Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

 

Tänne sitte vaan kirjottelemaan... Tarinoilla ei ole mitään maksimipituutta. Toivoisimme kuitenkin, että tarinoita EI kirjoitettaisi parin virkkeen pätkissä ;) Eli vähintäänkin viisi riviä tekstiä.

Tarinoissa voit siis käyttää muiden ropettajien kissoja, tai keksiä itse sivuhahmoja, joita EI tarvitse luoda (luominen alkaa olla kannattavaa jos kissa esiintyy useammassa tarinassa moneen kertaan). Jos käytät muiden kissoja älä satuta tai tapa niitä kysymättä kissan ropettajalta! Niin ja lisäksi tutustu ensin kissaan ettei käy niin, että tarinassasi kissa on hullu tappaja vaikka se olisi oikeasti ystävällinen!

Kirjoitus muodolla ei ole väliä, eli voit kirjoittaa minä-muodossa tai kertojalla. Kun aloitat tarinasi kirjoittamisen, laita nimi kohtaan ensin oman kissasi nimi ja sitten klaanisi nimi... ;3 (Tämä helpottaa huomattavasti meidän yp:iden työtä!)

 

Vuodenaika: Viherlehti. Eli keskikesä. Lämpimät tuulet puhaltavat ja riistan määrä on ylittynyt viime viherlehteen verrattuna.

 

Ajankohtaista:

(Auttaa sinua, ropettajaa pysymään ajantasalla tapahtuvista asioista, myös tarinoissasi.)

Seuraava kokoontuminen 02.03. - 07.03.2020

Seuraava parantajien kokoontuminen 12.03. - 17.03.2020

 Sairauksia ei ole liikkeellä. Klaanien välit pysyvät hyvinä. Monia erakko -ja kotikissoja ollaan nähty enemmän mitä tavallisesti. Klaanitovereiden kanssa on yllättävän paljon erimielisyyksiä.

Vieraskirja  << <  3  4  5  6  7  8  9  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Taivashalla - Nummiklaani

27.12.2019 00:09
Siniharmaa soturitar seurasi kuinka liekinpunainen pentu syöksähti päästäistä kohti ja läpsäisi sitä, jolloin saaliseläin lensi komeassa kaarteessa maahan. Juuri, kun päästäinen osui maahan oli Liekkipentu jo hypännyt sen luokse ja napannut hampaisiinsa. Taivashalla seurasi pentua katseellaan, kun tämä tassutteli saalis hampaissaan hänen luokseen ja istui alas. Siniset kirkkaat silmät olivat täynnä iloa ja voitonriemua saaliin metsästämisestä. Kolli katsoi suoraan hänen omiinsa odottaen palautetta äskeisistä toiminnoistaan.
“Se oli erittäin hyvin napattu”, Taivashalla kehui hymynpoikanen huulillaan katsoen pentua suoraan silmiin tarkoittaen jokaista sanaa,
“Sinun pitää vain muistaa pitää häntä ja viikset kurissa, kun väijyt saaliseläimiä, koska ne kuulevat sinut jo todella kaukaa. Askeleesi olivat hyviä ja oikein asetettuja. Etenit hyvää tahtia ja loikkasi oli hyvä.”
Siniharmaan naaraan kasvoilla paistoi ylpeä hymy hänen puhutellessaan kollipentua, jonka silmät tuntuivat kimmeltävän yhä isommin naaraan kehuessa häntä. Soturittaresta tuntui kuin Liekkipentu olisi ollut hänen oma oppilaansa, jota hän paraikaa koulutti. Hän toivoi, että Liekkipennun siirryttyä oppilaan koulutuksiin, joko hän saisi olla kollin mestari tai sitten joku hyvä soturi päätyisi siihen tehtävään. Jos kuitenkin Sulkatähti edes miettisi Leopardilaikun nimittämistä tummanpunaisen kollipennun mestariksi, hän vielä repisi kollisoturin korvat hänen päästä. Hän ei nimittäin aikonut missään nimessä antaa Liekkipennun mestariksi tulla niin omahyväistä ja omaa napaa ajattelevaa kissaa, joka luuli olevansa muita korkeammalla asteikolla.
Taivashalla hieman pudisti päätään antaen ruskean laikukkaan kollin miettimisen olla ja käänsi huomionsa takaisin Liekkipentuun, joka katseli häntä suurilla silmillään.
“Haluaisitko viedä tuon päästäisen Pöllönlennolle ja Kettutassulle?” naaras kysyi kääntyen katsomaan parantajien pesille päin, “he eivät varmasti ole muistaneet syödä.”

//Jatkoa Liekille!

Vastaus:

Jaa, että Taivashalla haaveilee omasta oppilaasta... 9 kp:ta.

- Jezkebel

Nimi: Liekkipentu ~ Nummiklaani

25.12.2019 14:26
"Saat anteeksi!" Liekkipentu miukaisi Taivashallalle. Kaikki se aikaisempi suru ja murhe, mitkä olivat pentua riivanneet olivat poissa. Hän katseli siniset silmät intoa kipinöiden soturitarta.
"Opetatko minua ottamaan jäniksiä kinni?" Liekkipentu naukui, häntä ja viikset innosta vispaten. Hän pystyi kuvittelemaan itsensä juoksevan pitkin nummia pitkäkoipisen riistaeläimen perässä.
"Keskitytään siihen joku toinen kerta jooko?" Taivashalla vastasi lempeästi ja nousi seisomaan. Liekkipentu seurasi katseellaan, kun soturitar käveli riistakasalle ja kaivoi sieltä pienen päästäisen. Naaras viskasi eläimen parin ketunmitan päähän itsestään ja kääntyi sitten katsomaan pentua.
"Mitä nyt ehdin tuossa katsomaan, niin vaanimisasentosi oli hyvä. Sinun pitää kuitenkin pysyä rauhallisena, eikä antaa minkään häiritä vaanimista. Katso niin näytän." Taivashalla naukaisi, pudottautui kepeästi alemmas ja lähti hiipimään kuollutta päästäistä kohti. Liekkipentu seurasi tarkasti soturittaren liikkeitä ja yritti samalla itsekin matkia niitä. Kun naaras oli tarpeeksi lähellä päästäistä, hän syöksähti eläintä kohti ja yhdellä lyönnillä löi sen ilmaan. Pentu seurasi siniset silmät ammollaan kuolleen päästäisen lentoa ja sen laskeutumista maahan.
"Tuo oli ihan uskomatonta!" Liekkipentu huusi innosta Taivashallalle, joka katsoi pentua lempeästi ja nyökkäsi.
"Yritä nyt sinä. Muista pysyä rauhallisena koko matka saaliin luo. Sitten vasta kun olet varma, että saat saaliisi kiinni, niin joko syöksyt tai hyppäät, riippuen eläimestä," soturitar selitti ja nyökkäsi kuollutta päästäistä päin. Liekkipentu nyökkäsi myös, keräten itsevarmuutta. Hän ei epäonnistuisi Taivashallan edessä! Pentu pudottautui vaanimisasentoon ja kiinnitti huomionsa kokonaan päästäiseen. Kolli alkoi ottamaan varovaisia askelia kuollutta jyrsijää kohti. Hän piti koko huomionsa jyrsijässä ja yritti parhaansa mukaan sulkea muun leirihälinän pois häiritsemästä häntä. Tummanpunaturkkisen kollin nuuhkaistessa ilmaa, pystyi hän selvästi haistamaan kuolleen eläimen. Liekkipentu piti painopistettään varpaillaan ja liikkui hitaasti eläintä kohti. Mutta mitä lähemmäksi sinisilmäinen kissa pääsi, sitä innokkaamaksi hän taas tuli. Pennun hännänpää alkoi nykimään ja viikset väpättämään.
"Rauhassa Liekkipentu. Eläimet kuulevat pienimmätkin liikkeet mitä teet." Taivashalla naukaisi hiukan käskevästi. Kolli nyökkäsi ja yritti rauhoittua. Hän ei halunnut tehdä mitän väärin soturittaren edessä. Liekkipentu alkoi liikkumaan rauhallisesti kohti kuollutta päästäistä ja tarpeeksi lähellä ollessaan, syöksähti päästäistä kohti. Pentu läpsäisi päästäistä, samalla tavalla miten naarassoturikin oli tehnyt ja kuolleen jyrsijän lentäessä kauniissa kaaressa maahan tummanpunaturkkinen kissa loikkasi jyrsijän luo ja nosti tuon ylpeänä suuhunsa, kuin olisi juuri saalistanut itselleen suuren jäniksen. Kolli käveli Taivashallan luo ja istahti soturittaren eteen kuunnellakseen tuon palautteen, iso hymy kasvoillaan.

