Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

 

Tänne sitte vaan kirjottelemaan... Tarinoilla ei ole mitään maksimipituutta. Toivoisimme kuitenkin, että tarinoita EI kirjoitettaisi parin virkkeen pätkissä ;) Eli vähintäänkin viisi riviä tekstiä.

Tarinoissa voit siis käyttää muiden ropettajien kissoja, tai keksiä itse sivuhahmoja, joita EI tarvitse luoda (luominen alkaa olla kannattavaa jos kissa esiintyy useammassa tarinassa moneen kertaan). Jos käytät muiden kissoja älä satuta tai tapa niitä kysymättä kissan ropettajalta! Niin ja lisäksi tutustu ensin kissaan ettei käy niin, että tarinassasi kissa on hullu tappaja vaikka se olisi oikeasti ystävällinen!

Kirjoitus muodolla ei ole väliä, eli voit kirjoittaa minä-muodossa tai kertojalla. Kun aloitat tarinasi kirjoittamisen, laita nimi kohtaan ensin oman kissasi nimi ja sitten klaanisi nimi... ;3 (Tämä helpottaa huomattavasti meidän yp:iden työtä!)

 

Vuodenaika: Viherlehti. Eli keskikesä. Lämpimät tuulet puhaltavat ja riistan määrä on ylittynyt viime viherlehteen verrattuna.

 

Ajankohtaista:

(Auttaa sinua, ropettajaa pysymään ajantasalla tapahtuvista asioista, myös tarinoissasi.)

Seuraava kokoontuminen 02.03. - 07.03.2020

Seuraava parantajien kokoontuminen 12.03. - 17.03.2020

 Sairauksia ei ole liikkeellä. Klaanien välit pysyvät hyvinä. Monia erakko -ja kotikissoja ollaan nähty enemmän mitä tavallisesti. Klaanitovereiden kanssa on yllättävän paljon erimielisyyksiä.

Vieraskirja  << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Jäätassu ~ Luuklaani

15.12.2019 21:14
"Kun Kuutamoklaani saa kuulla huhusta, että Puroklaani olisi hyökkäämässä, he pyrkivät hyökkäämään sinne ensin. Kun Kuutamoklaani on lähettänyt huokkäysjoukkonsa matkaan, me hyökkäämme heidän leiriinsä. Sitten, kun olemme valloittaneet Kuutamoklaanin, rupeamme valloittamaan muita klaaneja!" Käärmeenisku julisti suunnitelmansa. Jäätassun ilme ei muuttunut aikaisemmasta tylsistyneestä innokkaaseen. Oppilas näytti tulevan vain tylsistyneemmäksi soturia kuunnellessa. Mutta se johtui vain Käärmeeniskusta. Kaikkia Luuklaanilaisia yhdisti vallanhalu, eikä punaoranssiturkkinen naaras ollut poikkeus. Olisi mukavaa hallita kaikkia klaaneja. Jos tämä suunnitelma olisi tullut Pakkasviiman tai Kuolontähden suusta, sinisilmäinen kissa olisi ollut kaikin voimin mukana. Mutta sen tullessa Käärmeeniskun suusta...
"Miten ajattelit 'toteuttaa' tämän suunnitelmasi? Menet kertomaan jollekin klaanikissalle, että Kuutamoklaani yrittää hyökätä heidän leiriinsä? Mikä antaisi heille syyn uskoa SINUA?" Jäätassu nauroi ja nousi tassutellakseen tuoresaaliskasalle. Hän ei jaksanut olla kollin seurassa tällä hetkellä. Astuessaan ulos oppilaidenpesästä, hän huomasi aukiolla tapahtuvan jotakin erikoista. Pakkasviima oli Kostokynnen kimpussa samalla, kun Kuolontähti ja Viiltokynsi seurasivat tappelua vierestä.
*Miten en kuullut tappelun ääniä oppilaiden pesään?* oppilas ihmetteli, mutta riensi toiselle puolelle aukiota, tarkkaillakseen tappelua lähempää. Kostokynsi parkaisi Pakkasviiman puraistessa tuota takajalkaan. Naaras ei voinut kuin hymyillä. Tässähän oli hupia kerrakseen! Punaturkkinen kissa katseli avutonta parantajaa huvittuneena, kun tuo yritti parhaansa mukaan pysyä pystyssä. Hän seurasi katseellaan, kun Kostokynsi yritti hyökätä, ainoastaan epäonnistuakseen ja nauroi ääneen, kun varapäällikkö riuhtaisi kollin ilmaan. Mustavalkea kolli nousi seisomaan henkeään haukkoen, hän oli selvästi aivan poikki. Jäätassu huomasi, kuinka loputkin kissat Luuklaanista hivuttautuivat aukiolle katsomaan tappelua.
"Luuklaanin kissat!" Kuolontähti yhtäkkiä huusi. Kaikkien huomiot kiinnittyivät häneen.
"Olemme nyt kokoontuneet julistamaan petturin kuolemaa", päällikkö sihisi hyytävästi, pitäen katseensa naulittuna Kostokynteen. Jäätassu kuuli Käärmeeniskun supisevan jotakin Tappotahdolle.
"HILJAISUUS!" Pakkasviima karjahti. Käärmeenisku hiljeni heti karjahduksen jälkeen. Jäätassua hymyilytti.
*Oikein hänelle!* Oppilas hihkaisi mielessään.

// Nyt todellakin pukkaa sitä tarinainspiraatiota

Vastaus:

14 kp:ta.

- J

Nimi: Tummatassu - Puroklaani

14.12.2019 20:00
Tummatassu/-kajo - Puroklaani

“Tummatassu!”
Harmaaturkkinen oppilas käänsi katsettaan aukiolle päin, missä huomasi Sädetaivaan. Naaras hyppeli hänen luokseen ja puski nopeasti häntä kiintymyksen osoituksena.
“Haluaisitko tulla minun, Punalehden ja Kanijalan kanssa metsästämään?” naaras kysyi hymy kermanvaaleilla kasvoillaan samalla, kun napitti kollioppilasta taivaansinisillä silmillään.
“Käyhän se”, Tummatassu vastasi kääntäen katseensa karhunvatukkamuurille, jossa kaksi soturia jo odottivatkin, “koska ei minulla tässä mitään tekemistäkään ole.”
Sädetaivas nyökkäsi innoissaan ja heilautti häntäänsä merkiksi seurata. He tassuttelivat kahden kokeneen soturin luokse ja lähtivät siitä sitten metsikköä. Tummatassu vilkaisi vierellään kulkevaa vaaleaturkkista nuorta soturitarta, jonka kasvoilla leikitteli onnellisen näköinen hymy.
Tummatassu huokaisi syvään. Yksin oppilaiden pesässä nukkuminen oli ollut todella outoa ja hankalaa. Eihän hän nyt kirjaimellisesti ollut yksin siellä, mutta ilman naarasta pesä tuntui tyhjältä. Sädetaivaan nimityksestä oli mennyt melkein jo kuu tai hieman yli ja Tummatassu tiesi, ettei hänen pitäisi enään odottaa kauaa, kun päällikkö pitäisi hänelle loppuarvioinnin ja sen jälkeen hän pääsisi nukkumaan taas naaraan kanssa. Tällä kertaa hän kuuntelisi emoansa ja nukkuisi toisen kanssa vieretysten niin, että heidän turkkinsa osuisivat toisiinsa.
“Mitä mietit?” Sädetaivaan heleä ääni keskeytti oppilaan ajatukset ja saivat tummanharmaan pään kääntymään toista kohden.
Hän pudisti päätään samalla nostaen pienen, ehkä hieman ujonkin hymyn kasvoilleen, “Mietin vain milloin arviointini on ja miten se tulee menemään.”
“Uskon, että se on jo kohta”, Sädetaivas vastasi hymyillen rohkaisevasti, “ja hyvin se menee.”
Tummatassu nyökkäsi naaraalle ja keskitti katseensa eteenpäin kuitenkin tuntien toisen katseen turkillaan.

