihahti ottaen varoituksena askeleen eteenpäin samalla, kun paljasti hampaansa kollioppilaalle. Taivashalla hieman henkäisi ja katsoi Liekkitassua, joka näytti hetken mietteliäältä ennen kuin oli jo uudestaan valmiina sanomaan takaisin, kunnes Lehvähammas asteli esiin pusikosta saaden kaikkien katseet kääntymään naaraaseen.
"Oletteko valmiita lähtemään... Mitäs täällä on tapahtunut?" varapäällikkö kysyi katsellen kolmikkoa kysyvästi ja antoi katseensa kiertää kaikissa heissä.
Taivashalla vilkaisi ensin Liekkitassua ja sitten Leopardilaikkua, jonka turkki oli myös pörhistynyt hieman. Hän huokaisi syvään nousten tassuilleen ja käänsi huomionsa Lehvähampaaseen ja heilautti hänelle häntäänsä.
“Minulla ja Leopardilaikulla oli hieman erimielisyyksiä ja Liekkitassu halusi vain auttaa”, hän aloitti välittämättä kollioppilaan hieman jopa oudoksuvasta katseesta, ja jatkoi;
“Soturithan eivät käyttäydy tällä tavalla eikä vedä muita kissoja riitoihinsa mukaan, joten jos suotte anteeksi, puhuisin Leopardilaikun kanssa kahdestaan.”
Hän loi hetkellisen katsekontaktin varapäällikköön ja kumarsi hieman hänelle ennen kuin käveli ruskea laikukkaan kollisoturin luokse ja nyökkäsi hänet mukaansa hieman etäämmälle muista. Ilman vastaväitteitä Leopardilaikku päätti seurata toista ja he tassuttelivat syrjemmälle. Taivashalla kääntyi kollin kanssa kasvokkain ja katsoi tätä suoraan silmiin lähes palavalla katseellaan. Hän ei aikoisi sallia sitä, että kolli sanoisi ja tekisi mitä vain ja kenelle vain ainoastaan siksi, että oli ylemmällä arvotasolla. Hän ei sallinut sitä, että kollisoturi pilkkasi Liekkitassua tai edes puhui kollille mitenkään pilkallisella tavalla. Hänelle oli ihan sama menisikö hänellä kokonaan kollin kanssa välit, kunhan hän ei enään ilkeilisi naaraan tärkeille kissoille.
“Mitä sinä luulet tekeväsi?” hän aloitti pelottavan tyynellä äänellä, missä ei kuulunut tunteen ripaustakaan.
“Mitä sinä tarkoitat? En minä mitään ole tehnyt”, kolli aloitti, mutta napakka hännän heilautus sai hänet hiljenemään ja vastaamaan intensiiviseen tuijotukseen.
“Minulle on ihan sama millä tavalla käyttäydyt minua kohtaan, mutta uskallapa olla tuollainen hiirenaivo minulle tärkeille kissoille. Voin luvata, että revin omin kynsin korvat päästäsi, jos jatkat tällaista käyttäytymistä”, hän puhui tomerasti häntä isommalle kollille, joka katsoi häntä kuin tähtiklaanilaisen nähtyään. Ilmeisemmin kolli ei olisi osannut odottaa jopa kovempaa puolta naarassoturista, joka oli aina niin kiltti ja mukava, lähes sinisilmäinen.
“Jopa sinua nuorempi osaa olla järkevämpi ja käyttäytyä paremmin kuin sinä”, hän sihisi luoden kolean katseen toiseen, “Saisit hävetä.”
Hän loi vielä pitkän katseen Leopardilaikkuun ennen kuin kääntyi ympäri ja suunnisti takaisin kaksikon luokse jättäen mykistyneen kollin peräänsä. Hän huokaisi syvään ja tasoitti niskakarvansa, jotka olivat nousseet hieman kaikesta siitä vihasta mitä yksi kissa oli osannut aiheuttaa hänessä. Hän katsoi Liekkitassua ja pakotti hymyn kasvoilleen.
“Nyt kaikki on kunnossa”, hän naukui ja vei katseensa oppilaasta varapäällikköön,
“Leopardilaikku vain ei osannut käyttäytyä oikein, mutta asiat ovat kunnossa nyt.”
“Hyvä”, varapäällikkö naukui heittäen iloisemman hymyn hänelle ja vilkaisi sitten oppilastaan, “Oletko valmis kokoontumiseen?”

//Liekille jatkoa

Vastaus:

Taivashalla läksyttämässä Leopardilaikkua o.o Saat 20 Kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Lumipentu ~ Puroklaani

05.01.2020 13:11
Lumipentu istui leirin vieressä pulputtavan joen äärellä ja katseli vedenpintaa, jossa ei näkynyt pienintäkään värettä. Mikä oli outoa, koska joen pitäisi virrata, mutta sitähän pikku pentu ei tiennyt. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hänet ja hänen sisaruksensa oltiin päästetty pentutarhan ulkopuolelle. Kolli ihmetteli jokea, mutta ei uskaltanut vielä kastaa tassuaan veteen. Valkoharmaaturkkinen kissa nousi ja lähti sipsuttelemaan joen rajaa pitkin aivan leirin reunamalle. Siellä Lumipentu kurottautui kurkistamaan veteen. Ruskeat silmät kohtasivat toiset kissan tuijotellessa ihmetellen omaa peilikuvaansa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pentu näki itsensä. Tuoltako hän näytti? Kolli katseli peilikuvaansa hetken, mutta huomasi hiukan kauempana toisenkin kissan peilikuvan. Valkoharmaaturkkinen kissa nosti katseensa nähdäkseen kissan kokonaan, mutta hänen yllätyksekseen ei hän nähnyt muuta kuin kaislikkoa. Mutta ruskeat silmät olivat varmasti nähneet veden pinnassa toisen kissan. Lumipentu oli niin syventynyt etsimään kissaa katseellaan, ettei kuullut Tummakajon kutsuvan häntä. Samassa pennun isä kosketti poikaansa hännällään ja tuo säpsähti takaisin oikeaan maailmaan.
"Mitä sinä täällä teet aivan yksiksesi Lumipentu?" Soturi kysyi pennulta. Kolli kääntyi katsomaan harmaanmustaa kissaa.
"Tulin vain katselemaan tätä asiaa tässä." Lumipentu vastasi ja osoitti hännällään jokea. Tummakajo nyökkäsi hymyillen.
"Se on joki, mutta et saa vielä mennä uimaan sinne, olet liian pieni. Tule, emosi kutsui sinua ja sisaruksiasi luokseen", valkoharmaaturkkisen kissan isä maukaisi ja lähti kävelemään kohti leiriaukiota. Pentu nousi ja lähti seuraamaan soturia.

Vastaus:

7 kp:ta.