Vastaus:

17 kp:ta

- J

Nimi: Tummakajo - Puroklaani

23.12.2019 18:47
“Luuletko, että sinusta on hyväksi isäksi? Tulet vain tuottamaan suuren pettymyksen Sädetaivaalle ja tuleville pennuillesi.”
“Ei!” Tummakajo huusi painautuen mutaista maata vasten. Hän ei halunnut kuulla tuollaisia asioita, ei halunnut ikimaailmassa. Hän ei edes tiennyt missä oli tai miksi oli päätynyt sinne. Kaikkialla oli vain todella hämärää eikä ympärille nähnyt. Hyvä, kun omia tassujaan näki.
“Ei sinusta ole siihen. Kyllähän sinä sen itsekin tiedät”, ääni jatkoi ilkkumistaan saaden harmaan kollin luimistamaan korviaan. Sanat tuntuivat iskevän häneen kuin terävät kynnet. Ne tuntuivat raastavan hänen sydäntään ja kehoaan jokaikisestä paikasta, minne vain ylettivätkin.
“Lopeta!” hän karjaisi peittäen korvansa tassuillaan,
“Et tiedä mitään mihin pystyn… Et tiedä mitään! Kuulitko sinä?”
Äänet tuntuivat hiljenevän hänen ympärillään. Enään ei edes kuulunut lehtien hiljaista kahinaa ympärillä. Kaikki tuntui loppuneen kuin seinään. Tummakajo nosti päätään varovaisesti ylemmäs ja nousi tassuilleen. Vieläkin oli niin hämärää, ettei nähnyt ympärilleen, ei edes silloin, kun siristi silmiään.
“Tummakajo? Tummakajo!”
Paikka alkoi pikkuhiljaa hämärtyä yhä enemmän ja enemmän. Tuntui kuin se olisi alkanut pyörimään hänen ympärillään. Kollin korvat painuivat luimuun ja hänen silmät sulkeutuivat.
“Tummakajo.”
Kun hän avasi uudelleen silmänsä hän huomasi olevansa taas turvallisessa pesässä. Hän tunsi kumppaninsa lämpimän turkin omaansa vasten.
“Taisit nähdä pahaa unta”, Sädetaivas kuiskutti hiljaa saaden kollin huomion siirtymään naaraaseen, jonka oli luullut nukkuvan.
“Potkit minua unissasi ja yritin saada sinut heräämään, mutta huusit vain eitä.”
“Niinkö?” Tummakajo kysyi luimistaen korviaan kiusaantuneena. Oliko hän tosiaan huutanut unissaan ja potkinut Sädetaivasta? Kuinka noloa..
“Anteeksi”, hän mutisi naaraalle vastaukseksi ja nousi ylös. Hän lähti ulos sotureiden pesästä rauhoittumaan. Toivottavasti hän ei ollut herättänyt muita..
Hän istuutui alas ja nosti katseensa tummalle taivaalle, jota koristi vielä tähdet. Ei varmasti kestäisi kauaakaan, kun aurinko kiipeäisi taas taivaalle ja muuttaisi taivaan perässään kauniin punertavanoranssiksi. Hän korjasi asentoaan syvään huokaisten. Miksi edes uni ollut sellainen? Pelottiko häntä muka niin paljon tulla isäksi, että siitä koitui painajaisia?
Ja se ääni.. Hän ei tunnistanut sitä kenenkään klaanilaisen omaksi, mutta joskus hän oli sen kuullut. Mutta siitä oli kuitenkin kulunut jo todella kauan aikaa, kun ääni oli viimeisen kerran särähtänyt hänen korviinsa.

Vastaus:

17 kp:ta! Kukas tämä mystinen kissa on? owo

- Jezkebel

Nimi: Tummakajo - Puroklaani

23.12.2019 18:22
Tummakajo ja Ruskalehti lähestyivät jo leiriä. He olivat päätyneet pidemmälle kävelylle ja päätyneet puhumaan vähän kaikesta mitä mieleen vain oli ilmestynyt. Tummakajo oli kertonut Ruskalehdelle sen kuinka paljon häntä pelotti ja jännitti pennut, joiden syntymiseen olisi vielä aikaa, mutta silti jo niiden ajatteleminenkin sai kollin mahaan pörräämään perhosparven. Ruskalehti oli yrittänyt rauhoitella häntä parhaansa mukaan ja sanonut, että hän lupaisi auttaa pentujen kanssa niin paljon kuin mahdollista. Ruskalehden sanoin naaraasta tulisi paras täti mitä ikinä olisi voinutkaan toivoa pennuille.
“Tummakajo!” Ruskalehti sihahti, kun he olivat astelleet aukiolle.
“No?”
“Näetkö?” Ruskalehti kysyi nyökäten riistakasalle, jossa Täpläliito ja Puronlaulu olivat ja istuskelivat. Kaksikko näytti olevan hyvin mielin.
“Niin, mitä heistä?” Tummakajo kysyi tyhmänä kääntäen keltaiset silmänsä siskoaan kohden.
“Siinähän se veli rakas tekee vain ystäviä”, Ruskalehti hymähti piikittelevästi ja töyttäisi häntä kylkeen ennen kuin jo juoksikin pois. Tummakajo tuhahti kääntäen katseensa vielä kaksikkoon ennen kuin lähti suunnistamaan syvemmälle aukiolle.
“Vihdoinkin tulit”, Sädetaivas naukui astellen harmaan kollin luokse, joka oli juuri istunut alas. Hän nosti katseensa kauniiseen kumppaniinsa ja hymyili tälle hurmaavasti. Kermanvaalean naaraan kasvoillekin suli pehmeä hymy.
“Oliko sinulla niin ikävä minua?” Tummakajo kysyi virnistäen.
“Älä viitsi. Kelläpä sinua olisi ikävä?” Sädetaivas tuhahti leikkimielisesti ja istui hänen viereen. Naaras huokaisi syvään ja painoi päänsä Tummakajoa vasten.
“Mikä on?” Tummakajo tiedusteli alkaen sukimaan kumppaninsa pehmeää lähes silkkimäistä turkkia pitkin vedoin.
“Olen vain hieman väsynyt.”
“No ei ihmekään, kun olet tiineenä ja silti jatkat raskaita soturin tehtäviä”, soturi naukui.
“Nyt kyllä yliliioittelet”, Sädetaivas tuhahti nostaen katseensa kollisoturin turkista kohdatakseen tämän huolestuneet silmät, “ei soturin tehtävät ole niin raskaita.”
“Jos niin sanot, mutta olen eri mieltä”, Tummakajo naukaisi päätään pudistellen ja nousi sitten tassuilleen ja loi kumppaniinsa pehmeän katseen,
“Aurinkokin alkaa laskemaan, joten voimme mennä nukkumaan.”
Sädetaivas oli sanomassa vastaan, mutta lopulta suostui ja lähti seuraamaan harmaata kollia sotureiden pesälle. He käpertyivät sammalpedeille ja nukahtivat toisiansa vasten.

Vastaus:

18 kp:ta! Kerro vain heti, kun teen Täpläliidosta ja Puronlaulusta kumppaneita ;)

- Jezkebel

Nimi: Taivashalla - Nummiklaani

23.12.2019 17:32
Siniharmaa naaras istui leirin nurkamissa rauhoittumassa. Hän ei halunnut tässä mielentilassa jutella kenenkään kanssa, jottei olisi ärähtänyt heille. Häntä vain ärsytti sen inhottavan kollisoturin käytös. Hän kerta kaikkiaan vihasi sitä, kun muita pompoteltiin vain, koska luultiin olevan parempia. Miten muka oli parempi kissa, jos sai muut huonolle tuulelle?
“Sainpas!”
Hän käänsi katsettaan aukiolle päin ja huomasi Liekkipennun, joka innoissaan napannut lehden. Hän oli seurannut punaturkkisen kollin touhuja sivusilmällä samalla, kun oli kironnut Leopardilaikkua syvimpään koloon. Hän hymähti kollipennulle.
"Hienosti tehty ensimmäiseksi kerraksi Liekkipentu", hän naukui pennulle mahdollisimman pehmeällä ja hillityllä äänellä, vaikka se tuntui särähtävän jopa hänen omiin korviin hieman tunteettoman oloisena. Pentu kääntyi katsomaan häntä sinisillä, iloisesti palavilla silmillään. Leveä hymy oli noussut pennun kasvoille kehuista.
Taivashalla seurasi katseellaan, kun Liekkipentu kipitti hänen luokseen ilosta puhkuen.
"Tulitko jo metsästämästä?" kolli miukui innokkaana ja katseli häntä isoin silmin.
“Kyllä”, Taivashalla naukui ja käänsi hetkeksi metsänvihreät hieman kitkerät silmänsä kohti metsää ja nosti huultaan niin, että hampaat näkyivät hetken,
“Siellä ei ollut järkevää seuraa tarjolla.”
Naaras käänsi katseensa takaisin pentuun ja palautti ilmeensä takaisin siihen pehmeään kuin koko äskeistä inhoa ei olisi koskaan ollutkaan hänen kasvoillaan. Liekkipentu katsoi häntä hieman omituisesti, mutta siniharmaa naaras päätti olla huomioimatta sitä.
“Haluaisitko, että jatkaisimme harjoituksia?” hän kysyi ja hymyili liekinpunaiselle kissalle lämpimästi,
“Anteeksi, kun lähdin niin ja pahoitin mielesi.”