Aika oli tuntunut kuluvan todella hitaasti, aivan liian hitaasti. Tummatassu oli odottanut mahdollisimman kärsivällisesti arviointiaan ja harjoitellut sitä varten todella paljon. Sädetaivas oli katsellut hieman huolestuneesti kollioppilaan puuhia ja pyytänyt tämän lopettaa ajoissa, koska arviointi tulisi menemään hyvin eikä hänen olisi tarvinnut hermoilla sitä niin paljon.
Arviointi oli mennyt loistavasti ja Ututähti oli kertonut ylpeänä, että hänen oppilaansa nimitettäisiin tänään mitä pikimmiten. Tummatassu oli melkein hyppinyt ilosta ja juossut päätä pahkaa mielitiettynsä luokse ja kertonut uutisista.
“Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen!”
Tummatassu kuuli päälikkönsä kutsuhuudon ja kipitti nopeasti eturiviin. Nyt hän ainakin ymmärsi miksi Sädetaivas oli ollut hermostunut. Eihän sitä kuin yhden kerran nimitetty soturiksi.
Kun kissat olivat kerääntyneet kuuntelemaan Ututähteä, naaras hymyili ylpeästi katsellen tummanharmaata oppilastaan suoraan silmiin. Tummatassu paransi ryhtiään vastaten naaras päällikön katseeseen niin vakaasti kuin ikinä osaisikaan.
“Minä Ututähti, Puroklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa näihin oppilaisiin. He ovat opiskelleet kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on heidän vuoronsa tulla sotureiksi”, Ututähti naukui kuuluvasti ja hännän liikkeellä kutsui Tummatassun, Täplätassun ja Ruskatassun muidenkin eteen. Kolli katseli mestariaan häntä hermostuksesta nykien.
“Tummatassu, Täplätassu ja Ruskatassu, lupaatteko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkenne uhalla?”
“Lupaan!” Tummatassu vannoi kuuluvasti ääneen.
Hänen kaksi sisarustaan myös lupasivat ja Tummatassun vilkaistessa heitä, hän huomasi pelkkää tarmoa ja uskollisuutta heidän molempien silmissä. Hän kääntyi takaisin päällikön puoleen hymyillen. Hän oli sisaruksistaan ylpeä, vaikkei puhunutkaan heidän kanssaan niinkään paljon. Silti he olivat hänen pentuetovereita ja heillä oli aina erityinen paikka hänen sydämessään.
“Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Tummatassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Tummakajona. Tähtiklaani kunnioittaa päättäväisyyttäsi, ja hyväksymme sinut Puroklaanin täydeksi soturiksi!” Ututähti julisti katsellen Tummakajoa nyökäten. Kolli hymyili leveästi ja kääntyi katsomaan kunnolla sisaruksiensa nimityksiä.
Päällikkö sanoi sanalleen samoin kuin hänen kohdallaan, mutta Ruskatassun soturinimeksi tuli Ruskalehti ja Täplätassusta Täpläliito.
“Tummakajo! Ruskalehti! Täpläliito!” klaanilaiset alkoivat hurrata kovaan ääneen mikä sai Tummakajon pöyhistämään rintaansa ja tuntemaan olonsa ylpeäksi ja tärkeäksi kaikkien kissojen hurratessa hänen nimeänsä.
Kun hurraukset alkoivat hiljentyä, Tummakajo ryntäsi Sädetaivaan luokse ja painautui naarasta vasten ottaen kaikki nuolaisut onnellisena vastaan. Naaraan makea tuoksu sai Tummakajon kehräämään ääneen ja sellaisella äänenvoimakkuudella, ettei ollut pelkoakaan ettei naaras kuulisi sitä.
“Nyt voimme vihdoin nukkua taas samassa pesässä”, naaras naukui saaden hänen olonsa yhä onnellisemmaksi. Ilmeisesti myös Sädetaivaskin halusi nukkua hänen kanssaan ja jakaa pedin hänen kanssaan.
“Niin voimmekin”, kehräsi Tummakajo, joka kohdisti katseensa mielitiettyynsä. Hän kosketti toisen nenää omallaan ja hymyili hieman hämmentyneelle ilmeelle, jonka Sädetaivas hänelle soi.
“Nyt, kun minäkin olen soturi, haluan kertoa sinulle jotain”, Tummakajo naukaisi ja viittoi hännällään seuraamaan leirin nurkamiin. Sädetaivas seurasi hieman hämillään.
He istuivat alas ja katsoivat toisiaan, Sädetaivas pää kallellaan ja kyselevänä, Tummakajo hermostuneen oloisena. Pystyisikö hän kertoa Sädetaivaalle? Entä, jos naaras ei tuntisi samanlailla kuin hän? Kollihan vain nolaisi itsensä silloin.
“Mitä asiaa sinulla oli?” Sädetaivas kysyi hiljaa. Tummakajo huokaisi syvään ja kohdisti sitten pistävän keltaiset, epäileväiset silmänsä toista kohden.
“Minä.. tykkään sinusta todella paljon”, kolli kertoi hiljaisella äänellä ja vilkaisi tassujaan kooten itseään ennen kuin taas katsoi kaunista naarasta edessään, “pidän sinusta eri tavalla kuin vain ystävänä. Olen aina tykännyt, mutta tunteeni selvisivät vasta hetki sitten.”
Sädetaivaan silmät hieman laajenivat ja hän näytti hölmistyneenä. Naaras ei sanonut mitään, muttei lähtenytkään mihinkään. Katseli häntä vain hiljaisesti, mikä sai nuoren soturin tuntemaan olonsa yhä tyhmemmäksi. Ei Sädetaivas tietenkään pitänyt hänestä. Hehän olivat olleet vain ystäviä…
“M-minä…”, Sädetaivas sitten yllättäen aloitti saaden Tummakajon katseen napsahtamaan takaisin häneen. Naaras selvitti kurkkuaan samalla, kun katsoi häntä epäröiden, “minäkin tunnen samanlailla sinua kohtaan. En ole koskaan vain uskaltanut myöntää sitä sinulle, kun pelkäsin, ettet haluaisi olla ystäväni enään sen jälkeen.”
Tummakajo jäätyi hetkeksi paikoilleen. Pelkäsikö naaraskin torjumiseksi tulemista? Vaikkei hän olisikaan tuntenut samanlailla häntä kohtaan, ei kolli olisi koskaan vain sen takia jättänyt häntä.
“Tietenkin olisin ollut silloinkin ystävä kanssasi”, Tummakajo hymyili ja nuolaisi naaraan poskea.
“Kumppanit?” kollisoturi kysyi virnistäen.
“Kumppanit”, Sädetaivas vastasi naurahten. Hänen viaton hymynsä ja ilosta tuikkivat silmät saivat Tummakajon sydämen heittämään voltteja toisensa perään. Hän oli maailman onnellisin kissa.

//No nyt on Tummakin soturi ;3 Ja siis Täplä on Täpläliito ja Ruska Ruskalehti ^^

Vastaus:

Melkein kiljun innosta! Soturiksinimitys ja kumppanuus saman illan aikana? Tummakajo elää parasta elämäänsä tällä hetkellä ;) Haluatko, että päivitän Tummakajon ja Sädetaivaan suhteet toistensa profiileihin? Ja ainiin, tästä loistavasta tarinasta tulee 46 kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Kinuski ~ Kotikissa

14.12.2019 18:29
Kinuski availi silmiään ja huokaisi helpotuksesta, kun ei tuntenut päänsärkyä tai sitä kamalaa oloa, mikä oli jo viikonpäivät hänellä jatkunut. Kotikissan vatsaan vielä sattui, mutta hän oli oppinut elämään tuon kivun kanssa, olihan tää jo toinen kerta, kun tälläistä tapahtui hänelle.
"Olisi parasta nousta ylös", naaras mumisi itsekseen ja hitaasti hivuttautui istumaan. Hän haukoitteli, ravisteli päätään ja pesi itsensä läpikotaisin. Tämän jälkeen kinuskiturkkinen kissa nousi seisomaan ja löntysteli ruokakupilleen.
"Onneksi ruokaa riittää, kuolen kohta nälkään!" sinisilmäinen kissa hymähti itsekseen ja alkoi syömään. Ruoka maistui hiukan tylsältä, Kinuskille tarjoiltiin aina samanlaista mureketta, jossa saattoi joskus olla erilaisia makuvivahteita.
*Haluaisin päästä syömään jotakin muutakin kuin tätä!* kotikissa ajatteli itsekseen ja alkoi miettimään, miltä hiiri maistuisi. Ajatus kuvotti naarasta, mutta samaan aikaan hän oli hyvin paljon kiinnostunut pienen eläimen mausta. Hän ei ikinä pystyisi tappamaan, saatikka sitten syömään mitään sellaista, mutta sinisilmäsen kissan hyvä ystävä, Misteli, kertoo aina hänet nähdessään kuinka hyviltä hiiret ja päästäiset maistuvat. Varsinkin, kun ne on itse metsästetty. Kinuski huokaisi syvään. Hän ei ollut nähnyt kollia pitkään aikaan, olikohan hän kunnossa? Kotikissan päässä alkoi pyörimään miä hirveimmät kauhukuvat harmaan kissan kuvitellusta kohtalosta.
*Onkohan hän jäänyt auton alle, tai muiden eläinten syömäksi? Entä, jos Luodin jengi on tappanut hänet? Tai joku klaanikissoista?* kinuskiturkkinen naaras panikoi ja kipitti toiseen päähän huonetta, missä sijaitsi sinisilmäisen kissan lempipaikka; suuri ikkuna leveällä ikkunalaudalla. Kinuski pysähtyi ikkunalaudan alle ja mieti pystyisikö hän sille hyppäämään. Viimeksi, kun hän oli yrittänyt hypätä noin korkealle ensimmäisen pentueensa jälkeen, hänen haavansa olivat auenneet. Kotikissa oli kuitenkin tällä kertaa levännyt pidempään ja liikkunut varovasti, joten ehkä hän pystyisi nyt loikkaamaan ikkunalaudalle ilman mitään ikäviä seurauksia? Huomaamattaan naaras oli ottanut ponnistusasennon ja nyt heilutteli häntäänsä jännityksestä. Sinisilmäisen kissan omistajat eivät olleet tällä hetkellä kotona, joten jos jotakin ikävää tapahtuisi, apua ei olisi lähellä.
*Pitäisikö hypätä?* Kinuski mietti tuijottaessaan ikkunalaudalle. Hän ei ollut koko viikkoon nähnyt ulkomaailmaa, joten ajatus hypätä houkutteli, mutta Kinuski tiesi, että jos haavat aukeaisivat, hän olisi vielä pidempään oman petinsä vankina, mitä oli jo nyt ollut. Mutta oliko ulkomaailma sen arvoista?