- J

Nimi: Liekkitassu ~ Nummiklaani

03.01.2020 08:17
Liekkitassu katseli yötaivaalla paistavia tähtiä sanattomana. Hän oli ensimmäistä kertaa päässyt ulos leiristä ja oli melkein unohtanut hengittää nähdessään niittyalueen juuri auringon laskiessa. Se oli ollut aivan uskomattoman kaunis näky. Tuore oppilas oli istunut auringonlaskusta lähtien leirin sisäänkäynnin vieressä, odottaen tulevaan klaanikokoontumiseen heidän leiristään lähteviä lähtijöitä. Sulkatähti oli tietenkin halunnut ottaa kollin mukaan, vaikka hän ei ole ollut edes puolta päivääkään vielä oppilaana. Kolli kuitenkin lähti innolla mukaan. Hän pääsisi näkemään muita klaaneja, mikä kuulosti aivan mahtavalta. Liekkitassu katseli erilaisia tähtikuvioita ja kuvitteli ensin emonsa ja sitten isänsä naamojen muodostuvan kuvioista.
"Emo... Isä... Oletteko nyt ylpeitä minusta?" Oppilas kysyi tähdiltä hiljaa ja sulki siniset silmänsä. Kolli ikävöi vanhempiaan todella paljon ja toivoi, että he olisivat olleet täällä näkemässä hänen nimitystään.
"No miltä tuntuu olla oppilas?" Kuului yhtäkkiä ääni Liekkitassun takaa. Tummanpunaturkkinen kissa kääntyi ja huomasi Taivashallan ilmestyneen leiristä hänen taakseen.
"Aivan mahtavalta!" Oppilas vastasi virnistäen leveästi. Kollia harmitti vieläkin hiukan, ettei hän saanut soturitarta mestarikseen. Mutta se että he olisivat ystäviä riittäisi sinisilmäiselle kissalle.
"Painaako jokin mieltäsi?" Taivashalla kysyi yhtäkkiä. Liekkitassu hätkähti hiukan kysymystä. Oliko punaturkkisen kissan ilme muuttunut niin paljon, kun hän harmitteli sitä, ettei soturitar päässyt hänen mestarikseen?
"Ei, ei lainkaan! Olin vain uppoutunut omiin ajatuksiini", oppilas sanoi naurahtaen. Kaksikko istu vielä hetken leirin suuaukolla, kollin kertoessa soturinaaraalle kuinka innoissaan oli klaanikokoontumisesta. Taivashallakin näytti oleva iloinen Liekkitassun kiinnostuksesta muita klaaneja kohtaan. Sitten he kuulivat kahinaa vierestään ja Leopardilaikku astui leirin sisiäänkäynnistä ulos.
"No heipähei Taivashalla. Miten Liekkitassun koulutus sujuu? Eikun ehdinkin jo unohtaa ettei hän ole enää oppilaasi!" Soturi maukui, hymyillen ivallisesti. Oppilaan sisällä roihahti samalla silmänräpäyksellä viha kollia kohtaan. Miten hän kehtasi puhua Taivashallalle noin? Liekkitassu luimi korviaan ja paljasti hampaitaa, nostaen samalla niskakarvojaan pystyyn.
"Senkin hiirenaivoinen-" tummanpunaturkkinen kolli murisi, mutta Leopardilaikun hyytävä sihahdus keskeytti hänen lauseensa.
"Haluatko oikeasti puhua ylempiarvoiselle sturille noin oppilas?" Soturi naukaisi, paljastaen oman hammasrivistönsä samalla. Sinisilmäinen kissa mietti hetken, että olisiko kannattavaa lähteä sanaharkkaan kollin kanssa. Hän kuitenkin oli soturi ja Liekkitassu oli vain oppilas. Mutta soturikolli oli pilkannut Taivashallaa, mikä oli anteeksiantamatonta. Liekkitassu oli avaamassa suutaan sanoakseen jotakin ikävää Leopardilaikulle, kun heidän viereisestä puskasta ilmestyi Lehvähammas.
"Oletteko valmiita lähtemään... Mitäs täällä on tapahtunut?" Nummiklaanin varapäällikkö aloitti ensin ystävällisesti, mutta huomatessaan kolmen kissan olemukset, muuttui hänen äänensävynsä kysyväksi.

//Taivashallalla jatkoa?

Vastaus:

19 kp:ta.

- J

Nimi: Leijonapentu ~ Nummiklaani

02.01.2020 21:17
"Äääh... Minä luovutan." Kuurapentu sanoi nolona.
"Näytät pettyneeltä Kuurapentu. Luulitko voittavasi?" Leijonapentu naukaisi kysyvästi. Pentukaksikko oli juuri lopettanut hyvin todelta tuntuvan leikkitappelun.
"A-ai siis mitäh?" Pentu änkytti kollille.
"Ei se haittaa, että hävisit minulle, se on ihan tavallista", keltaturkkinen kissa vakuutti pesätoverilleen. Kolli viuhtoi häntäänsä vihaisesti.
"Senkin hiirenaivo!" Luonnonvalkea kissa sanoi harmistuneella äänellä.
"Jos sinua alkoi noin ärsyttämään niin miksi et mene lepäämään? Se saattaisi auttaa, olet kuitenkin väsynyt taistelumme jäljiltä!" Leijonapentu naurahti. Pentu pystyi selvästi huomaamaan Kuurapennun olevan aivan poikki ja harmistunut tappelun takia. Se huvitti Leijonapentua.
"Kutsunko Kettutassun viemään sinut parantajanpesään?" Kolli jatkoi kiusaamista. Kuurapentu alkoi sähisemään pesätoverilleen ja otti hyökkäysasennon. Keltaturkkinen pentu virnisti ja valmistautui itsekin uusintaotteluun.
"Soturit, oppilaat, pennut ja kaikki muut Nummiklaanin kissat. Jokainen teistä saapukoon Seinämäkiven juurelle klaanikokouksen!" Kaikui Nummiklaanin leirissä huuto. Pentukaksikko havahtui juuri alkavasta tappelusta ja käänsivät kumpanenkin päänsä Seinämäkiven suuntaan. Kiven päällä istui Sulkatähti ja kiven juurella, maassa, istui Lehvähammas.
"Te kaikki varmasti muistatte viimekuun tapahtumat. Kolme kettua hyökkäsi leiriimme ja monta Nummiklaanilaista sai surmansa. Klaaninvanhin Sumukukka, Varapäällikkö Tuikemyrsky, Parantaja Sarastustuska, sekä Soturit Kaikulaakso ja Ruskasielu. Kulkekoot he nyt rauhassa Tähtiklaanin nummilla. He olivat urheita ja uskollisia Nummiklaanilaisia ja palvelivat klaaniansa kunniakkaasti loppuun asti. Heidän kuolemansa tuo surua kaikille, varsinkin minulle ja heidän sukulaisilleen, mutta vain heidän ansiosta selvisimme ketuista. Ja nyt, kun uusi klaanikokoontuminen koittaa ja joudumme tuomaan nämä suru-uutiset muiden klaanien tietoon, pitää Nummiklaanin kuitenkin näyttää vahvalta muiden klaanien edessä." Sulkatähti julisti, aluksi pettyneellä äänensävyllä, mutta vahvisti sävyä julistuksen

loppupuolella. Leijonapentu muisti hiukan haikeasti kuun takaisen hyökkäyksen. Kaikki pennut oltiin pistetty yhteen kasaan pentutarhan kauimmaiseen nurkkaan ja Tuikemyrsky sekä Lehvähammas olivat olleet suojelemassa heitä. Kolli vilkaisi sivusilmällään Liekkipentua ja Kuurapentua. Tuikemyrsky oli ollut heidän emonsa. He pääsivät todistamaan, kuten kaikki silloin pentutarhassa olijat, miten kettu tarrasi Tuikemyrskyn kaulaan kiinni, purien niin voimakkaasti, kuin pystyi, samalla raapien entisen varapäällikön vatsaa ja rintaa kaikin voimin. He kaikki kuulivat naaraan vaikerrukset ja huudot, sekä näkivät miten elo pikkuhiljaa lähti hänen silmistään. Leijonapentu hymähti itsekseen. Jos totta puhuttiin, Tuikemyrskyn kuolema oli vaikuttanut pennun mielestä enemmän kiinnostavalta ja

