Puroklaani
Alue: Puroklaanin alue koostuu monista erilaisista puroista ja niiden pääjoesta. Joet ja purot ovat todella runsaskalaisia koko vuoden. Joki virtaa Tulikammiolta asti aina Neljän virran puulle. Joesta haarautuvat purot taas laskeutuvat Puroklaanin takaosassa olevaan järveen. Purojen välissä olevilla maatilkuilla kasvaa todella harvoin puita. Maatilkuilla kasvaa siis lähinnä pensaikkoa, tai vaan pelkkää ruohoa ja kaislikkoa. Siellä täällä on myös kiviä joidenka päällä Puroklaanilaiset tykkäävät ottaa aurinkoa. Joet ja purot ovat osa syviä, osa matalia, osa virtaa lujaa ja osa taas hitaasti. Joen toisella puolella taas ei ole ollenkaan vettä. Siellä kasvaa enemmän puita ja pensaikkoa. Puroklaani ei kuitenkaan metsästä tällä alueella paljoa tai edes käy siellä ja Tulikammiolle menevät kissat kulkevat tämän alueen kautta.
Järvi: Järvi Puroklaanin alueella on suuri ja runsaskalainen. Järvi on rannasta matala, mutta se syvenee yllättäen. Ranta taas on hiekkainen ja vuoristoon päin mentäessä se muuttuu kiviseksi. Moni Puroklaanilainen tykkää uida täällä.
Leiri: Leiri sijaitsee tämän suuren joen rannalla, karhunvatukkapensaikon ja kaislikon suojissa. Leiri on aika suurikokoinen, joten sinne on helppo hyökätä. Maa leirissä on joko hiekkaa tai mutaa. Joen toiselta puolelta näkee suoraan Puroklaanin leiriin, mutta harva muu klaanikissa lähtee sitä ylittämään. Puroklaanin leiriä ja sen pesiä on myös koristeltu kauniilla kivillä, sulilla ja simpukoilla. Kuvaa katsottaessa leiri näyttää hieman sekasortoiselta, mutta antaakaa minun selittää! Klaaninvanhusten pesä (joka ei kuvassa näy) on sammalien keskellä olevassa pienessä kolossa. Pentutarha ja oppilaiden pesä on molemmat rakenteeltaan sammalta ja kovettunutta mutaa. Parantajanpesä on puska, jonka edessä makaa leveä kivi. Kiven alla on kolo, josta pesään pääsee. Päällikönpesän kuuluisi olla myös kaislikossa nuolen osoittamassa suunnassa, mutta loppui paperilla tila kesken niin piirsin sen tuohon etteen. Eli sen kuuluisi oikeasti olla kaislikoiden seassa, kuitenkin pilkistäen niin, että sen päällä puhuvan päällikön näkee. Heti leirin vieressä on joki, missä oppilaat ja pennut opettelevat uimaan.
Riista: Kalat ja vesimyyrät pääasiassa.
Kissat: Puroklaanin kissat ovat hyviä kalastajia ja he rakastavat vettä. He pitävät klaaninsa kissoja sivistyneinä, hienostuneina ja asiallisina. He pitävät itseään ylempiarvoisina mitä muut klaanit, koska heillä on suurin reviiri ja isoin klaani. Puroklaanin kissat eivät mielellään harrasta tappeluja, mutta käyvät kyllä taistoon jos tilanne sellaista vaatii. He suojelevat kotiaan kynsin ja hampain. Heillä on nopeat refleksit, mitkä ovat tulleet kalastuksesta ja he ovat vahvoja kissoja uimisen ansiosta. Muut klaanit pitävät Puroklaanin kissoja itsepäisinä, laiskoina ja pelkästään itseään ajattelevina. Puroklaanin kissat ovat hyviä taistelemaan veden ääressä. Rakenteeltaan kissat ovat siroja, kuitenkin vahvoja, hyvinsyöneitä ja puhdasturkkisia.
Vaarat: Lehtikadon aikaan joki ja purot jäätyvät, eikä jää ole välttämättä vahvimmasta päästä. Jos kissat eksyvät heikolle jäälle, he luultavasti putoavat jäihin ja hukkuvat. Myös muina vuodenaikoina syviin ja nopeasti virtaaviin vesiin heikosti uivat kissa hukkuu. Rankan sateen jälkeen purot ja joki tulvivat. Joskus tulvavesi ylttää leiriin ja kissojen on pakko lähteä sieltä ja odottaa tulvaveden laskeutumista. Kissat sairastuvat helposti viher -ja valkoyskään veden äärellä asuessaan.