//Jatkoa Liekille ^^

Vastaus:

10 kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Liekkipentu ~ Nummiklaani

23.12.2019 14:20
*Ehkä Taivashalla haluaisi huomenna harjoitella kanssani saalistamista.* Liekkipentu ajatteli itsekseen pentutarhassa. Pentu oli rynnännyt heti Taivashallan ja Leopardilaikun kadottua pentutarhaan, itkenyt hetken, mutta nopeasti rauhoittunut. Hän ei pitänyt itkemisestä, se ei vaikuttanut hänen mielestään soturimaiselta käytökseltä. Se olisi myös hyvin noloa, jos Kuura- tai Leijonapentu olisikin yhtäkkiä ilmestynyt pentutarhaan. Kollin päässä pyöri soturikaksikko ja varsinkin Leopardilaikku. Liekkipentu arvosti korkea-arvoisempia Nummiklaanilaisia todella, mutta hän ei pitänyt kollisoturista, eikä tuntenut minkäännäköistä arvostusta enää tuota kohtaan. Pentu mietti, mitä hän oli tehnyt saadessaan kollin vihaamaan häntä. Punaturkkinen kissa ei tosiaankaan tiennyt, ja hän käännähti selälleen sammalpedillään, sammalla äännähtäen turhautuneena. Ruskeaturkkinen soturi ei kuitenkaan ollut ainoa asia, mikä Liekkipennun päässä pyöri. Pennun mielessä seikkaili myös Taivashalla lempeän hymynsä kanssa. Kolli oli yrittänyt päästä soturittaren huomioon, mutta sekin oli epäonnistunut, kiitos Leopardilaikun. Tummanpunaturkkinen kissa ei kuitenkaan voinut kuin hymyillä, miettiessään miten naarassoturi oli aluksi suostunut opettaa häntä saalistamaan. Liekkipennusta tuntui, että hän oli hiukan ihastunut Taivashallaan, mikä antoi taas tarmoa pennulle. Kolli pomppasi jaloilleen innosta.
*Näytän Taivashallalle, että olen parempi kuin Leopardilaikku, niin hän varmasti alkaa viettämään enemmän aikaa minun kanssani!* Tummanpunaturkkinen kissa ajatteli innostuneena ja kipitti pentutarhan suuaukolle. Hän oli astumassa ulos, mutta huomasikin silmäkulmastaan sen samaisen lehden, mitä Taivashalla oli käyttänyt saaliina, opettaessa Liekkipentua metsästämään. Pentu muisteli asentoa, mihin soturitar oli pudottautunut ryhtyessään vaanimaan 'saalista'. Tummanpunaturkkinen kissa laskeutui varovasti alemmas ja alkoi hiljaa hiipiä lehteä kohti, astuen samalla ulos pentutarhasta. Liekkipentu piti painoaan varpaillaan ja otti varovaisia askelia, keskittyen pelkästään lehteen. Kuitenkin, mitä lähemmäs lehteä pentu pääsi, sitä innokkaammaksi hän tuli. Kollin häntä alkoi viuhuamaan edes takaisin ja askeltahti nopeutui, mikä johti siihen, että hän viimeiset kaksi ketunmittaa melkein juoksi lehteä päin. Tummanpunaturkkinen kissa otti sitten loikan ja vangitsi lehden etutassujensa alle.
"Sainpas!" Liekkipentu hihkaisi innoissaan. Hän oli saanut saaliin kiinni!
"Hienosti tehty ensimmäiseksi kerraksi Liekkipentu", ääni puhui pennun takaa. Kolli kääsi päätään ja huomasi Taivashallan istumassa leirin nurkassa. Soturittaren äänensävy ei ollut lämpimimmästä päästä, mutta ei se kuulostanut loukkaavaltakaan. Liekkipennun olemus kuitenkin koheni entisestään pennun älytessä, että soturinaaras oli nähnyt hänen hienon lehdennappauksen. Tummanpunaturkkinen kissa hymyili leveää hymyä Taivashallalle ja kipitti tuon luokse.
"Tulitko jo metsästämästä?" Liekkipentu miukui innokkaana. Ehkä soturitar voisi opettaa hänelle nyt lisää saalistuskeinoja?

Vastaus:

15 kp:ta.

- J

Nimi: Tummakajo - Puroklaani

22.12.2019 22:51
“Oletko huomannut, että Täpläliito on alkanut viihtymään Puronlaulun kanssa?”
Tummakajo kääntyi Ruskalehden puoleen ja kurtisti kulmiaan,
“Onko?”
“Etkö ole muka ole huomannut?” Ruskalehti kysyi tuhahtaen äänekkäästi kuin asia olisi ollut todella tärkeä ja se olisi ollut todella huono juttu, kun Tummakajo ei ollut huomannut sitä,
“Velihän kiehnää Puronlaulussa koko ajan ja juttelee hänen kanssaa aina, kun siihen on vain tilaisuus.”
“Ehkä hän on hankkimassa ystäviä?” Tummakajo pohti.
“Hankkimassa ystäviä? Olet oikea hiirenaivo ja sokea, jos oikeasti ajattelet tuollaisia”, Ruskalehti ärähti pukaten kollia hellästi, leikkimielisesti kylkeen,
“Kyllähän sinun on ainakin se tiedettävä, ettei Täpläliito ole koskaan ole ollut kiinnostunut hankkimaan ystäviä. Eikö hän ole aina ollut sanomattakin sitä mieltä, ettei tarvitse ystäviä ja ne ovat vain turhia riesoja?”
“Ehkä olet oikeassa”, harmaa kolli mutisi saaden siskoltaan kerskahduksen aikaiseksi,
“Olen aina oikeassa.”
“Joopa joo”, kollisoturi naurahti pukaten toista takaisin. Ruskalehti tuhahti muka loukkaantuneena.
He olivat päättäneet lähteä kävelylle metsänsiimekseen, jossa oli mukavan rauhallista. Kun sisko oli kysynyt häneltä halusiko hän tulla naaraan kanssa, Tummakajo oli suostunut paremminkin kuin mielellään. Täällä hän saisi aikaa hieman miettiä rauhassa eikä panikoida Sädetaivaan takia. Naaras ei ollut halunnut muuttaa vielä pentutarhaan vaan halusi olla mahdollisimman paljon avuksi klaanille. Naaras oli sanonut totisena, että muuttaisi pentutarhaan Kultakuiskeen seuraksi vasta sitten, kun synnytys olisi muutaman päivän varassa. Tummakajo oli huokaissut naaraan päättävyydelle, muttei ollut väittänyt vastaan.
“Muuten Tummakajo?”
“Niin?” Tummakajo kysyi vilkaisten kanelinruskeaa naarasta, joka napitti häntä meripihkaisilla silmillään.
“Miksi silloin Sädetaivas meni Yöturkin puheille?” Ruskalehti kysyi ja jatkaen,
“Silloin, kun olit niin hermostunut, koska et tiennyt miksi hän oikein meni sinne.”
“Hän..-”, kolli aloitti pysähtyen ja Ruskalehti toisti hänen eleensä. Sisaruksen elolliset meripihkaiset silmät tuikkivat uteliaina ja, kun hän ei vastannut heti, ne alkoivat muuttua kärsimättömiksi.
“Hän- minusta tulee isä.”
“Oikeasti?” Ruskalehti kysyi silmät aavistuksen laajentuneina.
“Kyllä, ihan oikeasti”, Tummakajo kertoi tuntien olonsa ylpeäksi. Hänestä tuntui niin hyvältä kertoa uutinen sisarelleen, joka näytti kaikinpuolin iloiselta hänen puolestaan.
“Olen onnellinen puolestasi”, ruskea naaras kehräsi puskien häntä rintaan,
“En vain olisi uskonut, että villi veljeni olisi rakastunut ja saanut pentuja ensimmäiseksi kaikista meistä kolmesta.”
“En minäkään olisi uskonut”, harmaa kolli hymähti sukien sisaruksensa päälakea osoittaakseen kiintymystään toista kohtaan, “en olisi uskonut ikimaailmassa.”