sanoinkuvailemattomalta, kuin traagiselta ja traumatisoivalta tapahtumalta. Kolli muisti selvästi, miten veri vain valui entisen varapäällikön turkkia pitkin maahan ja miten tuo oli yrittänyt kynsillään huitoa ketun naamaa ja kaulaa. Keltaturkkinen kissa virnisti itsekseen, kuitenkin pyyhkien virneen naamaltaan nopeasti. Hän vilkaisi nopeasti uudestaan Liekki- ja Kuurapennun suuntaan ja huomasi, miten jälkimmäinen nyyhkytti hiljaa, kuitenkaan häiritsemättä Sulkatähden puhetta. Leijonapentua alkoi myös kiinnostaa se, minkälaista surua kissa koki, kun hänen vanhempansa kuolisi. Kolli ei ikinä tuntenut vanhempiaan, joten hänelle oli aivan tuntematonta vanhemman rakkaus ja suhde pennun ja vanhemman välillä. Kuitenkin katsoessaan uudestaan pesätovereitaan hän muisti miten kumpanenkin pentu oli hajonnut kappaleiksi emonsa kuoleman jälkeen. Sekin oli jollakin hyvin kierolla tavalla huvittanut Leijonapentua.
"Lehvähammas, Taivashalla ja Leopardilaikku. Kävisittekö tämän jälkeen Parantajan pesän luona?" Sulkatähti jatkoi hiljaisuuden koittaessa Nummiklaanin leiriin. Kolme kissaa nyökkäsivät. Leijonapentu vilkaisi Parantajan pesälle. Pöllönlento istui vakavana pesänsä suuaukon luona. Pentu jäi miettimään, että minkäköhänlaista asiaa Parantajalla oli Varapäällikölle ja Sotureille. Sitten Päällikkö lopetti tiedoituksensa nimittämällä Liekkipennun Liekkitassuksi. Kolli ei hurrannut muiden klaanitoveriensa kanssa vanhan pesätoverinsa nimeä. Keltaturkkinen kissa katsoi silmät viiruina muiden klaanilaisten keskellä istuvaa kollia. Vihersilmäistä kissaa suorastaan ärsytti, että Liekkitassu oltiin nimitetty häntä ennen oppilaaksi, vaikka tuo olikin Leijonapentua huomattavasti vanhempi. Pentu oli jo voittanut Hopeapennun, Punapennun ja Kuurapennun kanssa tappelut ja hän olisi seuraavaksi haastanut vastanimitettyä oppilasta, mutta tuo päättikin vaihtaa pesää. Nyt punaturkkisen kollin haastaminen olisi vaikeampaa. Leijonapentu kuitenkin piti haasteesta ja virnisti itsekseen. Hän oli varma että voittaisi sinisilmäisen kissan tappelussa. Ja se tulisi olemaan raakaa ja kaunista.

Vastaus:

25 kp:ta.

- J

Nimi: Taivashalla - Nummiklaani

02.01.2020 01:07
“Hei Taivashalla!”
Siniharmaa naaras käänsi katsettaan Liekkipennusta Lehvähampaaseen, joka tassutteli heidän luokse iloisen oloisena. Hymy naaraan kasvoilla oli leveä ja vihreäsilmäisen naaraan silmät tuikkivat innostuneina. Taivashalla nyökkäsi varapäällikölle tervehdykseksi ja laski päätään aavistuksen osoittaakseen kunnioitusta toista kohden.
"Juttelin äsken Sulkatähden kanssa ja hän kertoi, että Liekkipennusta tulee-", Lehvähammas naukui kumartuen aivan hänen korvensa juureen, “-oppilaani.”
Taivashalla tunsi olonsa yhtäkkiä masentuneeksi ja ärtyneeksi, mutta nopeasti piilotti ilmeensä neutraalin kuoren alle. Ei hän halunnut osoittaa varapäällikölle minkäänlaisia irvistyksiä varsikin, kun päällikkökin oli aivan hiirenmitan päässä heistä. Kuitenkin jollain pienellä tavalla naaras tunsi olonsa petetyksi.
“Sepä hienoa”, hän kuitenkin vastasi purren hammasta ja käänsi lehdenvihreät silmänsä Liekkipentua kohden.
“Näytät komealta Liekkipentu!” Lehvähammas hihkaisi lähtien seuraamaan Sulkatähteä, joka lähti vaeltamaan Seinämäkiven suuntaan. Taivashalla tuhahti hiekan värisen naaraan perään ja oli avaamassa suunsa, kun Sulkatähti kajautti kutsumahuudon saaden Liekkipennun lähtemään heti siltä seisomalta Seinämäkiveä kohden, minne muutkin klaanilaiset kokoontuivat.
Taivashalla huokaisi syvään ennen kuin tassutteli hitaasti muiden luokse ja jäi pienen matkan päähän Liekkipennusta. Kuitenkin niin lähellä hän oli nuorta kollia, että näki tuon kokoajan.
"Te kaikki varmasti muistatte viimekuun tapahtumat. Kolme kettua hyökkäsi leiriimme ja monta Nummiklaanilaista sai surmansa. Klaaninvanhin Sumukukka, varapäällikkö Tuikemyrsky, parantaja Sarastustuska, sekä soturit Kaikulaakso ja Ruskasielu. Kulkekoot he nyt rauhassa Tähtiklaanin nummilla. He olivat urheita ja uskollisia Nummiklaanilaisia ja palvelivat klaaniansa kunniakkaasti loppuun asti. Heidän kuolemansa tuo surua kaikille, varsinkin minulle ja heidän sukulaisilleen, mutta vain heidän ansiosta selvisimme ketuista. Ja nyt, kun uusi klaanikokoontuminen koittaa ja joudumme tuomaan nämä suru-uutiset muiden klaanien tietoon, pitää Nummiklaanin kuitenkin näyttää vahvalta muiden klaanien edessä”, Sulkatähti naukui seisten uljaana Seinämäkivillä. Hopeanharmaan naaran kasvot olivat kuitenkin kaikesta lujuudesta huolimatta muuttuneet surullisiksi ja hänen sinertävät silmänsä vaeltivat kissajoukkoa läpi. Taivashalla luimisti korviaan ja laski päätään kunnioittaakseen edesmenneitä sotureita. Niin kuin Sulkatähti olikin sanonut, ilman heitä Nummiklaani ei olisi pärjännyt kettujen hyökkäyksestä. Kaikulaakso oli ollut hänen ystävänsä ja hänen muistonsa sai siniharmaan naaraan sydämen pistelemään. Kynsiä tuntui kihelmöivän ja lehdenvihreät silmät hieman tummuivat. Kolli oli ollut mukava ja oikeudenmukainen soturi, jonka aika oli tullut aivan liian nopeasti siirtyä Tähtiklaaniin.
"Lehvähammas, Taivashalla ja Leopardilaikku. Kävisittekö tämän jälkeen parantajan pesän luona?"
Taivashalla nyökkäsi hajamielisesti ja nosti lehdenvihreät silmänsä päällikköä kohden ja sitten käänsi katsettaan tummanpunaista pentua kohden. Hänen sydämensä tuntui hypähtävän, kun hän huomasi kollin kasvoilla valuvan kyyneliä. Hän nousi ylös ja pujotteli muutaman kissan ohitse Liekkipennun luokse. Hän istui alas ja painoi kuononsa liekinpunaisen kollin turkkiin rauhoittaakseen häntä ja ilmoittaakseen olevansa kollin tukena. Hän tiesi miltä tuntui menettää vanhempansa ja kuinka paljon surua ja vihaa se aiheutti.
"Ja nyt siirrymme iloisempiin asioihin. Liekkipentu, astuisitko eteenpäin?"
Hän huomasi Liekkipennun empivän ja siksi kehottikin pentua astumaan eteenpäin hellällä pukkauksella. Hän seurasi kollin liikkeitä Sulkatähden silmien alle ja hymyili pienesti. Päällikkö ilmoitti kuuluvasti, että nyt olisi Liekkipennun nimitysmenot, mikä sai pennun röyhistämään rintaansa. Taivashalla hymyili huvittuneena.
"Tästä päivästä siihen päivään saakka kun ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan nimellä Liekkitassu", päällikkö naukui ja katsoi pentua jatkaen, "Mestariksesi tulee Lehvähammas."
*Ja hän on varmasti kunnollinen mestari sinulle Liekkitassu, onhan hän klaanin varapäällikkö*, Taivashalla mietti katsoen kollia tuntien sydämensä hieman tykyttävän nopeammin. Hän halusi uskoa, että Lehvähammas olisi paras mestari nuorelle kissalle kuin kukaan vain ikinä voisi olla, eihän Sulkatähti muuten naarasta olisi valinnut mestarin tehtäviin. Ja vaikka kuinka paljon Taivashalla halusi olla mukava kaikille eikä tuntea minkäänlaisia ei niin kivoja -tuntemuksia toisia kohtaan, varapäällikköä kohtaan hän siitä riippumatta tunsi vahvaa kateellisuutta.
“Lehvähammas, Nummiklaanin varapäällikkönä olet pystynyt kouluttamaan yhdestä oppilaasta kunnollisen soturin. Ja ystävällisellä luonteellasi, sekä rajulla uskollasi klaaniasi kohtaan olet osoittanut, että olet valmis ottamaan toisen oppilaan koulutettavaksesi. Oletan sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle."
Taivashalla pudisti päätään ja seurasi oppilaan ja mestarin koskettavan toistensa kuonoja. Hän siirsi kateellisuuden hetkeksi pois mielestään ja nosti lämpimän hymyn siniharmaille kasvoilleen, mikä oltiin vain kohdistettu Liekkitassulle.
“Liekkitassu! Liekkitassu!” hän yhtyi muiden koviin hurrauksiin ja nousi tassuilleen. Vihreät silmät tuntuivat katselevan ainoastaan punaturkkista kissaa.
Hurrausten loputtua ja, kun Liekkitassu oli tullut muiden sekaan onniteltavaksi, Taivashalla tassutteli mahdollisimman rauhallisin askelin kollipennun luokse ja puski tätä hellästi.
“Onnittelu Liekkitassu”, hän naukui ja nuolaisi vielä kollin päälakea ennen kuin kääntyi ja lähti kulkemaan parantajan pesää kohden. Sinne parilla askeleella päästyään, naaras istui alas ja kiersi häntänsä tassujensa ympärille.