// Mäkin innostuin nyt kirjoittamaan :D

Vastaus:

15 kp:ta.

- J

Nimi: Tummatassu - Puroklaani

14.12.2019 17:01
Tummatassu - Puroklaani

Oli aikainen aamu ja aurinko vasta teki tuloaan taivaalle, kun Tummatassu säpsähti hereille. Hän räpytteli silmiään samalla, kun haukotteli makeasti. Samalla kollin katse liikkui oppilaiden pesässä ja hän huomasi nopeasti, ettei Sädetassusta ollut jälkeäkään.
Oppilas nousi tassuilleen ja vilkaisi vielä omalla pedillään nukkuvia sisaruksiaan ja Saratassua ja Varjotassua, jonka jälkeen teki tiensä pesän suulle ja kurkisti ulos. Aukio oli melkeinpä tyhjä lukuunottamatta Purolaulua ja Kanijalkaa.
Tummatatassu käänsi katseensa kaislatunnelille, josta kuului ääniä kuin joku tai jotkut olisivat tehneet tietään leiriin. Kollin keltaiset silmät hieman viiruuntuivat, kun äänet hetkeksi hiljenivät.
“Sädetassu, koita olla hiljempaa, kun muut vielä nukkuvat!” Punalehden ääni huokaisi ennen kuin punaruskea naaras asteli leiriin. Naaraan perässä tassutteli Sädetassu, jonka kermanvalkoisilla kasvoilla oli innokas hymy.
“En voi sille mitään, että olen onnellinen!” oppilas hihkaisi mikä sai Punalehden läpsäisemään häntänsä toisen suun eteen.
“Jos et nyt herättäisi koko klaania niin menen puhumaan Ututähdelle”, soturi huokaisi luoden nopean varoittavan katseen oppilaaseen ennen kuin lähti tassuttamaan ripeillä askelilla päällikön pesää kohden.
Tummatassu kurtisti kulmiaan samalla, kun suki rintakarvojaan. Miksi Punalehti menee päällikön pesälle puhumaan Ututähdelle ja miksi Sädetassu on niin innoissaan? Kollin katse liikkui takaisin innokkaan oloiseen Sädetassuun, joka oli seisahtunut paikoilleen ja katsoi silmät tarkkoina päällikön pesälle päin minne Punalehti oli juuri äsken kadonnut.
Tummatassu ei pystynyt olla kysymättä asiasta niinpä hän nousi ylös ja hieman vaivautuneena asteli naarasoppilaan luokse, jonka korvat värähtivät hieman.
“Hei Sädetassu”, Tummatassu aloitti saaden toisen katseen itseensä, “miksi mestarisi meni puhumaan Ututähdelle? Teitkö jotain?”
“No en hupsu!” sinisilmä naurahti askeltaen lähemmäs kollia ja puski hänen rintaansa mikä sai Tummatassun hieman säpsähtämään. Hän ei ollut vielä tottunut ollenkaan siihen ajatukseen, että toinen saattaisi puskea tai vaihtaa kieliä hänen kanssaan ihan noin vain tai milloin vain.
“Minut nimitetään soturiksi”, naaras kehräsi painautuen yhä enemmän Tummatassun paksua turkkia vasten, “Punalehti piti aikaisin aamulla arvioinnin ja pääsin sen läpi! Voitko uskoa Tummatassu?”
Tuntui kuin koko aika olisi pysähtynyt ja jokainen kollin lihaksista jähmettynyt. Hänen sydämensä hieman hypähteli normaalia nopeampaa. Sädetassusta tulisi soturi? He eivät voisi enään jakaa pesää eikä nukkua lähekkäin?
“S-sehän on…”, Tummatassu aloitti yrittäen saada äänensä pysymään sillä tavallisella äänensävyllä, muttei voinut mitään hieman täriseville sanoilleen. Kolli yritti kovasti miettiä voisi sanoa niin, ettei kuulostaisi siltä kuin osa hänestä murenisi palasiin.
“-hienoa..”
Hän kumartui nuolaisemaan naaraan päälakea ja painoi päänsä toista vasten hakeakseen turvaa. Naaraan makea tuoksu sai hänen kiivaan sydämensykkeen hieman rauhoittumaan. Hän ei voinut ajatuksilleen mitään. Tuntui kuin naaras olisi hylännyt hänet ja seuraavaksi hän varmasti unohtaisikin kollin, kun sotureiden tehtävät veisivät hänen kaiken aikansa.
“Eikö olekin?” Sädetassu kysyi hiljaa ja nosti päätään hieman, jotta pystyi kohtaamaan Tummatassun surulliset keltaiset silmät. Tummatassu nyökkäsi huokaisten yrittäen piilottaa kaiken sen pettymyksen ja surun silmistään, kun jatkoi naaraan hiljaista katselua.
“Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen!” Uututähden kutsuhuuto sai Sädetassun katseen irtaantumaan Tummatassusta ja naaraan kasvoille nousemaan iloisen hymyn. Tummatassu huokaisi syvään, mutta seurasi kermanvalkoista naarasta lähemmäs puhujankiveä, missä luonnonvalkea päällikkö seisoi.
He istuivat alas melkeinpä eturiviin ja pian muitakin kissoja alkoi kerääntymään lähemmäs. Kun kaikki kissat olivat kokoontuneet kuuntelemaan Ututähteä, päällikkö nosti kuonoaan hieman ylemmäs. Naaraan katse kävi kissoja läpi.
“Olemme kokoontuneet tänään, koska yksi oppilaistamme on valmis soturiksi nimitettäväksi.”
Tummatassu vilkaisi vierellään istuvaa Sädetassua, jonka taivaansiniset silmät hehkuivat iloisina ja jännittyneinä. Hän nopeasti kosketti hännällään toisen häntää saaden naaraan katseen kääntymään häneen. Hän heitti naaraalle pienen kannustavan hymyn, mikä sai toisenkin hymyilemään yhä isommin.
“Minä Ututähti, Puroklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi”, Ututähti aloitti kutsuen Sädetassun lähemmäs niin, että kaikki näkivät hänet. Naaraan turkki kimmalsi kauniisti aamuisessa auringonsäteissä.
“Sädetassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?”
Sädetassun silmät hehkuivat, kun hän lupasi.
“Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Sädetassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Sädetaivaana. Tähtiklaani kunnioittaa intoasi, ja hyväksymme sinut Puroklaanin täydeksi soturiksi!” Uututähti julisti ja nyökkäsi tuoreelle soturille ylpeä hymy kasvoillaan.
“Sädetaivas! Sädetaivas!” Tummatassu aloitti ensimmäisenä naaraan hurraamisen, johon muutkin liittyivät kovaäänisesti.
Sädetaivas näytti ratkeavan ilosta, kun hän askelsi Tummatassun luokse ja painautui Tummatassua vasten. Tummatassu antoi pitkään pidätellyn kehräyksen vihdoinkin päästä syvältä sisimmästään ilmoille. Hän hukutti naaraan rakastavaisiin nuolaisuihin.
“Olen ylpeä sinusta”, hän kuiskasi naaraalle. Kohta he olisivat taas yhdessä.

//Innostuin kirjoittamaan taas Tummalla haha xD Mut eiks aktiivisuus oo vaan hyvästä? Ja siis Säde nimitettiin Tummaa aikasemmin, koska neitihän oli vanhempi ^^
Ja siis joo, mä nimitän Tumman soturiks seuraavassa tarinassa :3

Vastaus:

En kestä Tummatassun ja Sädetaivaan suhdetta, aivan liian söpöä!! Saat tästä tarinasta 34 kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Huurrekukka ~ Vuoristoklaani