Vastaus:

Awww, sisarusrakkautta <3 22 kp:ta.

- Jezkebel

Nimi: Taivashalla - Nummiklaani

22.12.2019 22:28
“Hei Taivashalla! Kun palaat niin jatkammeko saalistamisharjoittelua?"
Taivashalla pysähtyi ja kääntyi katsomaan Liekkipentua, joka oli juossut heidän luokseen juuri, kun he olisivat astelleet ulos aukiolta. Siniharmaa naaras katsoi pentua ja vilkaisi vierellään seisovaa Leopardilaikkua, jonka katse oli myöskin liekinpunaisessa kollipennussa. Toisen soturin kasvoilta ei voinut havaita mitään tunnetta.
“Ai niin”, Taivashalla mumisi kohdistaen katseensa pennun sinisiin silmiin, jotka näyttivät roihuavan kuin metsän kaapanneet liekkimeret.
"En voi luvata, että ehtisin enää tämän päivän aikana, mutta Liekkipentu, tulet vielä oppimaan saalistusta, viimeistään oppilaana”, hän naukui pehmeällä äänensävyllä vakuuttavasti ja katsoi pentua silmiin lempeästi vain huomatakseen kuinka äskeinen tulimeri laantui kuin sen päälle oltaisiin viskattu vettä. Pentu näytti tyrmistyneeltä eikä vastannut mitään. Taivashalla luimisti korviaan hieman ja kääntyi ympäri jatkaen matkaansa leirin ulospääsy aukkoa, minne Leopardilaikku häntä hellästi tökki. Hän tunsi suoraansanoen sääliä kollipentua kohden ja olisi vain halunnut mennä takaisin hänen luokseen ja saada se iloinen hymy taas hänen kasvoilleen.
“Mitä mietit?” Leopardilaikku kysyi tyynesti eikä kollin äänestä pystynyt erottamaan mitä mieltä hän oli tai mitä edes tunsi. Naaras kääntyi katsoakseen vihreäsilmäistä soturia ja huokaisi syvään,
“Olenko minä paha kissa?”
“Miksi kysyt tuollaisia?” Leopardilaikku kysyi ihmeissään ja kääntyi katseensa naaraan metsänvihreisiin silmiin, joista paistoi pieni surun kipinä. Taivashalla pudisteli päätään.
Ei hän tiennyt itsekään miksi kysyi tuollaisia. Hänestä vain tuntui kuin olisi tehnyt pahasti Liekkipentua kohtaan. Se ilme, joka oli ilmestynyt liekinpunaisen pennun kasvoille, kun hän oli lähtenyt, oli saanut naaraan surulliseksi. Ei hän halunnut loukata pentua, ei todellakaan.
“Liekkipentuako mietit?” Leopardilaikku kysyi saaden naaraan nyökkäämään.
“Kaikki on hyvin, ei Liekkipentua se haitannut. Muutenkin pennut ovat välillä aika ylidramaattisia.”
“Ylidramaattisia?” Taivashalla toisti ja pysähtyi. Leopardilaikkukin pysähtyi ja kurtisti hänelle kulmiaan,
“He ovat ylidramaattisia ja loukkaantuvat vähän mistäkin. Eivät ne osaa hallita tunteitaan, Taivashalla ne ovat pelkkiä pikku pentuja.”
“Tuo ei ole totta”, naarassoturi naukui vakaasti katsoen kollin silmiä.
Miten edes Leopardilaikku ajatteli tuolla tavalla? Tuntui kuin soturi olisi sanonut, että pennut olivat tyhmiä hiirenläjiä, jotka olivat päivät pitkät pentutarhassa eivätkä tehneet muuta.
“Näit sinäkin selvästi kuinka Liekkipentua loukkasi se, että jouduin lähtemään vain, koska sinä päätit ilmestyä siihen”, Taivashalla puhui yrittäen pitää äänensä vakaana ja tyynenä.
“Koska minä tulin siihen?” Leopardilaikku toisti hänen sanansa ja kääntyi vastakkain siniharmaan naaraan kanssa niin, että he pystyivät mulkoilemaan toisiaan silmiin.
“Me puhumme nyt jostain tyhmästä pennusta!” Leopardilaikku jatkoi ääni ärtyneenä,
“Puhumme pennusta, joka saattoi loukkaantua! Mitä sitten? Se on pentu ja sen pitää kokea, ettei elämä mene niin kuin aina haluaisi, loukkaantumisia ja huonoja sattuu, mutta se on elämäää. Taivashalla, se on elämää ja sen pennun on opittava se.”
“Sillä pennulla on nimikin”, Taivashalla ärisi takaisin menettäen pikkuhiljaa sitä rauhallista otetta itsestään. Häntä ärsytti suunnattoman paljon miten Leopardilaikku käyttäytyi ja puhui Liekkipennusta. Kuulosti siltä kuin kolli olisi luullut olevansa parempi ja yritti todistella sitä.
“Kyllä minä tiedän, ettei elämässä mene kaikki aina nappiin, mutta ei hänelle sitä tarvitse todistella”, naaras jatkoi kurkun pohjasta muodostuvaa matalaa murinaansa.
“Hyvä on!” kollisoturi ärähti silmät palaen vihaisena,
“Mene sitten sen mokoman pennun luokse, jos se on noin tärkeä sinulle. Varo vain, ettet koskaan pahoita sen mieltä.”
“Niin menenkin”, Taivashalla sanoi vihastuneena ja otti askeleen niin, että oli nenäkkäin kollin edessä ja katsoi suoraan toisen vihreisiin silmiin näyttäen kuinka vihaiseksi kolli olikaan saanut hänet.
“Hän sentään on järkevämpää seuraa”, hän tiuskaisi ja kääntyi ympäri lähtien harppomaan leiriä kohden. Häntä ärsytti Leopardilaikku niin paljon, että olisi vain halunnut hyökätä kollin luokse ja työntää toinen johonkin kuralätäkköön, jotta kolli olisi voinutkin sukia turkkiansa monta kuuta putkeen, jotta olisi saanut sen taas hyvään kuntoon.
Hän saapui takaisin leiriin kärttyisänä ja lähes hurjan näköisenä, mikä ei todellakaan muistuttanut yhtään aina sitä niin mukavaa ja nauravaista siniharmaata soturitarta. Naaraan jalat johdattivat hänet leirin nurkamiin istumaan ja vetämään happea. Häntä ärsytti niin paljon, että olisi voinut räjähtää kaikesta siitä vihasta, joka kupli hänen sisällään.

//Yikes, vihainen Taivashalla :o Mut siis jatkoa ^^

Vastaus:

Uh oh, nyt taitaa Leopardilaikku olla erään kissan mustalla listalla... Saat 32 kp:ta.