//Mustasukkaisuutta Taivashallassa? :0

Vastaus:

35 kp:ta.

- Jezkebel

Nimi: Lukrethia

02.01.2020 00:20
Savipentu, Puroklaani

En ole nukkunut koko päivänä. Olisin halunnut nukkua, mutta olin joutunut kuuntelemaan, kun Kuplapentu oli opettanut Kotkapennulle eri tyyppisiä hyökkäysmenetelmiä. Sen jälkeen Kuplapentu oli halunnut testata Kotkapennun taitoja taistella, mikä johti siihen, että he metelöivät koko aamun.
"Sinnittele vielä hetki Savipentu, kyllä he kohta väsyvät ja lopettavat." Kultakuiske sanoi ystävällisesti.
"Eikun minä haluan nukkua nyt!" Mumisin ärtyneenä kuningattarelle. Minulla oli aivan kamala olo. Jos olisin yrittänyt nousta, olisin lysähtänyt takaisin maahan makaamaan, niin väsynyt olin.
"Minulla on kamala olo", sanoin mumisten.
"Hmm... Pitäisikö meidän käydä parantajan luona?" Kultakuiske kysyi pehmeästi. Ehkä pääsisin nukkumaan parantajanpesään!
"Niin no... Hyvä on...", minä änkytin. Lähdin kuningattaren kanssa pois pentutarhasta. Tai no, naaras roikotti minua suustaan, kun en itse pystynyt kävelemään.
"Huomenta." Yöturkki kehräsi ystävällisesti, kun olimme päässeet hänen pesäänsä. Kultakuiske laski minut alas ja toivotti huomenta parantajalle. Minulla oli vieläkin hirveä olo ja parantaja ilmeisesti huomasi sen.
"Oletko kunnossa Savipentu?" Kolli kysyi minulta huolestuneena. Olin aivan poikki, joten päätin vain pudistaa päätäni. Halusin vain nukkumaan. Takanani seisova kuningatar tökkäisi minua kuonollaan kevyesti, rohkaisten minua puhumaan Yöturkille, mutta voima sai minut silti horjahtamaan sivulle. Luulin, että kaatuisin nyt, mutta napakka ote niskastani sai minut pysymään tassuillani. Vinkaisin hiukan kivun takia, mutta en jäänyt miettimään sitä sen enempää, kun tunsin laskeutuvani pehmeälle sammalpedille.
"Anteeksi Savipentu." Kultakuiske kuiskasi korvaani, samalla nuollen niskaani.
"Saat anteeksi", mumisin ennen kuin suljin silmäni ja vaivuin uneen.

Vastaus:

Voi Savipentua :( Saat 12 kp:ta.