14.12.2019 13:14
Huurrekukka makasi pesässään. Hän oli juuri vienyt Aaltotähdelle unikonsiemeniä tuon nukahtamisvaikeuksiin ja tullut sitten itsekin lepäämään. Parantaja odotti unta, kääntyillen ja vääntyillen pedissään. Naarasta väsytti, mutta jostain syystä hän ei saanut unta. Kieriessään pedillään hän yhtäkkiä kuuli askelia pesänsä suuaukolta ja nousi katsomaan tassuttelijaa. Hän ei aluksi saanut pimeässä selvää kissan ulkonäöstä, mutta hajusta kuitenkin tunnisti tuon.
"Myrskytuuli, miten voin auttaa?" mustaraitainen kissa kysyi Myrskytuulelta.
"Voitko tulla juttelemaan kanssani leirin ulkopuolelle, en haluaisi herättää Taivastassua, tai ketään muutakaan", varapäällikkö kysyi hiljaa, kääntäen katseensa kauempana nukkuvaan Taivastassuun.
"Tietenkin", meripihkasilmäinen kissa vastasi ja nousi pediltään. Huurrekukka oli tassuttelemassa ulos pesästä, mutta hän tunsi jonkin koskettavan häntäänsä. Parantaja kääntyi katsomaan taaksensa ja huomasi Taivastassun heränneen ja nousseen pediltään.
"Taivastassu, sinä säikäytit minut", mustaraitainen kissa henkäisi, pitäen samalla äänenvoimakkuutensa matalalla. Parantajaoppilas katsoi mestariaan selvä hämmennys kasvoillaan. Valkoharmahko naaras varmaankin ihmetteli, mihin Huurrekukka oli matkalla tähän aikaan yöstä.
"Menen juttelemaan hetkeksi Myrskytuulen kanssa. Mene sinä takaisin nukkumaan", meripihkasilmäinen parantaja sanoi lempeästi ja viittoi hännällään Taivastassun pedin suuntaan. Taivastassu nyökkäsi Huurrekukalle ja sipsutteli sammalpedilleen. Mustaraitainen kissa poistui itse parantajanpesästä ja käänsi katseensa nyt leiriaukiolle, minkä laidalla häntä odotti valkoharmaa kolli. Se oli Myrskytuuli. Naaras kipitti varapäällikön luo ja hymyili tuolle tuttua lempeää hymyään. Huurrekukka halusi kuitenkin tietää, miksi harmaalaikkuinen kissa oli hänen kanssaan halunnut jutella.
"No?" Parantaja kysyi.
"Halusin kerrata kanssasi suunnitelmaa tulevaa klaanikokoontumista varten", kolli sanoi. Meripihkasilmäinen kissa ymmärsi heti, mitä Myrskytuuli ajoi takaa ja hymy naaraan kasvoilla katosi.
"Eli: Kaikkien kokoontumiseen lähtevien Vuoristoklaanilaisten tehtävänä on saada selville toisten klaanien puuhista ja suunnitelmista. Kanjonissa on ollut hiljaista, liian hiljaista. Varsinkin Luuklaanin osalta. Meidän pitää kerätä jokaikinen tiedon ripe mitä vain pystymme. Ja tarkoitan tällä, että JOKAINEN Vuoristoklaanilainen toimii näin", varapäällikkö maukui, äänensävyn muuttuessa tylyksi lauseen loputtua. Huurrekukka nyökkäsi. Häntä nolotti seisoa kollin edessä, arvaten, että tuo oli huomannut mustaraitaisen kissan katoavan parin viimeisen klaanikokoontumisen aikana.
"Ymmärrän", parantaja maukaisi hiljaa ja kiitti mielessään Tähtiklaania siitä, että harmaalaikkuinen kissa oli päättänyt hoitaa asian kaksin kesken, eikä koko klaanin edessä. Naarasta kuitenkin huolestutti se, että tiesikö Myrskytuuli mihin hän kokoontumisien aikana katosi? Olisiko varapäällikkö myös voinut seurata Huurrekukkaa, kun tämä oli lähtenyt 'keräämään yrttejä'? Naaras katseli varovasti harmaalaikkuista kollia.
"Hienoa. Sittenhän voit myös varautua siihen, että sinä, minä ja Aaltotähti tulemme olemaan hyvin tiiviissä tunnelmissa koko kokoontumisen ajan", Myrskytuuli maukaisi ja kääntyi lähteäkseen mustaraitaisen kissan luota, jättäen Huurrekukan seisomaan leiriaukion reunalle tyrmisyneen näköisenä.

Vastaus:

21 kp:ta.

- J

Nimi: Tummatassu - Puroklaani

11.12.2019 20:42
Aurinko oli jo melkein noussut kokonaan taivaalle, kun Hiiriturkki, Kanijalka, Sädetassu ja Tummatassu olivat lähteneet aamupartioon kiertämään rajoja ja saalistamaan jotain siinä sivussa. He tassuttelivat pientä polkua pitkin mistä näki selvästi, että jo monet kissapartiot olivat kulkeneet sitä pitkin partioimaan. Ympärillä kuului vaimeat lintujen sirityksen ja pensaiden hiljainen kahina tuulessa.
Tummatassu käänsi katseensa eteenpäin ja katseli varapäällikköä, joka liikkui sulavin, pitkin askelin eteenpäin. Naaraan vaaleanruskea turkki tuntui kimmeltävän aamuauringon luomassa valossa.
“Mitä luulet Tummatassu, saammekohan saalistaa?”
Tummatassu kääntyi katsomaan vierelleen kirinyttä Sädetassua, jonka kermanvaaleilla kasvoilla oli pirteä hymy. Naaraassa ei näkynyt enään yhtään sitä väsymystä mikä häntä aamulla oli kiusannut.
“En tiedä”, Tummatassu vastasi rehellisesti samalla, kun sivusilmällä tutkaili edellä kulkevia soturia. “En usko, että Hiiriturkki sitä kieltäisikään.”
“Niin”, Sädetassu mutisi ja katseli ympärilleen mietteliäänä. Tummatassu katsoi naarasta hetken keltaisilla silmillään ennen kuin antoi olla ja keskittyi siihen, ettei kompastuisi mihinkään oksaan ja nolaisi siten itseään.

Partio pysähtyi joentörmälle, josta näki hyvin melkeinpä koko joen, joka tuntui kiemurtelevan todella kauas silmänkantamattomiin. He olivat jo kulkeneet koko reviirin läpi merkiten hajujäljet omille paikoilleen ja kahden oppilaan suostuttelulle päätyneet veden äärelle.
“Onko Ututähti kerennyt jo opettaa sinulle kalastusniksejä?” Hiiriturkki kysyi istuen alas ja kietoen häntänsä etutassujensa ympärille. Naaraan katse kohdistui suoraan Tummatassun omiin ja kolli laski päätään nolostuneena alemmas.
“Ei hän ole. Me emme ole edes harjoiteltu kertaakaan”, Tummatassu myönsi luimistaen korviaan.
“Ei se mitään haittaa Tummatassu, onhan tässä vielä todella paljon aikaa oppia”, Hiiriturkki naukui hymyntapainen kasvoillaan. “Jos te oppilaat osaisitte kaiken jo valmiiksi ja täydellisesti, ei meillä mestareilla olisi mitään tehtävää.”
Tummatassu nyökkäsi varapäällikölle ja kääntyi veden ääreen. Hän huomasi pian uivan suomukkaan kalan, jolla ei tainnut olla mitään hajua, että sitä katseltiin ja tarkkailtiin. Harmaaturkkinen kolli vilkaisi Hiiriturkkia, joka nyökäytti päätään hänelle ja nousi tassuilleen. Varapäällikkö tuli hänen luokseen ja laskeutui vaanimisasentoon. Tummatassu laskeutui myös veden äärelle ja vilkuili sivusilmällä kuinka taidokkaasti soturi asetti tassunsa rintansa alle kuitenkin niin, että hän voisi milloin vain kauhaista kalan vedestä. Häntä oli täydellisen paikoillaan eikä sohinut mihinkään suuntaan.
“Vesi kantaa hyvin ääntä ja, vaikka kalat näyttävätkin tyhmiltä, ne kyllä vaistoavat jos niitä vaanitaan”, Hiiriturkki selitti hiljaisesti. Tummatassu nyökytteli soturittaren sanoille ja keskittyi katsomaan paikoillaan uivaa kalaa.
Hiiriturkki kumartui veden äärelle ja, kun kala ui hieman lähemmäs pintaa, naaras jännitti jokaisen lihaksensa. Oli aivan hiirenhiljaista. Nopeasti Hiiriturkki kauhaisi tassullaan mehevän kalan maalle ja läpsäisi sitä kovalla napautuksella päähän. Kala jatkoi sätkimistään ja Tummatassu katsoi kuinka sen sätkimiset alkoivat pikkuhiljaa loppua.
“On siis oltava valpas ja valmiina milloin vain”, Hiiriturkki selitti kääntäen katseensa ensin kollioppilaaseen ja sen jälkeen Sädetassuun, joka nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi.
“Voimme jatkaa myöhemmin kalastamista. Lähdetään leiriin nyt niin voitte viedä tämän kalan Kultakuiskeelle”, Hiiriturkki selitti katsoen kahta oppilasta pieni veikeä hymy kasvoillaan, “hän varmasti arvostaisi sitä.”
Tummatassu hymähti huiskauttaen häntäänsä ymmärtämiseksi ja nappasi kalan maasta hampaisiinsa. Hän kääntyi katsomaan Sädetassua, joka katsoi takaisin niillä taivaansinisillä isoilla silmillään.
“Se, joka voittaa saa viedä kalan pentutarhaan”, hän selitti hieman hankalasti, kun kalakin oli kollioppilaan suussa. Silti hänen silmäkulmassaan välkehti pieni huvittunut pilkahdus.
Sädetassu siristi silmiään virne kasvoillaan,
“Oliko tuo haaste?”
Tummatassu kerkesi vain nyökätä, kun naarasoppilas oli jo pinkaissut matkaan. Tummatassu urahti ja otti tassut alleen lähtien juoksemaan Säödetassua kiinni, joka näytti viilettävän sellaista vauhtia, ettei naaraan tassut edes koskettaneet maata kertaakaan. Hän näytti siltä kuin olisi lentänyt. Tummatassu tarrasi kynsillään maanpinnasta kiinni ja veti itselleen yhä enemmän vauhtia.Tuntui kuin hän olisi kauhonut vauhtia maanpinnalla samanlailla kuin uidessa. Vauhti alkoi pikkuhiljaa kasvaa ja kollin kasvoille nousi iloinen hymy.
Sädetassun vauhti oli niin nopeaa, että naara piti isoa välimatkaa heidän välillään. Hän alkoi muistuttaa Nummiklaanilaista, joka saalisti kania ja juoksi minkä vain pääsi.
Leirin karhunvatukkapensas alkoi häämöttää koko ajan yhä lähempänä mikä sai Tummatassun tuntemaan yhä enemmän ja enemmän voitonhalua. Hän halusi todellakin voittaa juoksukilpailun ja viedä ylpeästi kalan emolleen ja hänen ottopennuilleen. Mutta sitten toisaalta hän halusi, että Sädetassu voittaisi. Hän nimittäin voisi katsella ja kuunnella naaraan puheita, vaikka koko elämänsä, vaikka toinen voittaisikin.
Tummatassu napsahti ajatuksistaan, kun melkein törmäsi pusikkoon ja kerkesi väistää juuri ja juuri. Hän ravisteli päätään ja sujahti karhunvatukkapensaan läpi aukiolla, jossa Sädetassu jo olikin virne huulillaan.
“Olet todella hidas!” Sädetassu kiusasi tassutellen hänen luokseen ja istui alas. Tummatassu vastasi nenäänsä nyrpistäen ja katsoen muualle. Hän tiputti kalan maahan aivan tassujensa eteen.
“Teitkö jonkin ilmalaskun pusikkoon, kun turkissasi on lehtiä ja kepin palasia?” naaraan ääni sai hänet kääntymään taas toisen puoleen. Hän kurtisti kulmiaan ja kumartui putsaamaan turkkiaan, jossa tosiaan oli lehtiä. Nolostuneena hän laski päätään samalla, kun luimisti korviaan.
“Anna, kun autan.”
Tummatassu värähti tuntiessaan naarasoppilaan alkavan sukia hänen tummanharmaata turkkiaan pitkin vedoin. Kolli laski katseensa yhä enemmän nolostumeempana tassuihinsa ja siirteli niitä. Hän ei tiennyt olisiko hänen pitänyt alkaa putsaamaan itseään vai ei vaiko antaa Sädetassun jatkaa sukimista. Hän toivoi kovasti, ettei emo ollut missään lähistöllä katsomassa tapahtumia nimittäin varsinkin silloin hän olisi voinut haudata itsensä elävältä.
Sädetassun putsattua hänen turkkinsa, naaras lähti viemään kalaa pentutarhaan. Harmaa kolli pudisti päätään hämmentyneenä. Oikeastaan se oli ollut todella rentouttavaa, kun toinen oli sukinut hänen turkkiaan. Ja eikö se ollutkin ihan normaalia vaihtaa kieliä oman klaanilaisen kanssa? Sitähän kaikki muutkin tekivät. Eikö niin?