- Jezkebel

Nimi: Liekkipentu ~ Nummiklaani

21.12.2019 01:28
"Haluaisitko lähteä kanssani metsästämään? Ihan oikeasti." Leopardilaikku kysyi virne kasvoillaan Taivashallalta. Liekkipentu oli keskittynyt matkimaan soturinaaraan asentoa, kunnes kuuli vihreäsilmäisen kollin kysymyksen. Pentu nousi hämmentyneenä katsomaan soturikaksikkoa. Taivashallanhan piti opettaa häntä metsästämään! Punaturkkinen kolli kääntyi katsomaan soturitarta, yrittäen piilottaa hämmentyneisyyttä ja äkäisyyttä neutraalin ilmeen alle.
"Haittaako se sinua Liekkipentu?" Naaras kysyi. Liekkipentu oli vastaamassa, että hän luuli Taivashallan opettavan häntä, koska he olivat jo aloittaneet harjoittelun, mutta Leopardilaikku ehtikin avaamaan suunsa tähän väliin:
“Miksi se haittaisi? Liekkipentuhan voi mennä leikkimään ja no, tekemään pentujen juttuja.” Liekkipennun sappi alkoi kiehumaan hurjaa vauhtia soturin puhuessa hänestä, kuin jostakin vain parin kuun ikäisestä pennusta. Hän olisi jo kohta oppilas! Pentu luimi korviaan ja kurtisti kulmiaan, näyttäen nyt huomattavasti loukkaantuneemmalta, mitä hetki sitten.
*Miten Leopardilaikku kehtaa viedä Taivashallan pois? Meidän piti harjoitella!* Kolli mietti vihaisena, tuijottaen silmät viiruina Leopardilaikkua. Taivashalla kosketti nopeasti nenällään Liekkipennun päälakea ja lähti seuraamaan soturia, joka oli jo kääntynyt lähteäkseen pois pennun luota. Punaturkkinen kissa jäi hämillään hetkeksi vain paikalleen seisomaan, kunnes se aikaisempi viha sai kollista vallan. Hän luimi korvansa uudestaan ja paljasti hampaansa, lähtien soturikaksikon perään. Sinislmäisen pennun päässä ei pyörinyt mikään muu kuin halu hyökätä Leopardilaikun kimppuun. Liekkipentu kiristi tahtia sotureiden ollen jo melkein leirin suuaukolla. Hänellä oli vielä asiaa Taivashallalle.
"Hei Taivashalla! Kun palaat metsästämästä niin jatkammeko saalistamisharjoittelua?" Pentu naukaisi kovemmalla äänellä, että kaksikko varmasti kuulisi hänet. Soturinaaras pysähtyi ja katsoi taakseen, Leopardilaikku seuraten liikerataa.
"Ai niin." Taivashalla mumisi ja katsoi Liekkipentua silmiin.
"En voi luvata, että ehtisin enää tämän päivän aikana, mutta Liekkipentu, tulet vielä oppimaan saalistusta, viimeistään oppilaana," soturinaaras vakuutti pennulle. Tummanpunaturkkisen kollin viha oli samantien kaikki kadoksissa ja tilalle tuli pettymys. Eikö Taivashalla halunnutkaan opettaa häntä saalistamaan? Liekkipentu seurasi pettyneenä, miten Leopardlaikku tökkäisi hännällää soturinaarasta ja viittoi tuota seuraamaan. Soturikaksikko lähti kapuamaan sisäänkäyntiä pitkin ylös, kohta kadoten näkyvistä kokonaan. Liekkipennulle tuli ensimmäistä kertaa emonsa kuoleman jälkeen, että hän haluaisi van käpertyä pentutarhan kauimmaiseen nurkkaan ja itkeä.

Vastaus:

14 kp:ta.

- J

Nimi: Tummakajo - Puroklaani

20.12.2019 21:53
Oli aikainen aamu. Taivas oli värjäytynyt oranssin ja punaisen välimuodoksi ja täplitti säteillään Puroklaanin leiriä. Auringonsäteet osuivat sotureiden pesälle ja tunkeutuivat sammalverhoista läpi raidottamaan nukkuvien kissojen turkkeja.
Harmaa kolli availi silmiään ja haukotteli isosti ja makeasti. Kollin katse kävi pesää läpi ja hän yritti silmiään siristellen tottua valaistukseen ja heräillä pikkuhiljaa. Hänen vieressään samalla sammalpedillä nukkui Sädetaivas, joka kuulosti vielä nukkuvan sikeästi.
Tummakajo ei viitsinyt herättää kumppaniaan, joten hän nousi mahdollisimman hiljaisesti ylös ja tassutteli ulkosalle, jossa ei nähnyt vielä ketään. Kolli istuutui alas ja alkoi pitkillä vedoilla sukimaan turkkiaan kaikista sammalpaloista, jotka olivat yön aikana ilmestyneet hänen turkkiinsa. Mitä kauemmin hän siinä istui omissa mietteissään, muitakin alkoi ilmestyä aukiolle. Ensimmäinen sotureiden pesästä noussut kissa heti Tummakajon jälkeen oli Täpläliito, joka nyökkäsi veljelleen tervehdyksen ja lähti siitä suoraan suunnistamaan karhunvatukkamuureille. Pian isokokoinen kolli olikin jo kadonnut metsään.
“Huomenta.”
Tummakajo havahtui heleään ääneen, joka sai hänen päänsä kääntymään sotureiden pesää kohden ja huomaamaan hurmaavan Sädetaivaan, joka siristeli aamuisessa valossa silmiään.
“Huomenta”, Tummakajo naukui hymyillen naaraalle, “nukuitko hyvin?”
“Tietenkin. Nukun aina hyvin, kun nukumme yhdessä”, Sädetaivas naukui huvittuneella äänensävyllä, mikä sai harmaankin kollin kasvoille nousemaan vinon virneen,
“Olenhan minä parasta nukkumaseuraa.”
“Älä viitsi!” naaras nauroi näpäyttäen hännällään Tummakajoa. Kolli virnisti takaisin yhä isommin,
“Äskenhän juuri myönsit sen.”
“Ole hiljaa.” Sädetaivas käänsi katseensa pois hänestä ja nousi sitten tassuilleen.
“Minne menet?” Tummakajo ihmetteli.
“Parantajalle”, hänen kumppaninsa vastasi ja käänsi taivaansiniset, niin lumoavat silmänsä häntä kohden hymyillen lempeästi, “minulla on hieman asiaa ja kysyttävää Yöturkilta. Älä huoli, se ei ole mitään vakavaa.”
Tummakajo nyökkäsi hieman huolissaan ja seurasi katseellaan sitten kuinka naaras tassutteli parantajan pesälle ja katosi sinne. Hän huokaisi syvään laskien katseensa maahan. Hän huolestui aivan syyttä, ei Sädetaivaalla ollut mikään huonosti. Hänellä oli vain asiaa ja kysyttävää parantajalle.
“Hei veli- miksi näytät niin vakavalle?”
Tummakajo havahtui jälleen kerran ajatuksistaan ja nosti katseensa sisarukseensa, joka oli juuri tullut ulos sotureiden pesästä. Naaras näytti hieman väsyneeltä ja turkki oli sekaisin.
“Vakavalle? Minäkö muka?” hän tuhahti saaden Ruskalehden kohauttamaan olkapäitään,
“No niinhän minä juuri sanoin. Onko sinulla vaikkua korvissasi?”
Tummakajo katsoi siskoaan tylsistyneenä ja Ruskalehti vastasi yhtä tuimalla ilmeellä takaisin.
“Ehkä minua vain huolestutti, kun Sädetaivas meni Yöturkin puheille”, hän lopulta myönsi, kun oli saanut tarpeekseen sisaruksensa pistävistä meripihkaisista silmistä.
“Yöturkin puheille?” Ruskalehti toisti ja Tummakajo nyökkäsi. Naaras katsoi häntä ja kosketti nenällään hänen poskea, “ei hänellä varmastikaan ole mikään huonosti, älä huoli.”
“Niinpä kai”, Tummakajo naukaisi ja nyökkäsi siskolleen, joka heitti hänelle kannustavan hymyn ennen kuin loikki Kanijalan luokse.