- Jezkebel

Nimi: Liekkipentu ~ Nummiklaani

01.01.2020 19:56
Liekkipentu ryntäsi heti Taivashallan luo, kun Kettutassu nousi kaksikon keskustelun päätyttyä. Pentu hymyili tuttua hymyään parantajaoppilaalle, tuon tassutellessa takaisin parantajanpesälle.
"Pärjäsinkö mielestäsi hyvin?" Soturitar kysyi naaraan kävellessä pois kuuloetäisyydeltä. Kolli käänsi siniset silmänsä soturia kohti ja nyökkäsi.
"Sinä olet todella hyvä ystävä Taivashalla!" Liekkipentu hihkaisi iloisena. Pentu pystyi huomaamaan lempeän hymyn, mikä ilmestyi naarassoturin kasvoille. Se sai tummanpunaturkkisen kissan hymyilemään vielä leveämmin.
"Liekkipentu, tulisitko hetkeksi tähän?" Kuului tuttu ääni kollin takaa. Siniset silmät kääntyivät katsomaan puhujaa, joka oli Sulkatähti.
"Sulkatähti...?" Liekkipentu kysyi varovasti, ajatellen heti, että oli tehnyt jotakin pahaa, mistä päällikkö läksyttäisi häntä. Naaras taputti hännänpäällään maata vieressään, kutsuen pentua luokseen. Tummanpunaturkkinen kissa kääntyi katsomaan takanaan istuvaa Taivashallaa, joka antoi rohkaisevan nyökkäyksen.
"Mene vain", soturitar sanoi rauhalliseen sävyyn. Sinisilmäinen kissa tassutteli varovasti Sulkatähden luo ja huomasi, että Lehvähammas seurasi parin ketunmitan päässä kolmikkoa, hymy kasvoillaan. Liekkipentu oli hymyilemässä Nummiklaanin varapäällikölle takaisin, mutta tunsikin nuolaisun päälaellaan. Kolli hätkähti ja katsoi päällikköä kysyvä ilme kasvoillaan.
"Mitä sinä teet?" Pentu kysyi.
"Siistin turkkiasi hieman." Sulkatähti vastasi ja jatkoi tummanpunaisen turkin sukimista, hellin vedoin. Liekkipentua hirvitti. Häntä sudittiin suoraan Taivashallan edessä! Kuinka noloa. Kolli kääntyi katsomaan soturitarta ja odotti kuulevansa naurua, mutta huomasikin Lehvähampaan tassuttelevan naaraan viereen.
"Hei Taivashalla!" Nummiklaanin varapäällikkö tervehti naarassoturia pirteän ja iloisen oloisena. Soturi tervehti varapäällikköä ja laski päätään kunnioittavasti.
"Juttelin äsken Sulkatähden kanssa ja hän kertoi, että Liekkipennusta tulee-" Liekkipentu ei kuullut muuta, koska naaras kumartui Taivashallan korvan juureen kuiskaamaan lauseensa loppuun. Soturittaren ilme muuttui hetkeksi hämmentyneeksi, ehkä hieman alakuloiseksikin, mutta muutti ilmeensä nopeasti neutraaliksi.
"Sepä hienoa", soturinaaras naukaisi hieman töykeästi ja kääntyi katsomaan pentua, pieni haikeus paistaen hänen vihreistä silmistään. Kolli ei ehtinyt kiinnittää kaksikkoon sen enempää huomiota, koska Sulkatähti lopetti sukimisen ja lähti heti kävelemään Seinämäkiveä kohti. Liekkipentu katsoi Nummilaanin päällikkön perään.
*Mitäköhän hän aikoo kuuluttaa? Ja miksi hän suki turkkiani?* Pentu mietti itsekseen.
"Näytät komealta Liekkipentu!" Lehvähammas hihkaisi ohittaessaan kollin ja matkasi itsekin Seinämäkiveä päin. Tummanpunaturkkinen kissa ei ehtinyt naukaista kiitoksia Nummiklaanin varapäällikölle, kun Sulkatähti olikin hypännyt kivelle ja kuulutti koko leirille;
"Soturit, oppilaat, pennut ja kaikki muut Nummiklaanin kissat. Jokainen teistä saapukoon Seinämäkiven juurelle klaanikokouksen!" Liekkipentu lähti heti kipittämään lähemmäs Seinämäkiveä ja istahti sen juurelle Kuurapennun viereen.
"Mistäköhän Sulkatähti oikein puhuu?" Pentu kysyi hiljaa veljeltään, joka kohautti lapojaan.
"Te kaikki varmasti muistatte viimekuun tapahtumat. Kolme kettua hyökkäsi leiriimme ja monta Nummiklaanilaista sai surmansa. Klaaninvanhin Sumukukka, Varapäällikkö Tuikemyrsky, parantaja Sarastustuska, sekä soturit Kaikulaakso ja Ruskasielu. Kulkekoot he nyt rauhassa Tähtiklaanin nummilla. He olivat urheita ja uskollisia Nummiklaanilaisia ja palvelivat klaaniansa kunniakkaasti loppuun asti. Heidän kuolemansa tuo surua kaikille, varsinkin minulle ja heidän sukulaisilleen, mutta vain heidän ansiosta selvisimme ketuista. Ja nyt, kun uusi klaanikokoontuminen koittaa ja joudumme tuomaan nämä suru-uutiset muiden klaanien tietoon, pitää Nummiklaanin kuitenkin näyttää vahvalta muiden klaanien edessä." Sulkatähti puhui, katsoen hetken maassa istuvia veljeksiä surullinen ilme kasvoillaan. Liekkipentu ei halunnut muistaa tapahtumia. Hänen ja Kuurapennun emo Tuikemyrsky oli kuollut tuossa traagisessa tapahtumassa. Pentu kuuli, kun hänen veljensä alkoi nyyhkyttämään hiljaa paikallaan. Mutta Liekkipennun sisällä valtasi vain raivo. Hän paljasti kyntensä ja painoi ne maahan. Kolli vannoi, että tulisi tappamaan jokaikisen ketun joka häntä vastaan tulisi, kunnes löytäisi sen, joka murhasi hänen emonsa.
"Lehvähammas, Taivashalla ja Leopardilaikku. Kävisittekö tämän jälkeen parantajan pesän luona?" Sulkatähti jatkoi kuulutustaan, mutta tummanpunaturkkinen kissa ei enää kuunnellut päällikön puheita. Viha ja suru jotka taistelivat hänen sisällään veivät kaiken muun huomion. Liekkipentu tunsi kyynelien valuvan hänen poskiaan pitkin, mutta pentu nopeasti pyyhki ne tassullaan pois. Kolli oli romahtamaisillaan, kunnes tunsi jonkun istuvan hänen toisella puolelleen ja painavan kuononsa hänen tummanpunaiseen turkkiinsa. Sinisilmäinen kissa haistoi Taivashallan makean tuoksun ja tunsi rauhoittuvansa, kun tiesi soturittaren olevan hänen tukenaan.
"Ja nyt siirrymme iloisempiin asioihin. Liekkipentu, astuisitko eteenpäin?" Sulkatähti naukui ja Liekkipentu havahtui. Miksi hänen pitäisi astua eteenpäin? Pentu tunsi Taivashallan irtaantuvan hänestä, mutta samalla pukkasi kollia jaloilleen. Tummanpunaturkkinen kissa asteli varovasti eteenpäin ja jäi seisomaan Seinämäkiven eteen.
"Liekkipentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla soturioppilas!" Sulkatähti kuulutti. Kaikki viha ja suru katosivat samantien, kun Liekkipentu älysi, että hänet julistettaisiin nyt soturioppilaaksi. Pennun naamalle nousi leveä hymy ja hän pullisti rintaansa ylpeänä. Kolli oli odottanut tätä hetkeä jo pitkään!
"Tästä päivästä siihen päivään saakka kun ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan nimellä Liekkitassu", päällikkö jatkoi. Liekkitassu vilkaisi taakseen ja etsi Kuurapentua ja Taivashallaa. He olisvat varmasti todella ylpeitä hänestä juuri nyt! Tulisikohan Taivashallasta Liekkitassun mestari? Tuore oppilas ainakin toivoi niin ja kääntyi katsomaan Seinämäkiven päällä istuvaa Sulkatähteä.
"Mestariksesi tulee Lehvähammas." Liekkitassun into lopahti, kun hän kuuli uuden mestarinsa nimen. Eisillä ettei hän pitänyt Lehvähampaasta, mutta hän olisi halunnut Taivashallan mestarikseen. Oppilas käänsi katseensa varapäällikköön, joka tassutteli iloinen hymy kasvoillaan tulevaa oppilastaan kohti.
"Lehvähammas, Nummiklaanin varapäällikkönä olet pystynyt kouluttamaan yhdestä oppilaasta kunnollisen soturin. Ja ystävällisellä luonteellasi, sekä rajulla uskollasi klaaniasi kohtaan olet osoittanut, että olet valmis ottamaan toisen oppilaan koulutettavaksesi. Oletan sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle." Sulkatähti naukui seremonian loppuun. Lehvähammas astui Liekkitassua kohti ja tuore oppilas kurottautui koskettamaan uuden mestarinsa kuonoa. Kollin astuessa askeleen taaemmas nopean kosketuksen jälkeen alkoi koko leirissä kaikumaan Liekkitassun nimi. Tummanpunaturkkinen kissa pullisti taas rintaansa ja nautti hurrauksista. Hän oli viimeinkin oppilas!