Vastaus:

Aivan ihastuttava tarina, mistä kertyy 46 kokemuspistettä! Tämähän tarkoittaa sitä, että Tummatassu voidaan nyt nimittää soturiksi. Nimittäisitkö Tummatassun parin seuraavan tarinan aikana ja kerrot samalla myös soturinimen, niin voimme päivittää tiedot hänen profiiliinsa. Onnittelut vielä Tummatassulle!

- Jezkebel

Nimi: Tummatassu - Puroklaani

06.12.2019 22:41
"Juu, mennään vain nukkumaan. Sinähän olet huomenna menossa ensimmäiseen aamupartioon, niin tarvitset unta", Kultakuiske naukui ja nuolaisi nopeasti Tummatassun päälakea mihin hän vastasi pienellä kurkusta kummunneella kehräyksellä.
Kultakuiske nousi ylös ja oli lähtemäisillään, mutta kääntyi vielä Tummatassun puoleen ja katsoi häntä suoraan silmiin lempeästi. Tummatassu vastasi katseeseen ja kallisti päätään emolleen. Halusiko hän sanoa vielä jotain?
"Jos Sädettassukin on tulossa huomiseen aamupartioon, voisit pyytää häntä nukkumaan veressäsi, ettette sitten aamulla herätä muita oppilaita lähtiessänne eri puolilta pesää ulos", naaras totesi vielä iskien silmäänsä, jonka jälkeen lähti pentutarhalle päin jättäen Tummatassun istumaan ihmeissään ja sanattomana paikoilleen.
Tummatassu katsoi emonsa perään, joka oli jo kadonnut pentutarhaan ja huokaisi kulmat kurtussa. Hän nousi ylös ja lähti tassuttelemaan oppilaiden pesää kohden, jossa huomasi Sädetassun istuvan. Hymy nousi harmaan kollin kasvoille, kun hänen ja naaras oppilaan katseet kohtasivat.
“Hei Sädetassu”, Tummatassu aloitti kävellen hieman ripeämmin kermanvaalean naaraan luokse, joka tutkiskeli häntä taivaansinsillä silmillään.
“Anteeksi, kun jouduit odottamaan.”
“Ei se haittaa mitään”, Sädetassu hymähti nousten itsekin ylös, “Tässä oli mukavaa istua, kun aurinkokin lämmitti mukavasti.”
Tummatassu nyökkäsi hymyillen naaraalle ja katsoi toista silmiin,
“Tuletko huomenna aamupartioon?”
“Voisin tullakin. Miten niin?” Sädetassu kysyi katsoen häntä pää hieman kallellaan.
“No kun olen menossa sinne niin ajattelin vain kysyä”, Tummatassu vastasi tassujaan siirrellen. Välillä vain oli vaikeaa puhua Sädetassun kanssa, koska Tummatassua kuumotti se, että hän päätyisi mokaamaan ihan kunnolla naaraan seurassa ja hänelle naurettaisiin. Ei hän edes ymmärtänyt miksi hänellä oli sellainen tunne toisen kanssa, mutta ei sille mitään voinut.
“Ai?” Sädetassu hymähti vilkaisten häntä kulmiensa alta, “Kai minä sitten myös tulen sinne, jos sinäkin tulet.”
“Oikeasti?” hän kysyi mihin sai vai nyökkäyksen vastaukseksi.
He tassuttelivat sisälle oppilaiden pesään, jossa jo Ruskatassu nukkui tuhinan perusteella sikeästi. Tummatassu vilkaisi Sädetassua, joka kulki omalle sammalpedilleen ja kävi siihen kerälle. Ei hän viitsinyt kysyä toiselta haluaisiko hän nukkua hänen kanssa samalla pedillä. Se olisi vain ollut liian noloa.
*Sinusta on tullut ihan hiirenaivo*, Tummatassu ajatteli itsekseen ja kävi omalle sammalpedilleen maaten. Hän sulki silmänsä ja antoi jokaisen lihaksen rentoutua. Hän pääsisi taas huomenna viettämään aikaa Sädetassun kanssa ja jokin siinä sai hänen kasvoilleen nousemaan vielä vaisun hymyn.

Aurinko teki tietään taivaalle, kun Tummatassu raotti silmiään valmiina kohtaamaan mitä tällä päivällä olisikaan annettavana hänelle. Hän nousi ylös ja venytteli hartaasti samalla, kun kävi pesää katseellaan läpi. Pesässä oli vielä kaikki oppilaat, jotka nukkuivat sikeästi -jopa Sädetassu. Tummatassu nuolaisi rintaansa miettien herättisikö Sädetassun vai antaisiko hänen nukkua vielä pari silmänräpäystä.
Kolli tassutteli pesän suulle ja kurkkasi ulos aukiolle, jossa ei ollut montakaan kissaa vielä näkyvissä. Ainoastaan Hiiriturkki ja Kanijalka istuskelivat aukiolla ja näyttivät juttelevan jostain. Tummatassu pyöräytti silmiään tylsistyneenä ja perääntyi suuaukolta pois. Hän tassutteli varovaisesti ja mahdollisimman hiljaa Sädetassun luokse, joka oli kietonut häntä ympärilleen ja niin että se oli puoliksi hänen kasvojensa edessä.
“Sädetassu?” Tummatassu kysyi kuiskaustakin hiljaisemmalla äänellä. Varovaisesti hän tökki naarasta aikomuksenaan herättää tämä.
Hetken tökittyään naarasta, toisen häntä liikahti ja väistyi kasvojen edestä. Tummatassu istahti alas ja jatkoi kermanvaalean naaraan katselua, kun tämä vaihtoi asentoaan ja hitaasti avasi hämmästyttävän kauniit silmänsä. Oppilaan silmät muistuttivat aivan Viherlehden täydellisen sinisen taivaan värejä.
“Tummatassu? Onko partio jo lähdössä?” naaras kysyi hiljaa uneliaana silmiään räpytellen.
“Ei vielä, mutta Hiiriturkki ja Kanijalka istuvat jo aukiolla”, Tummatassu vastasi kääntäen päänsä oppilaiden pesän suuaukkoa kohden, “Joten uskon, että me olemme kohta lähdössä ja siksi herätinkin sinut.”
“Kiitos.”
Tummatassu vilkaisi Sädetassua ja nyökkäsi antaen pienen hymyn nousta kasvoilleen. Hän seurasi sivusilmällä kuinka toinen nousi ylös ja alkoi sukia pitkin vedoin turkkiaan ja venytteli.
Hetken päästä he lähtivätkin ulos aukiolle ja saivat kahden soturin katseet kääntymään heihin päin. Hiiriturkki sanoi jotakin Kanijalalle ja viittoi kollin seuraamaan itseään. Kaksikko tassuttelivat pitkin askelin heidän luokseen ja Hiiriturkki otti puheenvuoron ensimmäisenä itselleen.
“Hyvä, kun olette jo hereillä niin voimmekin lähteä aamupartioon.”
Tummatassu nyökkäsi varapäällikölle ja vilkaisi naaraan vierellä seisovaan vaaleanharmaa turkkiseen kolliin, joka nyökytteli varapäällikön sanoille.
Hiiriturkin johdolla he lähtivät karhunvatukkapensaan kautta metsään, joka tuntui kuhisevan elämää.