Tummakajo oli istuskellut jo jonkin aikaa paikoillaan ja katsellut kuinka myös Kanijalka, Ruskalehti ja Saratassu lähtivät saalistamaan ja kuinka Täpläliito puhui Puronlaululle jotain saaden naaraan hymyilemään. Tummakajo oli juuri aikeissaan nousta ylös ja mennä itse katsomaan mikä Sädetaivaalla oikein kesti,kun kermanvaalea naaras tuli ulos pesästä hieman tyrmistynyt ilme kasvoillaan. Tummakajo kurtisti kulmiaan ja nousi tassuilleen. Hän loikki kumppaninsa luokse.
“Mikä hätänä? Näytät siltä kuin olisit nähnyt Pimeyden metsän kissan”, hän aloitti tutkaillen naaraan lähes hämmentyneitä silmiä. Tummakajo olisi jatkanut kyselyään, mutta naaras lopetti hänen aikeensa tukkien kollin suun hännällään.
“Tummakajo”, Sädetaivas aloitti kääntäen katseensa häneen. Jokin naaraan varautuneessa katseessa sai kollin jännittymään aloilleen. Tuntui siltä kuin Sädetaivas ei olisi tiennyt mitä sanoa. Hän availi suutaan ja laski katseensa maahan.
“J-juttelin Yöturkin kanssa, koska minulla oli omat aavistukseni-”
“Aavistukset?” Tummakajo kysyi keskeyttäen naaraan puheen saaden toisen lähes sähähtämään,
“Ole hiljaa Tummakajo ja kuuntele minua!”
Kolli nyökkäsi korviaan luimistaen. Hänen edessään seisova kissa näytti kasaavan itsensä ja monen silmänräpäyksen päästä vasta naaras oli lukinnut silmänsä hänen omiin,
“Yöturkki todisti aavistukseni. Tummakajo, olen tiineenä.”
Tummakajo tuijotti vaaleata kumppaniaan, jonka kauniit, lumoavat silmät olivat vetistyneet. Yhtäkkiä naaras näytti niin pieneltä hänen edessään ja voimattomalta, lähes epävarmalta. Tummakajo sen sijaan tuijotti vaisuna naarasta eikä tiennyt mitä sanoa.
Pentuja? Sädetaivasko oli tiineenä ja odotti hänen pentujaan?
Oliko hän edes valmiiksi isäksi? Tummakajo tunsi olonsa yhtä epävarmaksi kuin edessä seisonut naaraskin. He olivat vasta alkaneet kumppaneiksi ja olivat vielä todella nuoria. Olisiko heistä vanhemmiksi?
“Tiineenä?” Tummakajo kysyi tyhmänä. Hänen kurkkuaan tuntui kuristavan.
“Niin… Ja ymmärrän, jos et ole valmiiksi sellaisen vastuuseen..”
Tummakajo raviseli päätään tarkentaen katseena kumppaniinsa, joka jo lähes itki.
“En ole varma onko minusta isäksi”, hän myönsi hiljaa ja lähestyi varovaisesti Sädetaivasta ja painautui tätä vasten, “mutta lupaan yrittää parhaani vuoksesi.”
Sädetaivas kohotti katsettaan yllättyneenä ja hetken he katsoivat toistensa silmiä. Lopulta, hetken päästä hän nyökkäsi ja painautui harmaata kollia vasten ja alkoi kehrätä.
“Kiitos Tummakajo.”
Tummakajo antoi matalan kehräyksen päästä ulos suustaan. Hän ei voinut olla tuntematta loputonta rakkautta Sädetaivasta kohtaan.

//Mä oon niin innoissani näiden kahden pennuista UwU. Joten joo, nyt sitten Säteen tiineys on tiedossa niin kannattaisko mun kohtapuolin mennä tekemään se pentuhake valmiiksi? ^^

Vastaus:

ÄÄä en kestä!! >.< Ja juu pentuhakemus kannattaa mennä tekemään nyt. Tummakajolle 39 kokemuspistettä.

- Jezkebel

Nimi: Taivashalla - Nummiklaani

20.12.2019 18:30
“ÄÄÄRGH!” siniharmaa naaras älähti tuntiessaan jonkun tömähtävän hänen päälleen. Naaras nosti päätään pelästyneenä ylemmäs vain ja ainoastaan huomatakseen tummanpunaisen kollin, joka näytti itsekin varsin pelästyneeltä.
“Liekkipentu!” hän huudahti sydän yhä hakaten pelästymisen vuoksi. Hän kampesi itsensä jaloilleen ja käänsi metsänvihreät silmänsä kollipentua kohden, joka napitti häntä isoilla silmillä takaisin.
“O-olen pahoillani Taivashalla…”, pentu miukui pelokkaasti, hieman maata kohden painautuneena. Naaras katsoi kollia hetken vaisuna ennen kuin huokaisi syvään ja kohdisti katseensa uudelleen toiseen.
“Liekkipentu… Minun pitäisi pyytää anteeksi… Olisin voinut satuttaa sinua!” hän naukui saaden toisen katseen nousemaan itseensä. Hän huomasi kollin kasvoille nousseen pienen ilahtuneen hymyn.
“Minulla on sinulle jotain!” kolli hihkaisi innostuneena ja kääntyi poispäin hänestä ja kipitti ulos aukiolle.
Naaras katseli kummastuneena kuinka liekinpunainen kolli kipitti hetken päästä takaisin raahaten itsensä kokoista myyrää hänen luokseen. Myyrän hän asetti Taivashallan etutassujen juureen ja nosti sitten kasvonsa soturia kohden.
“Se on sinulle!” pentu tokaisi määrätietoisesti ja katsoi naaras soturia odottavaisena. Hän hymähti pehmeästi, kuitenkin hieman hämillään kiitokset ja alkoi syömään vasta tapettua myyrää. Saaliseläimen herkullinen maku tuntui leikittelevän naaraan makunystyröillä ja sai hänen mielensä kohenemaan. Kun hän oli syönyt, hän lipoi huuliaan tyytyväisenä ja kääntyi katsomaan Liekkipentua, joka tapitti häntä sinisillä silmillään.
“Oletko itse syönyt mitään?” Taivashalla kysyi tutkien pentua ja saadessaan pään pudistuksen, hänen kulmansa hieman rupistuivat. Miksei Liekkipentu ollut syönyt mitään? Kolli oli tuonut hänelle syötävää, muttei ollut huolehtinut omasta syömisestään.
*Mikä pieni hiirenaivo*, soturi mietti huvittuneena ja nyökkäsi aukiolle päin,
“Selvä… No tule, mennään hakemaan ruokaa sinulle.”
He kävelit mukavan rentoa tahtia ulos sotureiden pesältä aukiolle, jossa ei ollut montakaan kissaa paikalla. Ainoastaan Kuurahohde, Lehvähammas ja Leopardilaikku. Varapäällikkö istuskeli yksinään katse suunnattuna jonnekin kauas silmänkantamattomiin. Kuurahohde ja Leopardilaikku sen sijaan juttelivat keskenään ja nauroivat. Naaras loi nopean katseen Leopardilaikkuun ennen kuin keskittyi taas vierellään tassuttelevaan Liekkipentuun. He saapuivat tuoresaaliskasalle ja silloin Liekkipentu kääntyi hänen puoleensa.
“Hei Taivashalla”, pentu miukaisi saaden Taivashallan suuntaamaan katseensa kollipentuun mietteliäänä,
“Niin?”
“Voisitko harjoitella kanssani saalistamista?”
Taivashalla kurtisti hieman kulmiaan yhä katsellen liekinpunaista pentua.
Halusiko pienokainen jo oppia saalistamaan? Eikö sille ollut vielä liian aikaista?
“Haluatko tosissasi?” naaras soturi kysyi mihin sai nopean pään nyökäytyksen. Ei pennulta ainakaan tarmoa puuttunut.
“No hyvä on, voin opettaa sinua saalistamaan, mutta ensin sinun pitää syödä, jotta jaksat”, hän totesi emomaisen lempeästi ja istuutui alas.
Liekkipentu suostui ja valikoi tuoresaaliskasasta hiiren, jota alkoi mutustamaan nopeaan tahtiin. Taivashalla naurahti hieman toisen hätiköinnille ja silitti pennun selkää hännällä kevyesti viestittääkseen, ettei tässä ollut mitään kiirettä ja aikaa kyllä riitti, vaikka muille jakaa. Hetken päästä Liekkipentu oli valmis ja nuoli huuliaan tyytyväisenä ja käänsi sitten päänsä häntä kohden.
“Aloitetaanko?” pentu kysyi innostuneena.
“Aloitetaan vain”, Taivashalla vastasi nousten ylös siniharmaille tassuilleen ja viittoi pennun mukaansa. He astelivat hieman kauemmas tuoresaaliskasasta ja muista, jottei häiritsisi muita.
“Koska pennut eivät saa lähteä leiristä, harjoittelemme leirin sisällä”, Taivashalla kertoi ja nyökkäsi hieman kauempana olevaa lehteä, “näetkö tuon lehden?”
Pentu nyökkäsi katsellen parin askeleen päässä olevaa hieman rusehtunutta lehteä, joka makasi paikoillaan ilman tarkoitusta. Näytti kuin se olisi ollut siinä jo monet vuodenajat, niin rypistyneeltä ja kuluneelta se näytti.
“Seuraa esimerkkiäni”, Taivashalla naukui laskeutuen vaanimisasentoon. Hän lukitsi katseensa lehteen ja lähti hiljaa, höyhenen kevyin askelin liikkumaan vaanimiskohdetta päin. Häntä oli aivan paikoillaan, hieman maanpintaa ylempänä niin, ettei tehnyt minkäänlaisia ääniä, vihreät eloisat silmät olivat keskittyneet pelkästään katsomaan lehteä ja korvat hieman kääntyilivät kuunnellakseen oliko muualla muita olentoja liikkeellä. Kun hän oli päässyt tarpeeksi lähelle, naaras teki sulakan loikan lehteä kohden ja kaappasi sen tassuihinsa ja vaivattomasti ‘tappoi’ sen. Sitten hän kääntyi pentua kohden ja hymyili.
Juuri, kun hän olisi avannut suunsa, Leopardilaikku tassutteli ylväin askelin paikalle saaden naaras soturin huomion täysin itseensä.
“Hei Taivashalla”, ruskealaikkuinen kolli naukui mairea hymy kasvoillaan. Taivashalla hymyili pienesti takaisin ja nyökäytti päätään kollille tervehdykseksi.
Leopardilaikun silmät hetkeksi jäivät katselemaan Liekkipentua ennen kuin ne taas kääntyivät kohtaamaan naaraan metsänvihreät.
“Opetatko Liekkipentua metsästämään, vai?”
“Kyllä”, Taivashalla vastasi vilkaisten liekinpunaista kollipentua pehmeästi, “hän pyysi minua.”
“Sehän on hienoa”, Leopardilaikku naukui ja heitti sitten hurmaavan hymynsä, joiden kanssa kollin silmät tuikkivat kauniisti, “haluaisitko lähteä kanssani metsästämään? Ihan oikeasti.”
Taivashalla vilkaisi Liekkipentua, jonka ilmeestä ei saanut selvää ja huokaisi kevyesti. Hän ei halunnut loukata tai pahoittaa pennun mieltä, muttei halunnut sanoa Leopardilaikulle eitäkään.
“Haittaako se sinua Liekkipentu?” Taivashalla kysyi ja pennun avatessaan suunsa, Leopardilaikku olikin jo äänessä, “miksi se haittaisi? Liekkipentuhan voi mennä leikkimään ja no, tekemään pentujen juttuja.”
Siniharmaa naaras nyökkäsi ja kosketti nenällään hellästi kollin päälakea ja lähti sitten seuraamaan kollisoturia.