Vastaus:

39 kp:ta.

- J

Nimi: Taivashalla - Nummiklaani

31.12.2019 23:16
"Muista antaa päästäinen Pöllönlennolle. Nähdään kohta!" siniharmaa naarassoturi huikkasi Liekkipennulle, loi vielä nopean katseen parantajan vaaleanharmaaseen selkään ennen kuin kiirehti ulos yrttien makeasta tuoksusta aukiolle, jossa etsi Kettutassua katseellaan.
Hän huomasikin pian parantajaoppilaan istahtaneen leirin nurkamiin. Naaraan katse oli laskeutunut maahan ja oppilaan koko olemus oli todella masentunut.
Taivashalla huokaisi syvään ennen kuin lähti hiljaa kulkemaan toista kohden samalla käännellen korviaan. Hän kuuli Liekkipennun seuraavan häntä, muttei kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Hänen olisi saatava jotenkin nuori oppilas paremmalle tuulelle, sillä
ei hän halunnut katsoa kuinka oranssiruskea turkkinen naaras oli surullisilla mielillä.
“Kettutassu?” Taivashalla kutsui oppilasta hunajaisella äänellä. Soturittaren ääni oli muotoutunut helposti pehmeään ja lempeään.
Parantajaoppilaan pää nousi aavistuksen ylemmäs niin, että Taivashalla pystyi näkemään harmistuksen ja surun hän silmistään.
“Saanko istua seuraasi?” hän kysyi ja nyökkäyksen saatuaan, hän istui pienemmän naaraan viereen ja kietoi häntänsä omien tassujensa ympärille. Hänen taivaansiniset silmänsä ottivat kontaktia toiseen ja pienen silmäyksen saatuaan, Taivashalla heitti hänelle lempeän hymyn,
“Tiedäthän Kettutassu, ettei kaikkea opita heti ja samalla silmänräpäyksellä?”
“T-tiedänhän minä, mutta.. Entä jos Pöllönlento on pettynyt siihen kuinka hitaasti opin?” punaturkkinen kissa kysyi luimistaen korviaan.
“Älä hupsi”, Taivashalla naukui koskettaen hellästi naarasoppilaan päälakea,
“Ei kukaan opi heti kaikkea. Pöllönlento on ymmärtäväinen ja on ollut itsekin siinä vaiheessa, kun kaikki oli hänellekin uutta. Tiedäthän Kettutassu, jos osaisit kaiken jo valmiiksi, eihän Pöllönlennolla olisi tehtäviä ollenkaan”, hän maukaisi. Kettutassu nosti katsettaan kohdatakseen Taivashallan oman. Naaras katseli soturitarta ihmeissään ja nyökkäsi hieman. Siniharmaan naaraan kasvoille nousi iloinen hymy.
“Olet oikeassa”, Kettutassu naukui.
“Ja nyt hymyä kasvoille. Ja muista ettei kaikkea voi oppia heti vaan sen takia on tehtävä töitä sen eteen mitä haluaa kovasti”, Taivashalla naukui miltein kehräten saaden nuoremman hymyilemään.
“Sinusta tulee vielä suurenmoinen parantaja, josta Nummiklaani saa olla todella ylpeä.”
“Kiitos Taivashalla”, parantajaoppilas naukaisi pukaten toista ja nousi sitten tassuilleen.
“Jatkan opettelemista, jotta minustakin tulee yhtä hyvä parantaja kuin Pöllönlento!” hän hihkaisi ilahtuneena saaden Taivashallan kehräämään ääneen. Hän nyökkäsi Kettutassulle ja seurasi katseellaan, kun naaras kipitti takaisin parantajan pesälle, missä oletettavasti jo Pöllönlento odottikin.
Siniharmaa naaras kääntyi katsomaan Liekkipennun suuntaan ja hymyillen kallisti päätään,
“Pärjäsinkö mielestäsi hyvin?”

//Lieskulille jatkoa ^^

Vastaus:

19 kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Mustapentu ~ Kuutamoklaani

29.12.2019 23:13
Mustapentu kuunteli pentutarhan juurelta, kun Varistähti kertasi tämänöiseen klaanikokoontumiseen liittyviä asioita. Pentua ei kauheasti kiinnostanut puhe, hän ei kuitenkaan pääsisi osallistumaan kokoontumiseen, miksi hänen pitäisi sitten olla edes kuuntelemassa sitä?
"Toivoisitko, että Varistähti lopettaisi tuon puheensa jo, että pääsisimme takaisin leikkimään?" Leijonapentu kuiskasi vieressään istuvalle naaraalle. Mustaturkkinen pentu vilkaisi pesätoveriaan ja nyökkäsi.
"Hyvä, niin minäkin", kolli mutisi pienellä äänellä. Keltasilmäinen kissa kohotti katseensa tavaalle. Oli auringonhuipun hetki. Varistähti esitteli suunnitelmaansa koko klaanille ja halusi pitää huolen, että kaikki myös noudattaisivat sitä. Mustapentu huomasi laskiessaan katseensa ja tarkkaillessaan Suurkiven juuren kerääntyneitä kissoja, että jotkut nuorimmista sotureista siristelivät silmiään, pitivät niitä kiinni tai muuten vain näyttivät siltä, että pyörtyisivät minä hetkenä hyvänsä. Pentu hymähti itsekseen.
*Heikkoja*, naaras ajatteli. Samalla hän tunsi Leijonapennun tökkäävän häntä. Mustaturkkinen kissa käänsi keltaiset viirusilmänsä pentua kohti ja kohtasi toisen leikkimielisen virneen.
*Hän oikeasti luulee, että haluan leikkiä hänen kanssa nyt? Eikö hän tajua, että vain teeskentelen kilttiä?* Mustapentu ajatteli närkästyneenä, kääntäen katseensa pois pesätoveristaan, sivuuttaen tuon leikkiinkutsun kokonaan. Saavuttaessaan taas Suurkiven päällä istuvan Varistähden, huomasi pentu, että päällikkö katsoi hyvin vihaisesti pentutarhan suuntaan. Suoraan häntä ja Leijonapentua kohti. Hän oli varmaan huomannut kaksikon huomion herpaantuneen julistuksesta, mitä hän piti. Naaras luimi hiukan korviaan anteeksipyytävästi ja katsoi maahan. Varistähti alkoi taas puhumaan.
*Hienoa Mustapentu! Nyt näytät varmasti todella huonolta Varistähden silmissä!* mustaturkkinen kissa soimasi itseään.