//Pitkästä aikaa tässä olis Tummalla jatkoa ja tarinaa! :) Niin kuin chatissa sanoinkin, aion alkaa taas aktiivisesti kirjoittelemaan Tummalla ja muilla :3

Vastaus:

Ihanaa kuulla taas Tummatassun tarinoita! Saat 32 kp:ta.

- Jezkebel

Nimi: Kultakuiske ~ Puroklaani

08.10.2019 14:56
Kultakuiske katsoi Tummatassua hämmentyneenä tuon nopeasti vaihtaessa aihetta ja ilmoittaessa menevänsä nukkumaan. Kuningatar antoi poikansa puskea rintaansa ja nopeasti painoi kuononsa vielä tuon päälaelle.
"Selvä, anteeksi Tummatassu", naaras maukaisi hieman hiljaisemmalla äänensävyllä. Hän ei olisi halunnut suututtaa oppilasta tai luoda tuolle epämukavaa oloa. Hetken hiljaisuuden jälkeen harmaanruskea kissa kuitenkin ryhdistäytyi ja loihti kasvoilleen taas tutun lempeän hymynsä.
"Juu, mennään vain nukkumaan. Sinähän olet huomenna menossa ensimmäiseen aamupartioon, niin tarvitset unta", meripihkasilmä naukaisi kollille ja nuolaisi nopeasti tuon päätä. Huomenna olisi uusi päivä, mikä toisi myös uusia yrityksiä kysellä lisää harmaalaikukkaan kissan ihastuttavasta ystävättärestä. Kultakuiske kääntyi lähteäkseen, mutta otti vielä katsekontaktin keltasilmäseen kissaan.
"Jos Sädettassukin on tulossa huomiseen aamupartioon, voisit pyytää häntä nukkumaan veressäsi, ettette sitten aamulla herätä muita oppilaita lähtiessänne eri puolilta pesää ulos", kuningatar ehdotti, iskien samalla silmäänsä, minkä jälkeen hän häipyi pentutarhaan nukkumaan.

"Rakastatko sinä minua vai sitä hölmöä klaaniasi enemmän?" Ruskeasilmäinen kolli kysyi, selvä kateus äänessään.
"Sinua tietenkin!" Kultakuiske huudahti tosissaan. Kuningatar katu heti sanojaan, mutta ei näyttänyt sitä edessään seisovalle kissalle. Totuus oli, että hän välitti molemmista todella paljon, mutta klaani, missä oli koko elämänsä viettänyt olisi loppupeleissä hänelle tärkeämpi, kuin ruosteturkkinen muukalainen, kenet hän oli tavannut vain kaksi kuuta aikaisemmin. Kolli astui lähemmäs ja kumartui painamaan kuononsa naaraan kuonoa vasten. Harmaanruskea kissa sulki silmänsä ja huokaisi. Heti oli mitä ihanin, jos ei oteta mukaan aikaisempaa sanaharkkaa. Kollin ihana tuoksu täytti meripihkasilmäisen kissan aistit ja tämä oli niin pettynyt, kun ruosteenvärinen kissa irtautui hänestä.
"Tuo tuntui ihanalta", Kultakuiske huokaisi uudestaan ja katseli, kun kollin naamalle levisi ihanin hymy, mitä hän oli koskaan aikaisemmin nähnyt. Valitettavasti ihanan hetken keskeytti lintuparvi, joka lähti kovin äänin lentämään pois heidän vieressään olevasta pusikosta. Kuningatar hätkähti hiukan parven kovaäänistä lähtöä, mutta ruskeasilmäinen kissa ei ollut huomaavinankaan niitä. Hänen katseensa ei irtaantunut hetkeksikään naaraasta.
"Minun olisi parasta nyt lähteä, tuo lintuparvi saattoi herättää kiinnostusta klaanilaistesi joukossa ja he saattavat olla jo matkalla tänne", kolli maukaisi, mikä sai harmaaruskean kissan taas kääntymään hänen puoleensa.
"Ymmärrän", meripihkasilmäinen naaras naukaisi, selvä pettymys äänessä. Mutta hän oli samaa mieltä ruosteturkkisen kissan kanssa. Ei olisi hyvä, jos he jäisivät kiinni.
"Hyvää yötä Kultakuiske", kolli naukaisi, painaen kuononsa hetkeksi Kultakuiskeen poskea vasten, minkä jälkeen hän katosi, jättäen kuningattaren yksin pusikon keskelle.

Vastaus:

18 kp:ta

- J

Nimi: Tummatassu - Puroklaani

02.10.2018 21:44
Kun emoa ei ollut näkynyt, Tummatassu oli mennyt istuskelemaan oppilaiden pesän luokse ja mietiskellyt mitä asiaa Kultakuiskeella oikein mahtoi olla.
*Miksi emo ei voinut kertoa asiaansa siinä Sädetassun luona? Onko asia niin yksityinen?* Tummatassu mietti samalla nielaisten. Hänen sydämensä hypähteli jännittyneenä aavistuksen nopeampaa.
Lopulta Kultakuiske tassutteli sisälle piikkihernetunnelista aukiolle ja heidän nähtyään toisensa, Tummatassu otti tassut alleen ja kipitti emonsa luokse, jonka kasvoilla oli se tuttu lempeä hymy.
"Hei Tummatassu, miten voit?" Kultakuiske kysyi ja kosketti hänen päälakeaan.
Tummatassu piti pienen tauon ennen, kuin päästi suustaan kehräyksen:
"Varmaan paremmin, kuin koskaan!"
Kultakuiske käänsi meripihkaisen katseensa pois päin Tummatassusta ja katseli leiriä lumoutuneen näköisenä. Tummatassu kurtisti hieman kulmiaan ja heilautti sitten häntäänsä. Hän ei olisi jaksanut odottaa!
"Mikä oli asiasi?" Tummatassu töksäytti nopeasti ja saikin sitten emonsa huomion taas itseensä.
"Miten sinulla menee Sädetassun kanssa?" kysymys todella yllätti!
Tummatassu tunsi kuinka kaikki väri kohosi hänen poskilleen ja hetkessä kollin mieliala oli todella vaivautunut.
*Ensin hän tuli luoksemme, kun olimme kahdestaan ja sitten vielä tämä! Aikooko hän kiduttaa minua?* kollioppilas mietti ja nielaisi. Hän laski katseensa nolostuneena.
Emo, kun ei osannut enään lopettaa vaan puhetta tuli niin paljon ettei se meinannut loppua,
"Oletko ihastunut häneen? Hän on kyllä todella kaunis naaras ja voi kuinka hänestä tulee vielä kauniimpi isompana! Millainen hän on luonteeltaan? Voi kuinka herttaiselta hän vaikuttaa. Sopisitte niin hyvin yhteen, sinä kun olet tuollainen villimpi tapaus, hän pystyisi pitämään sinut kyllä aisoissa."
Tummatassu oli nostanut kellertävän katseensa emoon ja hän tunsi kuinka kaikki väri oli hänen kasvoissaan. Hän ei meinannut saada suutaan auki, joten hän vain tuijotti emoaan sanattomana ja silmät sirillä.
"Emo!" hän lopulta huudahti punastuneena, kun oli saanut taas äänensä takaisin.
"Mitä? Enkös minä saa kysyä muka poikani elämästä mitään?" Kultakuiske kysyi hymysuin ja kallisti hieman päätään.
Tummatassu käänsi katseensa pois emostaan ja huokaisi hiljaa, kunnes sitten alkoi puhua,
"En ole ihastunut häneen ja kyllä hän on todella kaunis, mutta hän on vain ystävä!"
Hän tunsi emonsa kyseenalaistavan katseen turkillaan, joten hän ei aikonutkaan vilkaista Kultakuiskeeseen.
"Minä menen nyt nukkumaan, öitä emo", hän naukaisi sitten yrittäen vaihtaa aihetta.
Hän nosti katseensa emoonsa ja puski tuon rintaa, toivoen, että emo antaisi asian olla ja tajuaisi vinkistä, että hän ei haluaisi puhua tästä...
Ja mitä vielä! Miksi hän oli punastunut, kun oli Kultakuiske ääneen Sädetassun nimen ja alkanut kysellä hänen ystävästään. Ystäviähän he vain olivat, vai mitä...?