//Sori tässä kesti vähän ^^’

Vastaus:

Ei mitään! ^^ Saat 36 Kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Liekkipentu ~ Nummiklaani

17.12.2019 21:02
Liekkipentu raahasi hieman isompikokoista myyrää pitkin leiriaukiota. Hän oli päättänyt viedä ruokaa klaanin kauneimmalle kissalle. Pentu pysähtyi sotureidenpesän eteen ja kurkisti varovasti sisälle. Siristäessään silmiän kolli huomasi kissan, mutta tuo ei liikkunut.
*Nukkuukohan hän?* tummanpunaturkkinen kolli mietti itsekseen. Sitten Liekkipentu sai päähänsä loistavan idean. Hän alkoi vaanimaan soturia hiipien niin hiljaa kun pystyi. Kun pentu oli tarpeeksi lähellä, hän otti suuren loikan ja-
"ÄÄÄRGH!" kolli tömähti maahan varpaidensa varaan. Punaturkkisen pennun sydän hakkasi ja hengitys oli tiheää. Soturi, kenen kimppuun hän oli leikkimielisesti hypännyt olikin nukkunut ja säikähtänyt Liekkipennun loikkaa ja tassullaan viskaisi pennun pois päältään.
"Liekkipentu!" Soturi huudahti noustessaan ja tajutessaan päälleenpomppijan. Pentu katsoi naarassoturia silmät ammollaan.
"O-olen pahoillani Taivashalla...", kolli miukui hiljaa, peläten soturin vihaista reaktiota. Sellaista ei onneksi tullut.
"Liekkipentu... Minun pitäisi pyytää anteeksi... Olisin voinut satuttaa sinua!" siniharmaaturkkinen kissa sanoi rauhalliseen äänensävyyn. Liekkipentu ilahtui ja samassa muisti myyrän.
"Minulla on sinulle jotain!" pentu naukui hakiessaan kuollutta eläintä pesän suuaukolta. Taivashalla katseli kummastuneena kollin perään ja hämmästyi, kun tuo raahasti melkein itsensä kokoisen myyrän naaraan tassujen juureen.
"Se on sinulle!" Punaturkkinen pentu tokaisi.
"Ai, kiitos", soturi tokaisi hämmentyneenä takaisin, kuitenkin hymyillen. Liekkipennun mielestä siniharmaaturkkinen naaras oli kaunis, eikä hän voinut vastustaa itsekkään hymyilemästä, kun hän alkoi syömään myyrää. Eikä mennyt kauaakaan, kun myyrä oltiin syöty. Taivashalla lipoi huuliaan.
"Oletko itse syönyt miään?" Soturi kysäisi. Liekkipentu pudisti päätään. Naaras kurtisti kulmiaan kysyvänä.
"Selvä... No tule, mennään hakemaan ruokaa sinulle", siniharmaaturkkinen kissa hymähti, kuitenkin pitäen kilttiä äänensävyä yllä. Kaksikko lähti rauhalliseen tahtii liikkumaan kohti tuoresaaliskasaa. Kollista tuntui niiin hienolta kävellä arvostetun soturin rinnalla leirissä.
"Hei Taivashalla", pentu miukaisi yhtäkkiä. Naaras katsahti tummanpunaturkkiseen kissaan mietteliään näköisenä.
"Niin?"
"Voisitko harjoitella kanssani saalistamaan?"

Vastaus:

Kannattaisi varmaan lukea tarinat kunnolla läpi ennen lähettämistä. Viimeisessä lauseessa pitäisi olla "saalistamista" eikä saalistamaan xd 16kp