Mustapentu availi silmiään ja päästi makean haukoituksen. Hän oli tullut Varistähden puheen pidon jälkeen lepäämään ja nukahtanut. Pentu katsoi pentutarhan toiseen päähän ja huomasi Hiljaisuuspennun ja Leijonapennun nukkuvan nojautuneina toisiinsa.
"Päivää Mustapentu", kuului yhtäkkiä pesän suuaukolta. Naaras kääntyi katsomaan ja huomasi parin sinisiä silmiä, jotka porautuivat suoraan mustaturkkisen kissan sisimpään. Mustapentu nielaisi ja nousi varovasti seisomaan, pitäen kuitenkin ruumiinsa alhaalla, osoittaen näin kunnioitusta.
"Huomenta Varistähti", naaras miukui. Keltasilmäistä kissaa ei suoraan sanottuna pelottanut, mutta hän tunsi olonsa uhkaavaksi Varistähden seurassa.
"Mustapentu kuule. Sitten, kun nimitän sinusta oppilaan, niin haluaisitko oppilaakseni?" Päällikkö kysyi yllättävän lempeällä äänensävyllä, mikä ei ikinä tarkoittanut mitään hyvää. Kysymys ja äänensävy yllättivät pennun kokonaan. Naaras katsoi hetken savunharmaata kissaa hämmentyneenä, mutta huomatessaan tuon ilmeen muuttuvan, mustaturkkinen pentu nyökkäsi kunnioittavasti. Hän ei tiennyt mitä sanoisi seuraavaksi. Päällikön, varsinkin Varistähden oppilaaksi tuleminen oli Mustapennun mielestä uskomatonta, eikä kuka tahansa pääsisi sellaiseen asemaan.
"Siis... Minäkö pääsisin oppilaaksesi?" Pentu kysyi hetken kuluttua. Kolli nyökkäsi. Ensimmäistä kertaa koko lyhyen elämänsä aikana perhoset pyörivät mustaturkkisen kissan vatsassa. Tämä olisi aivan Loistava keino päästä arvostetulle paikalle klaanissa.
"Tulen mielelläni oppilaaksesi... Mestari."

Vastaus:

23 kp:ta.

- J

Nimi: Liekkipentu ~ Nummiklaani

29.12.2019 23:09
Liekkipennusta tuntui, kuin Taivashalla olisi hurrannut hänelle, soturittaren kehuessa pennun 'metsästystä'. Kolli miltei kehräsi ilosta naaraan lopettaessa.
"Tuletko mukaani?" Tummanpunaturkkinen kissa aneli narassoturilta, kun tuo käski viemään kuolleen päästäisen parantajanpesään. Ei sillä, ettei sinisilmä uskaltaisi viedä päästäistä parantajille, hän ei vain haluaisi, että töpöhäntäinen kissa katoaisi mihinkään sillä aikaa.
"Nooh, kai minä voin tulla." Taivashalla kehräsi ja pukkasi leikkisästi Liekkipentua päällään. Pentu innostui ja nappasi kuolleen jyrsijän suuhunsa ja lähti soturittaren kanssa kulkemaan kohti parantajanpesää.

Juuri, kun kaksikko oli astumassa parantajanpesään, ilmestyi Pöllönlennon oppilas Kettutassu suoraan heidän kuonojensa eteen. Liekkipentu miltei törmäsi parantajaoppilaaseen, niin vauhdilla hän tuli pesästään ulos. Pentu huomasi, että oppilas näytti siltä, että olisi itkenyt melkein koko päivän. Kolli luimi korviaan ja katsoi naarasoppilasta, mutta tuo vältteli tummanpunaturkkisen kissan ja soturittaren katseita.
"Hei Kettutassu, meillä oli asiaa sinulle ja Pöllönlennolle... Oletko kunnossa?" Taivashalla kysyi varovasti Kettutassulta. Parantajaoppilas nyökkäsi, niiskaisten samalla. Naarasoppilas selvästi yritti kerätä itseään.
"Kaikki on hyvin. Pöllönlento on pesässä. Nyt jos suotte anteeksi", naaras vastasi ääni väristen ja ujuttautui Liekkipennun ja soturittaren välistä, jatkaen kulkuaan leiriaukiolle. Pentu katseli kummastuneena oppilaan perään ja kääntyi sitten katsomaan kysyvänä Taivashallaa.
"Ei sotkeuduta tähän sen enempää. Tule", soturitar naukaisi hiljaa ja käski pään liikkeellä kollin seuraavan häntä parantajanpesään. Astuessaan pesään, tulvi Liekkipennun nenään eri yrttien hajuja. Jotkut melkein kirvelivät hänen nenäänsä.
"Hei Pöllönlento", naarassoturi kutsui Nummiklaanin parantajaa. Pöllönlento kohotti päänsä yrttikasojen takaa ja nopeasti kipitti kaksikon eteen.
"Liekkipentu halusi tuoda sinulle ja Kettutassulle syötävää." Taivashalla naukaisi ja Liekkipentu pudotti kuolleen päästäisen maahan, parantajan tassujen juureen.
"Kiitos", kolli naukaisi hiljaa.
"Miksi Kettutassu tuli itkien ulos täältä?" Pentu yhtäkkiä kysyi, uteliaisuuden saadessa kollista vallan. Soturitar sihahti kollille, mumisi jotakin suun kiinni pitämisestä, mutta tummanpunaturkkinen kissa halusi tietää miksi hänen klaanitoverinsa itkivät. Pöllönlento vaihtoi painopistettään tassulta toiselle ja vaikutti selvästi vaivaantuneelta.
"Asia ei tietenkään kuulu meille-" Taivashalla alkoi pahoittelemaan Liekkipennun uteliaisuuden takia, mutta parantaja keskeytti naarassoturin lauseen.
"Olimme harjoittelemassa yrttien nimiä ja niiden käyttötarkoituksia. Ymmärrätte varmasti, että Kettutassu on ollut vasta alle kuun oppilaani, enkä oikein vielä itsekään osaa toimia parantajaoppilaan kanssa. No... Hänellä taisi olla hieman isot luulot itsestään. Tai siis, hänellä on kova halu oppia, mutta hän taisi haukata liian ison palan riistasta niin sanotusti. Enkä minä nyt oppilastaani pahaa puhuisi, en tietenkään..." Pöllönlento vastasi vaimealla äänellä, jaaritellen selvästi. Mutta vaivaantuneisuus sädehti selvästi hänen äänestään. Liekkipentu kallisti päätään kuunnellessaan parantajaa.
"Ja no, minä kyselin häneltä peruasioita yrteistä ja hän pettyi saadessaan niin monta väärin. Enkä minä nyt hänelle pahaa oloa tai epäonnistuneisuuden tunnetta haluaisi tuottaa, en tietenkään. Mutta nämä ovat tärkeitä asioita, mitkä pitäisi muistaa... Jaa tuota noin...", kolli selitti, mutta Taivashalla vuorostaan keskeytti Nummiklaanin parantajan.
"Ymmärrän. Minä voisin käydä etsimässä Kettutassun ja selittää hänelle, että on ihan normaalia ettei muista kaikkia yrttejä heti opetuksen alussa, jos saan?" Soturitar kysyi Pöllönlennolta. Parantaja tyytyi vain nyökkäämään, kääntyen itse takaisin yrttiensä kimppuun. Naarassoturi kääntyi myös lähteäkseen, mutta käänsi katseensa velä Liekkipentuun.
"Muista antaa päästäinen Pöllönlennolle. Nähdään kohta!" Taivashalla huikkasi ja katosi parantajanpesästä. Pentu halusi kirmata soturin perään, joten nappasi kuolleen päästäisen suuhunsa ja kiikutti sen Nummiklaanin parantajan luokse.
"Siinä!" Kolli huusi, ennen kuin juoksi ulos pesästä naaraan perään.