//Juu tässä on jatkoa :) Anteeks, kun tarina ei oikein edennyt ollenkaan :( Mut juuh xD Voi pikku Tummatassua :3

Vastaus:

Eiei, tämähän oli aivan loistava tarina! Tummatassu saa 18 kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Kultakuiske ~ Puroklaani

26.09.2018 08:55
Tunsin uppoavani vain enemmän ja enemmän noihin lämpimän ruskeisiin silmiin, jotka loistivat kuin tähdet yötaivaalla. Hänen turkkinsa painautuneena omaani toi ihanan, lämpimän ja turvallisen tunteen. Hänen hengityksensä korvani juuressa toi vatsaani perhosia ja kietoutuneet häntämme puristivat toisiaan hellästi. Toivoin, että tämä hetki ei loppuisi koskaan. Tämä lämmin tunne sisälläni sai minut onnellisemmaksi mitä olin koskaan ollut. Ihastumisen... Ei. Rakastumisen tunne. Puna nousi kasvoilleni hänen antaessa pikaisen suukon poskelleni ja sen jälkeen taas katsoessaan minua lämpimän ruskeilla silmillään.

Kultakuiske avasi silmänsä ja nousi hyvin nopeasti istumaan kivelle, minkä päällä oli äsken nukkunut. Hän huohotti, mutta sai hengityksensä tasaantumaan yhtä nopeasti mitä oli äsken noussutkin.
*Rauhoitu Kultakuiske, se oli vain unta...* kuningatar rauhoitteli itseään ja pudisteli turkkinsa, kuin karistaakseen unen pois kehostaan. Siitä oli pitkä aika, kun naaras viimeksi oli samantyyppistä unta nähnyt, hän ehti jo luulla niiden jättäneen hänet rauhaan. Mutta ei, ne yhä piinasivat harmaaruskeaa kissaa. Kultakuiske nousi seisomaan kivellä ja venytteli pitkään. Hän oli pienellä kävelyretkellään löytänyt kiven, johon oli paistanut suoraan aurinko, tehden siitä mukavan lämpimän. Kuningatar oli päättänyt mennä hetkeksi lepäilemään kivelle ja tietenkin oli nukahtanut sille.
*Nyt pitäisi päästä leiriin nopeasti, Tummatassu varmasti odottaa minua jo.* Naaras mietiskeli itsekseen, samalla katsellen hiljalleen laskeutuvaa aurinkoa.

Harmaaruskea kissa saapui leiriin hiukan ennen auringonlaskua ja etsi katseellaan poikaansa. Kultakuiske kohta tavoittikin kollin istuskelemassa oppilaidenpesän suulla ja kaksikon meripihkaisten silmien kohdatessa oppilas nousi ja lähti kipittämään emoaan kohti. Kuningatar otti harmaan kissan lempeällä ilmeellä vastaan.
"Hei Tummatassu, miten voit?" naaras aloitti kysymyksen ja varovasti kosketti kuonollaan Tummatassun päälakea.
"Varmaan paremmin kuin koskaan!" oppilas vastasi miltei kehräten. Harmaaruskea kissa katsoi poikaansa lempeästi, mutta kääntyi sitten katsomaan muuta leiriä. Muut klaanilaiset alkoivat raahautua pesiinsä, auringostakin vain muutama säde toi enää valoa leiriin.
"Mikä oli asiasi?" harmaa kolli hänen edessään kysyi ja heilautti häntäänsä. Kultakuiske kääntyi katsomaan Tummatassun keltaisia silmiä.
"Miten sinulla menee Sädetassun kanssa?" Kuningatar kysyi pojaltaan, jonka naama muuttui silmänräpäyksessä punertavaksi. Kun kolli ei hetkeen meinannut saada oikeita sanoja suustaan jatkoi naaras omaa spekulaatiotaan:
"Oletko ihastunut häneen? Hän on kyllä todella kaunis naaras ja voi kuinka hänestä tulee vielä kauniimpi isompana! Millainen hän on luonteeltaan? Voi kuinka herttaiseltä hän vaikuttaa. Sopisitte niin hyvin yhteen, sinä kun olet tuollainen villimpi tapaus, hän pystyisi pitämään sinut kyllä aisoissa", harmaaruskea kissa maukui hymysuin, samalla katsellen Tummatassun jo miltein korviin asti ylttävää punaa. Tämä oli niin tavallista Kultakuiskeelta.

Vastaus:

17 kp:ta.

- J

Nimi: Taivashalla - Nummiklaani

18.09.2018 10:58
Taivashalla pudisteli päätään huvittuneena Leopardilaikulle. Kolli tuijotti häntä ja lopulta sai tassunsa liikkumaan. Kollisoturi tassutteli hänen luokseen.
"Tarvitsetko apua tuon kantamisessa?" Leopardilaikku kysyi ja Taivashalla saattoi eroittaa kollin kirkkaanvihreistä silmistä uteliaisuutta.
"En minä nyt niin heikko ole, etten jaksaisi kantaa yhtä kaniinia. Mutta kiitos kuitenkin", Taivashalla vastasi hymyillen ja nappasi sitten kaniinin hampaisiinsa.
"Jos niin tahdot", Leopardilaikku naukaisi ja käänsi sitten katseensa suuntaan mistä he olivat tulleet.
"Jos metsästettäisiin vielä tuossa metsässä ja palattaisiin sitten leiriin. Kukapa tietää jos Lehvähammas tarvitsee meitä?"
Taivashalla vilkaisi toista sivusilmällä ja nyökkäsi sitten,
"Sopii."
"Hyvä, mennään", Leopardilaikku naukaisi, vilkaisi häntä ja lähti sitten kohti tulosuuntaa rauhallista tahtia.
Taivashalla pudisteli hieman päätään ja loikki kollin vierelle, kani hampaissaan. Jos totta puhuttiin niin Leopardilaikun kanssa oli ollut ihan kivaakin. Mutta ainoa mikä oli outoa, oli kollin asenne. Ensin se oli ollut lempeä ja hurmaava, jonka jälkeen hieman vaisu ja tympeä. Mikä oikein oli vialla?
"Öhm... Leopardilaikku?" Taivashalla sai taas suunsa auki. Hän piti metsänvihreät silmänsä edessäpäin, vaikka saattoikin huomata, että kolli käänsi katseensa häneen kysyvänä.
"Niin?" kuului Leopardilaikun kysyvä naukaisu.
"Mitä mieltä olet pennuista? Haluaisitko koskaan saada pentuja tulevan kumppanisi kanssa?" hän kysyi sitten lopulta. Vaikkei asia hänelle niin kuulunutkaan, sai hän varmasti kysyä? Hän halusi oppia tuntemaan Leopardilaikkua paremmin.
Leopardilaikku avasi suunsa, eteenpäin tuijotellessaan,
"No tuota... En oikein ole ajatellut asiaa nyt, kun tarkemmin ajattelen. Olisihan se ihan hienoa, jos se oikea löytyisi. Pennut ovat ihan hauskoja, mutta en tiedä olisiko minusta isäksi. Eh... En vain oikein tiedä, Taivashalla."
"Ai...?" Taivashallan suusta pääsi, vaikkei hänen niin olisi pitänytkään sanoa. Kaikista oudointa oli, että se kuulosti pettyneeltä. Mutta miksi?
"Miksi kysyit?" kollisoturi uteli.
Taivashalla käänsi katseensa tuohon ruskeaan kolliin ja lopulta kohautti olkiaan.
"Ajattelinpahan vain."
"Selvä."

Vastaus:

Jaa sitä unelmoidaan pennuista? ;) Saat 13 kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Taivashalla - Nummiklaani