- J

Nimi: Tummatassu - Puroklaani

16.12.2019 21:14
“Tummakajo? Hei Tummakajo?”
Tummakajo raotti silmiään väsyneenä. Hetken räpyteltyään silmiään, hän huomasi edessään kaksi vaaleaa tassua.
“Hereillä ollaan”, hän naukaisi matalalla äänellä ja haukotteli isosti ennen kuin kallisti päätään hieman, jotta pystyi katsomaan edessään seisovaa kissaa.
“Sädetaivas?” hän kysyi uteliaana ja nousi ylös. Syvä venytys sai yön aikana kangistuneet lihakset rentoutumaan ja hyvän olon kollille. Venyteltyään hän kääntyi kumppaninsa puoleen kysyvänä.
“Haluaisitko lähteä kanssani metsästämään?” naaras kysyi suloisesti hymyillen, mikä tuntui saavan Tummakajon sydämen pamppailemaan kovempaa.
“Miksipä ei”, hän vastasi hymyillen ja seurasi toista ulos sotureiden pesästä valoisalle aukiolle, jossa huomasi Kotkapennun, Kuplapennun ja Räntäpennun leikkivän ilmeisemmin taisteluharjoituksia, joissa yksi pennuista oli iso ja vaarallinen mäyrä. Tummakajon viikset värähtivät huvituneisuudesta, kun Kuplapentu esitti mäyrää ja nousi takajaloilleen ja alkoi sohia ympäriinsä yrittäen osua kahteen muuhun pentuun. Räntäpentu päästi rääkäisyn ja loikkasi Kuplapennun kimppuun.
Tummakajo huomasi emonsa Kultakuiskeen pentutarhan suuaukolla makoilemassa ja tarkkailemassa pienokaisia. Vaikkeivat pennut edes olleet hänen, silti naaras katsoi heidän peräänsä kuin ne olisivat olleet hänen omiaan. Tummakajo arvosti emossaan juuri sitä lempeyttä ja ihaili kuinka kuningatar saattoi ottaa noinkin vain orpopennut siipiensä suojaan. Tummakajo pudisteli päätään kääntyen katsomaan vieressään tassuttelevaa Sädetaivasta, jonka kermanvalkoinen lyhyt turkki sädehti kauniisti, kun auringonsäteet osuivat siihen. Näytti siltä kuin valopilkut hänen turkillaan olisivat tanssahdelleet ympäriinsä. Naaraan taivaansiniset silmät kuplivat onnellisuutta, kun hänkin oli kääntänyt katseensa pentuihin. Tummakajo käänsi katseensa eteenpäin ja keskittyi ohjaamaan heidät vatukkamuureille. Halusiko Sädetaivas pentuja? Halusiko hän pentuja?
“Minne aiomme mennä metsästämään?” kolli uteli saaden toisenkin katseen siirtymään leikkivistä pennuista häneen.
“Joentörmälle?”
“Kuulostaa hyvälle”, Tummakajo naukaisi ja heitti naaraalle leikkisän virneen,
“Otetaanko juoksukilpailu kuka pääsee sinne nopeiten?”
“Kiinni veti!” Sädetaivas hihkaisi iloisena kuin vastanimitetty oppilas ja pinkaisi Tummakajon ohi ja sukelsi karhunvatukkamuurin läpi.
“Hei odota! Otit varaslähdön!” huusi Tummakajo soimaten itseään siitä, ettei ollut taaskaan valmistautunut siihen, että haasteen heitettyään, Sädetaivas juoksisi kuin metsähiiri kohti paikkaa.
Tummakajo pudisti päätään ja lähti juoksuun. Hän loikkasi samasta kohtaa läpi vatukkamuurin ja lähti pinkomaan niin kovaa kuin vain jaloista ikinä pääsikään. Hän yritti käyttää taas sitä keinoa, että upotti kynsiään maahan ja veti itselleen vauhtia. Se toimi ja hänen vauhtinsa nopeni, se ei kuitenkaan vieläkään ollut tarpeeksi nopeaa naaraaseen verrattuna, joka juoksi niin kovaa, ettei hänen tassunsa edes näyttäneet osuvan maahan.
“Senkin huijari!” Tummakajo puuskutti yrittäen saada kiinni toista, joka viiletti hyvän välimatkan päässä. Juostessaan naaras näytti aivan nummiklaanilaiselta.
“Sinä olet vain hidas!” Sädetaivas huusi takaisin jatkaen nopeaa pinkomistaan eteenpäin kohti joentörmää.
Tummakajo yritti juosta yhä kovempaa, mutta hänen jalkansa eivät tuntuneet tottelevan. Niihin sattui jo todella paljon ja jokaiseen lihakseen tuntui pistelevän viime yön partionnin takia. Hän yritti jatkaa juoksemistaan, kun yhtäkkiä jalka tuntui pettävän alta ja Tummakajo rääkäisi kauhistuneena, kun tasapaino horjahti. Hän puristi silmänsä kiinni tehdessään komean lentolaskun maahan. Neulaset ja kivet raapivat haavoja kollin nahkaan, kun hän liukui eteenpäin.
“Tähtiklaanin tähden Tummakajo!” Sädetaivaan huolestunut huudahdus kajahteli kollin korviin ja sai hänen silmänsä hitaasti aukenemaan.
“Oletko kunnossa?” naaras huudahti juosten hänen luokseen ja kumartui hänen ylleen. Tummakajo kohdisti katseensa naaraaseen, jonka taivaansinisistä silmistä heijastui selvä huoli ja säikähdys. Kolli nyökytteli päätään viestittääkseen kaiken olevan kunnossa, vaikka naarmuihin kirveli.
Hän nousi varovaisesti tassuilleen ja katsoi kumppaniaan, joka napitti häntä yhä epäuskoisena. Naaras ei ollut uskonut hänen olevan kunnossa. Ei hänkään olisi ollut, jos olisi todistanut samanlaista lentolaskua maankamaralle.
“Ihan totta, olen kunnossa”, hän maukui puskien naarasta. Sädetaivas pudisti päätään kipakasti ja alkoi pestä hänen turkkiaan ja putsata äsken tulleita naarmuja. Tummakajo ei viitsinyt sanoa mitään vaan päätti antautua istumaan paikoillaan ja ottamaan vastaan perusteellisen pesemisen.

Vastaus:

31 kp:ta! Toivottavasti Tummakajo selviää tästä mahalaskusta ;D.

- Jezkebel

Nimi: Tummatassu - Puroklaani

16.12.2019 19:38
Ilta saapui hitaasti ja täplitti kullankeltaisilla säteillään Puroklaanin leiriä. Pieni lempeä tuuli kävi aukiota läpi ja pörrötti tummanharmaan nuoren soturin turkkia. Kolli nuolaisi rintakarvojaan samalla, kun katseensa käydä hiljaista leiriä läpi. Aukiolla oli enään vain Puronlaulu, Kanijalka, Täpläliito, Ruskalehti ja hän. Hänen ja hänen sisarusten partiontivuoro alkaisi pian ja heidän pitäisi olla hiljaa, sanomatta sanaakaan ennen aamua.
Hän kuuli askelia, jotka lähestyivät ja kääntyi katsomaan tulijaa. Kollin harmaille kasvoille nousi hymy hänen huomatessa tulijan olleen kuvankaunis Sädetaivas, jonka vaalealla turkilla leikitteli iltahämärän kultaiset säteet.
“Ajattelin tulla sanomaan öitä ennen kuin sinun on istuttava hiljaa”, naaras naukaisi hymyillen ja puski hänen rintaansa kiintymisen osoituksena. Tummakajo päästi hiljaisen kehräyksen ilmoille, kun hän nuolaisi kumppaninsa päälakea.
“Tein sinulle pedin viereeni jo valmiiksi”, Sädetaivas kertoi, mihin Tummakajo vastasi onnellisella hurinalla,
“Kiitos Sädetaivas, todella ajattelevaista.”
Kermanvalkoinen naaras nyökäytti päätään, nuolaisi kollin poskea ja lähti sitten tassuttelemaan sotureiden pesää kohden. Tummakajon keltaiset silmät seurasivat naarasta, kun hän vilkaisi vielä kollia ennen kuin sujahti sisään pesään.
Hän hymähti itsekseen pudistaen päätään ja kääntyi sitten takaisin katselemaan aukiota. Täpläliito sanoi jotain Puronlaululle ja tassutteli sitten rennoilla askelilla veljensä luokse ja istahti alas pienen välimatkan päähän. Vaaleanharmaan soturin leveiltä kasvoilta ei voinut lukea minkäänlaisen tunteen ripaustakaan. Hän näytti tyyneltä ja tunteettomalta kuin kollia ei olisi kiinnostanut mikään tai kukaan. Tummakajo kurtisti kulmiaan veljelleen ja huomasi kuinka myös Ruskalehti kipitti paikalle ja istui alas alkaen sukimaan kanelinruskeaa turkkiaan. Sisko sen sijaan näytti omalta elolliselta itseltään, jonka silmissä hehkui sellainen pieni liekki, mikä vain odotti vapautumistaan.
Ututähti tassutteli heidän luokseen jonkin ajan päästä ja katsoi kolmea nuorta soturia. Naaraan puhtaanvalkeilla kasvoilla leikitteli pieni hymy, kun hän avasi suunsa,
“Nyt alkaa teidän partiointivuoronne, jolloin ette saa sanoa mitään, tietenkin hätätilanteet ovat eri juttu.”
Kolmikko nyökytti päällikön sanoille, mikä sai naaraan hymähtämään, sanomaan yöt ja lähtemään omalle pesälleen.
Tummakajo huokaisi hiljaa kääntyen katsomaan karhunvatukkamuureille päin ja korjasi asentoaan paremmaksi, jotta jaksaisi olla paikoillaan ja keskittyä tehtäväänsä, klaanin vartiointiin.

Tummakajo säpsähti tuntiessaan kosketuksen kyljessään. Hän kääntyi katsomaan Kanijalkaa, joka nyökäytti päätään sotureiden pesille päin.
“Voit mennä nukkumaan ja pitää hieman vapaata”, vanhempi soturi naukui ja Tummakajo myöntyi ajatukseen, että saisi nukkua kumppaninsa vierellä pehmeillä sammalpedeillä.
Hän nousi kankaille jaloilleen ja suuntasi sotureiden pesälle samalla, kun himmeät aamuauringon säteet leikittelivät ja raidottivat paksuturkkisen kissan turkkia.
Hän teki tiensä sisälle pesään ja etsi katseellaan läpi muita hämärässä. Vaikkei hän nähnytkään oikein mitään himmeän valoistuksen takia, hän silti pystyi haistamaan Sädetaivaan makean ominasuustuoksun. Hän suunnisti kumppaninsa pedin luokse ja kävi hänen viereensä makaamaan. Hän möyhi sammalia kynsillään paremmin, jonka jälkeen kurottui nuolaisemaan naaraan päälakea, jonka jälkeen painautui toista vasten hieman enemmän ja kietoi häntänsä heidän ympärillensä. Pää vielä etutassujen päälle ja sitten painavat silmäluometkin päättivät mennä kiinni ja pakottaa kollin nukahtamaan. Hänen mielitiettynsä hurmaava tuoksu sai kollin nukahtamaan nopeasti.

Vastaus:

28 kp:ta!

- Jezkebel

©2020 Saniaiskanjoni v1.2 - suntuubi.com