Vastaus:

25 kp:ta.

- J

Nimi: Tummakajo - Puroklaani

29.12.2019 20:25
Harmaaturkkinen kolli kulki rauhallista tahtia metsän läpi. Hänen nenäänsä tuntui leijailevan kaikki metsän tuoksut. Saniaisten ja muiden kasvien huumaava tuoksu pyöri soturin ympärillä ja sai hänen olonsa rauhoittumaan. Hän ei ollut hetkeen tassuttelut metsässä yksin tai muidenkaan kanssa, kun hän oli ollut niin hermostunut Sädetaivaan takia. Tuntui kuin hän olisi murehtinut enemmän kuin naaras. Ja, koska riistaa oli riittänyt, oli Tummakajolle annettu aikaa olla kumppaninsa kanssa ja ilolla odottaa pentuja.
Hän vetrein askelin käveli pienelle purolle ja kumartui sen ääreen latkimaan vettä. Hiljalleen virtaava vesi oli mukavan viileää ja tuntui oikein saavan soturin mielialaa yhä kirkkaammaksi. Hän nuolaisi huuliaan ja nousi sitten taas tassuilleen. Puron kaikki olemattomatkin kalat näyttivät nukkuvan, joten hän ei jaksanut jäädä odottamaan niiden heräämistä vaan sen sijaan suuntasi tassunsa leiriä kohden.
Aika oli tuntunut kuluvan niin nopealla vauhdilla, ettei Tummakajo kerennyt hyppäämään sen mukaan vaan se pääsi vain livahtamaan kollin selän takana. Huoli Sädetaivaasta ja tulevista pennuista oli saanut kollin ajatukset niin yksitoikkoisiksi, ettei hän ollut huomannut mitään muuta mikä tapahtui siinä sivussa.
“Tummakajo!” Ruskalehti huudahti juuri, kun hän oli melkein astellut leiriin.
Kolli nosti katsettaan kiinnittääkseen huomionsa kanelinruskean turkkiseen naaraaseen, jonka silmät olivat hieman ammollaan. Hän kurtisti naaraan käytökselle kulmiaan ja parilla ripeällä askeleella saapui saiturittaren luokse.
“Mikä on?” hän kysyi päätään kallistaen samalla naarasta tutkaillen kellertävillä silmillään.
“Sädetaivas”, Ruskalehti naukui ja katsoi veljeään vakavampana kuin normaalisti, “Synnytys alkoi.”
“Synnytys alkoi?” Tummakajo toisti kääntyen katsomaan pentutarhalle päin ja oli juuri juoksemassa sinne, kun Ruskalehti pysäytti hänet hännällään,
“Tiedän, että haluat mennä sinne Sädetaivaan tueksi, mutta pesä on pieni ja Yöturkki on jo siellä.”
“Mutta-”
“Haluatko häiritä parantajaa työssään?” Ruskalehti tiukkasi keskeyttäen Tummakajon. Kolli huokaisten pudisteli päätään, “En tietenkään…”
“Tule”, Ruskalehti naukui ohjaten Tummakajon tuoresaaliskasalle ja istutti kollin aloilleen.
Tummakajon katse oli suuntautunut pentutarhalle eikä hän pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen, että pienessä pesässä kaikki meni hyvin. Kyllä hän Yöturkkiin luotti, olihan kolli kuitenkin parantaja, mutta silti hermostuneisuus kupli kollin rinnassa ja meinasi saada hänet ryntäämään pentutarhaan. Hän vain halusi olla kumppaninsa rinnalla ja olla näkemässä heidän esikoisensa.
“Yöturkki on hyvä työssään”, Ruskalehti naukui koskettaen hännällään hellästi Tummakajon kylkeä, “Kaikki on hyvin.”
*Haluan uskoa niin*, Tummakajo mietti katse yhä lukittuna pesään, jossa hänen elämänsä tärkein kissa oli.
Tuntui kuluvan todella kauan, kunnes harmaa mustaraitainen parantaja asteli ulos pesästä ja käänsi katseensa häntä tuijottaneeseen Tummakajoon, joka oli jo hypännyt tassuilleen heti, kun oli nähnyt Yöturkin. Parantaja tassutti heidän luokseen tyyni ilme kasvoillaan ja nyökkäsi kaksikolle päätään tervehdykseksi.
“Sädetaivas on kunnossa ja synnytys meni loistavasti”, kolli kertoi katsoen Tummakajoa ja hymyili sitten leveästi, “Kolme tervettä ja pontevaa pentua.”
“Kolme!” Tummakajo huudahti hymyillen iloisena, nyökkäsi parantajalle kunnioittaen ja melkein juoksi pentutarhalle.
Hän veti keuhkot täyteen ilmaa ja puhalsi kaiken ulos ennen kuin asteli varovaisin askelin sisälle pentutarhaan. Pesässä oli hämärää ja hänen piti räpytellä silmiään pariin kertaan ennen kuin tottui pimeyteen. Hänen korviinsa kaikui pentujen kimeä miu’unta.
“Tummakajo?” Sädetaivas kysyi saaden tumman kollien kääntämään päätään kumppaniaan kohden ja sipsuttamaan naaraan luokse, jonka mahan suojissa mönki kolme vastasyntynyttä pentua.
“Hei”, hän kuiskasi kumartuen nuolaisemaan kermanvaalean naaraan päälakea ja istui alas. Hiljainen kehräys kumpusi hänen kurkustaan hiljaiseen pesään.
“He ovat täydellisiä”, Sädetaivas naukui hiljaa sukien pentujen kosteita turkkeja. Tummakajo nyökytteli kumppaninsa sanoille täysin samaa mieltä olevana.
Hänen katseensa jäi katselemaan lempeinä kolmea pentua, jotka mönkivät ja miukuivat. Ne etsivät emonsa vatsaa ja sinne päästyään, alkoivat painelemaan pikkuruisilla tassuillaan naaraan mahaa yrittäen saada maitoa. Tummakajon kasvoille suli hellä hymy pentujaan katsellen. He olivat täydellisiä, virheettömiä.
“Haluatko nimetä heidät jo nyt vai haluatko levätä?” hän uteli.
“Haluan nimetä heidät jo nyt niin tiedän millä nimellä puhuttelen heitä”, Sädetaivas vastasi ja hyrähti huvittuneena, “Uskon, että heistä tulee vielä pieniä ongelmanaiheuttajia.”
Tummakajo naurahtaen sanoi ajattelevansa samaa. Hänen katseensa osui ensin harmaaseen kolliin, jolla oli selvästi tummempia tummempia raitoja ja vaaleaa rinnassa ja mahassa.
“Olisiko Kottaraispentu hyvä?” hän kysyi tutkaillen pientä pentua ja sitten Sädetaivasta, joka hyväksyi nimiehdotuksen.
“Lumipentu ja Aamupentu”, Sädetaivas naukui hetken mietittyään ja Tummakajo nyökkäsi hymyillen, “Täydelliset nimet.”
Hän nuolaisi kumppaniaan vielä päälaelle ennen kuin antoi naaraan jäädä lepäämään ja tassutteli ulos pesästä onnesta säteillen.

//No nyt on pennut syntyny uwu

Vastaus:

34 kp:ta! Ihanaa, pennut syntyi!! :3

- Jezkebel

©2020 Saniaiskanjoni v1.2 - suntuubi.com