25.08.2018 23:37
Taivashalla kulki rauhallista tahtia kookkaamman Leopardilaikun vierellä. Hänellä ei ollut vieläkään mitään hajua miksi kyseinen kolli halusi viettää hänen kanssaan aikaa. Ei Leopardilaikku ollut koskaan ennen puhunut hänelle, tai jos puhui niin sanoi vain jotakin ja sitten häipyi.
"Mitä mietit?" Leopardilaikun ääni keskeytti hänen syvälliset ajatukset.
Taivashalla käänsi katseensa kolliin ja kohautti olkapäitään, hymyillen:
"Enpä oikein mitään tärkeää."
*En ainakaan ajattele sinua*, Taivashalla mietti sarkastisena, muttei päästänyt sitä kasvoillensa asti. Ainostaan metsänvihreissä silmissä näkyi hilpeä välkähdys.
"Ai... Selvä", Leopardilaikku naukui hieman poissaolevan oloisena ja vilkaisi Taivashallaa ennen, kuin käänsi taas katseensa pois päin.
*Sanoinko jotakin, kun hän käyttäytyy noin?* hän mietti kurtistaen kulmiaan, mutta antoi asian olla. Ei hän halunnut alkaa utelemaan, ei tuo edes näyttänyt, että haluaisi alkaa rupattelemaan.
"Minnepäin muuten olemme menossa?"
"Nummille", kolli soturi vastasi eikä edes vilkaissut häntä. Taivashalla luimisti hieman korviaan, mutta päätti asian olla ja hän keskittyi maisemiin.
He kulkivat hiekkaista polkua pitkin, mikä oli aika avara. Pieniä puroja oli matkan varressa ollutkin ja niiden yli pääsi todella helposti, syviä kun ne eivät olleet. Nummille pääseminen oli todella helppoa ja nopeaa. Taivashalla pysähtyi nummiaukealle päästyään. Hän hengitti raikasta ilmaa keuhkot täyteen ja nautti tunteesta, kun viileä tuuli pörrötti hänen turkkiaan. Hän ei ollut enään yhtään varma missä toinen soturi mahtoi olla, mutta lähellä Leopardilaikku varmasti oli.
"Hei Taivashalla. Näetkö tuon jäniksen?"
Taivashalla hieman säpsähti yllättävän läheistä ääntä. Hän käänsi katseensa hitaasti Leopardilaikkua kohti, joka tuijotti jonnekkin kauas nummille.
"En näe", hän vastasi ja tassutteli kollin vierelle.
Leopardilaikku vilkaisi häntä ja nyökkäsi sitten eteenpäin:
"Se on aivan tuon ylipitkän ruoho kohdan luona piilossa. Se ei näe meitä eikä varmasti vielä ole haistanutkaan vaaraa."
"Selvä", hän naukaisi vastaukseksi ja vilkaisi sivusilmällä toista. Leopardilaikun keskipitkä turkki heilui tuulessa ja kirkkaanvihreät silmät oltiin suunnattu ruohoa syövää kaniinia kohden. Soturin lihakset olivat hieman jännittyneet ja häntä heilahteli aina välillä väkinäisesti. Olihan tuo komea kolli...
"Mitä sinä tuijotat?" Leopardilaikku kysyi hieman huvittuneen oloisena. Taivashalla yskähti kiusaantuneena ja käänsi sitten katseensa nopeasti pois päin. Kaikki vaisuneisuus oli kuin pyyhitty pois toisesta ja nyt taas kolli oma, hurmaava itsensä.
Kolli hieman kumartui Taivashallan tasolle ja, kun tuon pää oli hänen korvansa kohdalla, kolli kuiskasi hiljaa, mutta erittäin hurmaavasti,
"Senkus katselet, lupa myönnetty."
Taivashalla tunsi, kuinka kaikki väri kiri hänen siniharmaille poskilleen. Naaras ravisteli päätään rivakasti ja lähti sitten hiipimään kaniinia kohti. Leopardilaikun katse tuntui hänen turkillaan ja se hermostutti häntä. Miksi Leopardilaikku oli tuollainen? Miksi kolli kiusasi häntä?
Hän lähestyi kaniinia ja pysähtyi äkisti kyyryssä. Kani oli nostanut ruskeaa päätänsä ja vilkuili ympärilleen, muttei Taivashallan onneksi huomannut häntä. Hän pysyi aivan paikoillaan ja hillitsi itsensä. Jos hän liikkuisi vähänkin, kani lähtisi juoksemaan karkuun. Lopulta jänis laski hitaasti päänsä alas ja jatkoi ruohon syömistä.
*Nyt tai ei koskaan! Näytä tuolle, että osaat saalistaa!* hän patisti itseään ja lähti sitten hiippailemaan vieläkin lähemmäs.
Kun aika oli oikea, naaras loikkasi sellaisen hypyn, että sai juuri ja juuri kanista kiinni kynsillään. Kani päästi pelästyneen äänähdyksen ja yritti rimpuilla aikuisen kissan otteesta, mutta soturin ote oli liian vahva. Hän kauhaisi sätkivää kania lähemmäs itseään ja iski sitten hampaansa siihen. Hän puraisi kunnolla ja kuului raksaisu, jonka jälkeen lämmin veri leikitteli hänen makunystyröillään. Verta valui jopa hieman hänen leuastaan maahan, mutta Taivashalla ei antanut sen haitata. Hän piti vielä kaniinia tiukasti otteessaan varmistaen, että se oli kuollut. No se olikin kuollut todella nopeasti, joten sulakasti soturitar nousi jaloilleen ja kääntyi virnuilevaa Leopardilaikkua kohden.
"Ihan hyvin naaraalta", kolli vähätteli, virne ylettyen silmiin asti.

Vastaus:

Tykkään todella paljon Taivashallan ja Leopardilaikun välisestä juuri alkaneesta suhteesta!^^ Ja joo saat 24 kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Taivashalla - Nummiklaani

18.08.2018 18:13
Lähellä sotureiden pesää istusteli kaunis, siniharmaa naaras, Taivashalla. Hänellä oli tylsää, varapäällikkö oli lähettänyt hänen hyvän ystävänsä Valkotäplän metsästyspartioon, joten nyt ei ollut ketään kenelle jutella.
Taivashallan kääntäessä päätään, naaras huomasi pentutarhan lähellä Liekkipennun, Punapennun, Leijonapennun ja Kuurapennun, jotka leikkivät sammalpallolla ja miukuivat innoikkana. Taivashallan siroille kasvoille nousi lämmin hymy. Hän piri erityisesti pennuista ja, kun olisi kumppani, hän haluiaisi todellakin pentuja.
"Hei Taivashalla!" joku huudahti jostakin hieman kauempaa.
Taivashalla käänsi hämmästyneenä katsettaan leirin toiseen puoleen, missä Leopardilaikku katseli häntä. Kollin kasvoille oli noussut hymy ja kollisoturi lähti tassuttelemaan häntä kohden.
*Miksi Leopardilaikku tulee luokseni tai juttelee minulle? Ei hän ennen niin ole tehnyt?* Taivashalla kallisti hieman päätään mietteliäänä ja nosti sitten metsänvihreät silmänsä Leopardilaikkua kohden.
Kollin kasvoilla leikitteli hurmaava hymy ja tuon silmät tuikkivat kirkkaasti.
"Hei vain", hän naukaisi varovaisesti, jonka jälkeen nosti ystävällisen hymyn suupielilleen.
"Ajattelin tulla vain kysymään, että haluisitko lähteä kanssani metsästämään, kun näytit olevan tylsistynyt?" Leopardilaikku kysyi katsoen suoraan Taivashallan silmiin.
"Tottakai voin lähteä", naarassoturi vastasi, nyökäyttäen päätään sanojensa vahvistukseksi.
Ja näinpä he lähtivät piikkihernetunnelille ja siitä metsään.

//juuh eka tarina Taivashallalla :)

Vastaus:

Ja aivan ihana tarina olikin! Taivashallalle tulee tästä 6kp:ta!

- Jezkebel

Nimi: Lehtitassu, Kuutamoklaani

26.07.2018 17:22
”Kiitos”, soturi sanoi minulle iloisena siitä, että piikki oli irrotettu hänen tassustaan.
”Tämä on vain työtäni”, sanoin vähättelevästi. Soturi nyökkäsi kunnioittavasti ja lähti luotani. *Taidanpa etsiä Valkoturkin*, ajattelin hurmaantuneena. Jostain syystä nuori kolli oli hurmannut minut. *Ei. Olet parantaja*, jouduin muistuttamaan itselleni. Kävelin kuitenkin aukiolle ja kääntelin päätäni etsien valkoista soturia. Huomasinkin lähes heti pensaikosta saapuvan partion. Luettelin kissoja puoliääneen mutisten.
”Sammalpuro, Piikkiraita, Valkoturkki!” sanoin. Lähdin hivuttautumaan kohti kollia. Hän hymyili minulle lempeästi. Punastuin hieman soturilta saamastani huomiosta. Vilkuilin häntä päättymättömästi. Kun hän käveli vierestäni, kuiskutin hänelle kysymyksen.
”Tuletko... syömään... kanssani?” kysyin häneltä. Kolli hymyili minulle ja nyökkäsi. Olin pakahtua onnesta. Kävelimme kohti tuoresaaliskasaa verkkaiseen tahtiin. Otin siitä aika pulskan oravan meille jaettavaksi. Kävelimme kohti leirin syrjäisintä nurkkaa. Kun saavuimme sinne, ryhdyin nuolemaan kollia. Hänkin alkoi nuolemaan minua.
*Kuinka voimme jatkaa tätä? Tämähän on vastoin parantajien lakia!* ajattelin hätääntyneenä. En kuitenkaan pystynyt erkaantumaan kollista. Painauduin vain kollin omaani paksumpaan turkkiin.
”Voisimmeko jo alkaa syömään?” Valkoturkki keskeytti nuolaisunsa. Kohautin lapojani. Kunhan olisimme yhdessä.
”Haukkaa ensimmäinen pala”, kolli tarjosi. Punastuin yhä enemmän ja haukkasin. Sen jälkeen tarjosin oravaa kollille. Hän haukkasi palan ja tarjosi minulle. Näin jatkoimme, kunnes orava oli syöty kokonaan. Kiedoimme häntämme hetkeksi yhteen ja erkaannuimme leiriin. Tuijotin hänen peräänsä kaihoisasti.
*Olet parantaja!* huusin itselleni mielessäni.

Vastaus:

Kielletty rakkaus on ihanin rakkaus <3 Saat 11 kp:ta.

- Jezkebel

©2020 Saniaiskanjoni v1.2 - suntuubi.com